Mitäs jos tulevaisuudessa ei pääsisi Suomesta enää ulkomaille
Kannattaa nimittäin varoa, mitä yhtä sun toista "kivaa" vielä meidän tavallisten suomalaisten päämme menoksi keksitään. Se voi aivan hyvin joskus tulevaisuudessa olla niin, että Suomesta ei pääsekään enää pois sitten niin helposti, ei edes matkustamaan ulkomaille.
Voi aivan hyvin olla, että ulkomaanmatkojen hinnat nostetaan tulevaisuudessa pilviin, jotta ihmiset alkaisivat matkailemaan enemmän kotimaassa. Suomessa saatetaan myös keksiä sellainen "neronleimaus", että jos ihmiset lähtevät joukoittain ulkomaille töihin, niin Suomesta poismuuttamista vaikeutetaan niin paljon, että Suomesta on silloin hyvin vaikeaa muuttaa pois. Halutaan estää veronmaksajien karkaaminen maasta, jotta työvoima pysyy Suomessa. Silloin Pohjois-Korean malli olisi aivan virallisestikin jo täällä.
Yritetäänhän nyt jo parhaan mukaan rajoittamaan esimerkiksi viinarallia Virosta, että ihmiset ostaisivat enemmän alkoholia kotimaasta. Eiköhän tämä tulojen kerääminen valtion kassaan mene jatkossa siihen suuntaan, että aletaan rajoittamaan myös ihmisten liikkumista ja muuttamista niin, että Suomesta ei pääsekään sitten enää niin helposti missään tarkoituksessa ulkomaille, kun on ennen päässyt. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta tässä maassa on tehty jo niin älyttömiä päätöksiä, että enää en yllättyisi ollenkaan tuollaisesta päätöksestä.
Kommentit (7)
Tuo edellyttäisi ensin EU:sta eroamista, koska muuten vapaata liikkumista ei voida kieltää. En tosin ihmettelisi, vaikka siitä erottaisiinkin ja/tai koko systeemi kaatuisi.
Kieltämättä melkoinen kauhukuva (ei EU:sta eroaminen siis vaan liikkuvuuden rajoittaminen).
Sitten alkais tapahtumaan kauheita...
Matkustaminen on ollut halpaa aika lyhyen aikaa. Olisi hauska tarkastella alle kolmikymppisiä, jotka joutuisivat säästämään pari kolme vuotta pakettimatkaa varten tai lähtemään halvalla lipulla interrailille makuupussit selässä. Siinä olisi trivagosukupolvella itku silmässä.
Älä nyt kuitenkaan huolestu. Matkustamista ei tulla rajoittamaan, ja jopa kriisitilanteessa pääsee maasta pois, jos rahaa riittää.
Mulle on ihan sama, en ole muutenkaan poistunut Suomen kamaralta kymmeneen vuoteen, enkä ole eläissäni ollut lentokoneessa. Ja kyllä sen Viron viinantuonnin saisi kieltää kokonaan, ei mitään järkeä koko touhussa. Luulisi hävettävän myöntää olevansa niin alkoholisti, että lähtee toisesta maasta hakemaan viinaa kun saa vähän halvemmalla.
Eiköhän todennäköisin skenaario maastapoistumiskieltoon ole se, että Putin valloittaa Suomen ja estää suomalaisten matkustamisen. Se skenaario on muuten joka päivä realistisempi niin kauan kuin emme kuulu Natoon.
Ehkä sanallisesti vähän erityisesti kerrottu. Mutta idea on mielestäni täyttä totta. Maata useasti aiemminkin pettänyt Halonen ajoi juuri tätä.
Suomesta pois muuttaminen on hyvä investointi tulevaisuuteen.