Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus on muuri minun ja äitini välillä.
01.06.2014 |
18 vuotias tyttö täällä hei. Vielä muutama vuosi sitten olin äitini kanssa hyvissä väleissä. Vähitellen asiat muuttuivat kun kerroin, etten ikinä halua lapsia. Vielä nytkin olen sitä mieltä. Syynä päätökseeni on yksinkertainen, "en halua lapsia". Se ei kuulemma ollut mikään syy. Joko olen lesbo ( mitä en kyllä ole) tai sitten vihaan lapsia ja olen itsekäs, ylimielinen ja keskenkasvuinen ääliö.
Hän ei voi ymmärtää, että ei koskaan tule saamaan minun osalta lapsenlapsia. Kaksi siskoani ihmettelevät myös miksi en halua lapsia. Isäni ymmärtää ja jää ainoaksi henkilöksi joka tukee minua päätöksessäni. En koe että lapset pilaisivat elämäni. Miksi pilaisivat? Tulevaisuudessa pystyisin kasvattamaan lapseni vaikka yksin. Pystyisin jättämään villin elämäni taakse ilman että siihen haluaisin palata.
"Kyllä sun mieli vielä muuttuu".
Mitä? Miksi muuttuisi. Olen päättänyt olla hankkimatta lapsia, olen aina tiennyt että minusta ei ole äidiksi. Eikö ole parempi olla hankkimatta lapsia vain pinttyneen tavan vuoksi, kuin hankkia jotain, josta en välittäisi. Taustallani ei ole perheongelmia yms. Perheeni on minulle tärkeä ja niin minäkin heille. Kysymykseni siis kuuluu, miten selittäisin lapsettomuuden? Miksi lapsettomuutta ei hyväksytä?
Kommentit (11)
Komppaan kakkosta, joskin jos perustat siinä 25-vuotiaana esim. avioliiton, niin silloin olisi hyvä puhua tulevalle kumppanille, ettet halua niitä lapsia.
18-vuotiaana kannattaa olla sanomatta monta kertaa, ettei ikinä tee jotain. Yleensä juuri niitä asioita sitten aikanaan tekee.
En tiedä sinusta tai perheestäsi kuin sen, mitä olet kertonut. Omien ystävieni vanhemmat ovat pahoittaneet mielesä, kun heidän lapsensa on fanaattiseen tapaan ilmoittaneet, etteivät halua lapsia. Jokainen vanhempi kun haluaisi, että oma lapsi nauttisi edes jossain määrin samanlaisesta elämästä kuin itse ja arvostaisi samanlaisia arvoja kuin itse. Ainakin nämä ystäväni ilmaisivat asian silloin aikoinaan liian vahvasti. Heidän vanhempansa kokivat, että he arvostelivat samalla heidän vanhemmuuttaan ja toisaalta kokivat, että olivat tehneet uhrauksia lapsensa eteen ihan turhaan, kun lapsi ei edes ymmärtänyt, että kuinka paljon vanhemmat rakastivat ja olivat nähneet vaivaa.
Sinun ei todellakaan tarvitse tätä asiaa toistella. Toki saat sitä mieltä olla, mutta jos aiheutta mielipahaa,niinmiksi puhuisit asiasta? Puhuminenhan tai puhumattomuus ei sinun päätäsi käännä.
Minusta on kuitenkin ihmeellistä, että tuollainen asia pilaa välisi kokonaan äitiisi. Kuinka usein oikein asiasta keskustelette (tai riitelette)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha mitätöidä aloittajan ajatuksia. Itse olen 29 enkä ole koskaan halunnut lapsia.Odotan vain, että pääsisin vihdoin päättämään itse omasta lapsettomuudestani ja hoitamaan ehkäisyn kerralla kuntoon.
Vastauksena kysymykseesi, ap, mihinkään selittelyyn ei kannata ryhtyä. Kysy äidiltäsi, miksi tämä ajattelee, että onnellinen elämä edellyttää vanhemmuutta. Tuosta voi avautua ihan mielenkiintoinenkin keskustelu. Sinun ei kuitenkaan tarvitse puolustella kantaasi mitenkään.
Lapsettomuudesta ei kannata hirveästi huudella sukulaisten suuntaan. Nyt 39 ja aina olen tiennyt etten hanki lapsia.
Äidiltäsi vähän lapsellista kiihtyä 18-vuotiaan nuoren sanomisista. Aika tavallista ajatella sinun iässäsi noin. Minä en alkaisi vängätä noista asioista lapseni kanssa, en tosin myöhemminkään, mutten varsinkaan teini-ikäisen kanssa.
18-vuotiaan tai minkä tahansa ikäisen mieli voi muuttua tai olla muuttumatta, joten iän perusteella typerää kenenkään väheksyä sinun kantaasi. Et ole kenellekään selittelyä velkaa, joten en tiedä miksi sinun pitäisi erityisesti keskustella aiheesta perheesi kanssa. Sanot vaan "kyllä, äiti, aivan kuten sanot, äiti" ja sitten teet oman mielesi mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama juttu minulla, mutta kuitenkin eri juttu.
En halua naimisiin. Miehen äiti alkoi vuosi sitten kovasti kyselemään ja vihjailemaan meidän naimisiinmenosta. Mies sitten vastasi että ei olla menossa.
Vähän myöhemmin minäkin sanoin että ei me mennä naimisiin, ei haluta.
"Anoppi" suuttui minulle ihan kunnolla ja nyt haluaisi että eroisimme ja että mies etsisi naisen joka haluaisi naimisiin.
Yhteisellä päätöksellä olemme päättäneet että emme mene naimisiin ja sitä ei voi mykkäkoulut ja tivaamiset muiden osalta horjuuttaa :)
En koskaan halunnut lapsia... Kunnes tapasin aidosti perhekeskeisen mieheni ja sain nauttia hänen rakkaudestaan. Koin, että mieheni on tarkoitettu isäksi enkä missään nimessä olisi halunnut hänen jäävän lapsettomaksi. Maailma on täynnä paskoja isiä, jokainen hyvä joukkoon on siunaus paitsi lapsille, myös esimerkkinä muille.
Minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Päästää tämä intohimoisesti rakastamani mies menemään tai tehdä hänelle lapsia. Koskaan en kenellekään pohdinnastani puhunut. Ajatus mieheni rakkaudesta luopumisesta tuntui liian tuskalliselta, joten tein lapsia. Vieläpä kolme. Ajatus alkoi tuntua itsestäkin hyvältä jo kuukausia ennen kuin tärppäsikään. Ei ollut perinteistä vauvakuumetta, mutta päivääkään en ole katunut. Lapseni ovat minulle ihan yhtä rakkaita kuin perinteiselle vauvakuumeiselle syntyvät.
Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Ei voi tietää minkälaisen kierrepallon elämä heittää vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 08:43"]
Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.
[/quote]
Kun tietää, ettei tule lasta koskaan hankkimaan, miksi sitä ei voisi sanoa? Itse en esimerkiksi alkaisi edes seurustella "perhekeskeisen" mehen kanssa, koska en jaa tällaisen miehen arvoja. Tiedän, ettei mielipiteeni tule muuttumaan. Lasten hankkiminen ei ole minulle (eikä todennäköisesti aloittajallekaan) mikään preferenssi vaan ehdoton ei. -4
Vapaaehtoinen lapsettomuus on tällä palstalla punainen vaate. Kunnioitan päätöstäsi ja minulla on lapsi. Normatiiviseen aikuisuuteen vanhemmissa ikäluokissa kuuluu heteroseksuaalinen avioliitto ja vähintään kaks lasta. Tämä toive on erittäin syvässä. Koita ymmärtää äitiäsi vaikka pidät oman pääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmoitin ensimmäisen kerran lapsettomuudestani jo ennnen kouluikää. Sain vastaukseksi tietysti ne vähättelevät "kyllä sun mieli vielä muuttuu". Jos jotakin, tuo väheksyntä vain vahvisti päätöstäni. Ilmoitin samaa teini-iässä, ja vastaukset oli edelleen sitä tyyliä, että uskoivat minun muuttavan mieltäni. Nyt olen pian 30-vuotias, enkä edelleenkään halua lapsia. Olen puhunut ajatuksistani äidille moneen kertaan, eikä hän ole ainakaan minulle kommentoinut asiaa mitenkään negatiivisesti. Ei tunnu välittävän, vaan haluaa vain minun olevan onnellinen. Kaksi vanhempaa sisarustani ovat jo lapsia hankkineet, joten äiti sai lapsenlapsia ilman minuakin.
Joten ap, anna asian olla toistaiseksi. Tiedän, että se on ikävää, kun ei voi puhua omista ajatuksistaan perheelleen, mutta ehkä vielä joskus sinunkin äitisi on valmis kuuntelemaan. Ehkä he vielä joskus oppivat tuntemaan ja hyväksymään todellisen sinut.
Sä olet 18. Sun lapsettomuudesta ei ole mitään tarvetta puhua vielä ainakaan 10 vuoteen :)