Lue keskustelun säännöt.
Mikä tätä kaveria vaivaa?
13.06.2014 |
Yksi töiden (uusien) kautta kaveriksi tullut nainen suhtautuu minuun oudosti. Hän on tavallaan hyvin mukava ja huomioonottava, mutta viljelee usein kannustuksia ja tsemppipuheita, joihin erityisesti minulla ei mielestäni ole tarvetta.
Olen oman tieni kulkija, ollut yrittäjä 18-vuotiaasta yli kolmeenkymppiin, poliittisesti aktiivinen ja sanavalmis. Tämä ihminen kuitenkin usein muistuttaa, että en saisi ottaa muiden mielipiteitä vakavasti. Hyvä neuvo, mutta en tunne sen olevan minulle ongelma, voisin kuunnella enemmän muita!
Pidin aiemmassa työssäni pitkiä myyntireissuja, joissa sain puhua kuin ruuneperi isolle yleisölle. Myönnän, että en nauti esiintymisestä, mutta en ole myöskään mitenkään pelokas tai esiintymiskammoinen. Hän tokaisi minulle, kun en tullut erääseen epäviralliseen palaveriin, jossa oli tarkoitus vain moittia erästä ihmistä, että et tullut kun taidat olla liian ujo sanoaksesi suoraan! Sanoin hänelle, että väärin, en tullut koska minusta tilaisuus oli hölmö ja selvitän asiat kahden kesken naamatusten, jos on jotain, en porukassa.
On vain alkanut tympiä koko töihinmeno kun tämä ihminen on aina jossain tsemppaamisensa kanssa. Mikä häntä vaivaa?
Kommentit (12)
toinen yrittää olla sulle ystävällinen ja sulle ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tän ihmistyypin. Antaa minulle kanaemomaisen superhuomionsa, pyrkii ylenpalttisella kannustamisella ja lohduttamisella puristamaan musta sen tunnustuksen, että olen epävarma ja pelokas. Mutta kun en ole. Olen häntä pätevämpi.
Näitä on harrastuksissakin. Käyn ratsastamassa, ja hypättiin kerran todella vaikeita sarjaesteitä. Hevonen kuumui radalla, itselläkin hurja meno päällä. Vedettiin puhdas rata ryhmän nopeimmalla ajalla, eli jos se olisi ollut kilpailu, minä olisin voittanut.
Parkkipaikalla jälkeenpäin mulle tuli juttelemaan ryhmästä just tollanen päävikainen tapaus. "Toivottavasti sulle ei tullut nyt kammoa esteratsastusta kohtaan. Ihan hyvin se meni, vaikka ei tainnut hevonen olla hallinnassasi."
Eli mä olin häntä parempi, mutta hän tuli lohduttamaan mua. Wtf. Näitä tapauksia on duunista varmaan kymmeniä lisää.
3, kyse ei ole vilpittömästä ystävällisyydestä. Jos et tunnista tätä ilmiötä, niin ole iloinen - et ole silloin kokenut sitä itse.
Tää ilmiö on sitä, että kannustuksen varjolla vihjataan, että jotain meni väärin tai että toisessa on vikaa. Tää on vähän sama kuin vuoropuhelu
- Kivasti se mekko sinulle istuu, vaikka on tosi eripariset rinnat. Hyvä!
- Tä?
- Niin että kivasti olet mielestäni saanut piilotettua vartalosi ongelmakohdat. Huippu juttu! Älä ole surullinen, monilla on huonot rinnat!
- No mulla ei kyllä ole tisseissä mitään vikaa.
- Älä viitsi surra mokomaa epämuodostumaa, kyllä minä lohdutan sinua. Minä olen tosi kiva ihminen ja aina tälleen kannustan muita. Saat siunaukseni.
- En tarvitse mitään sun "siunausta".
- EIKÖ YSTÄVÄLLISYYS KELPAA. MINÄ HALUSIN VAIN PYYTEETTÖMÄSTI JA VILPITTÖMÄSTI AUTTAA SINUA RINTAKRIISISSÄSI. IHAN VIATTOMASTI NIISTÄ HUOMAUTIN.
Edes vähän jeesaa tietää, että kysessä on tyyppi, jonka muutkin tunnistavat. Jokaisessa keskustelussa on meneillään vain erikoinen taustavire, josta en tunnista itseäni saati pidä.
Hän kysyi hiljattain minulta, että missä kävin yliopiston. Kun kerroin tarkemmin, mitä olen opiskellut, niin hän siihen, että mieheni sukulaisellakin on erikoinen tutkinto, että he ovat aina ajatelleet että miten sellainen "vähän vajaa" kuvitteli voivansa työskennellä niin vaativalla alalla.
Teki mieli ihan sanoa, että iso käsi arvostuksesta. Hän pitää itseään tyhmänä eikä yritä sillä saralla päteä, mutta itse pidän itseäni vähintään keskivertoälykkäänä, enkä koe tarvetta lytätä älyäni.
ap
Ilmiön nimi on PROJISOINTI. Henkilö projisoi sinuun omia tunteitaan älystään ja epävarmuudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli kanssa kaveri jonka määrittelin liian empaattiseksi,oli väärällä tavalla kannustava.Niin että vaikutti sääliltä ja toisen elämään puuttumiselta.Halusi alitajuisesti että tuntisin itseni reppanaksi.Muut huomasivat sen myös.Kun meni käymään kaverin uudessa talossa alkoi huokailla että tämä talo oli teille se suuri haave.Aivan kuin joku sossutantta.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 17:23"]
Mulla oli kanssa kaveri jonka määrittelin liian empaattiseksi,oli väärällä tavalla kannustava.Niin että vaikutti sääliltä ja toisen elämään puuttumiselta.Halusi alitajuisesti että tuntisin itseni reppanaksi.Muut huomasivat sen myös.Kun meni käymään kaverin uudessa talossa alkoi huokailla että tämä talo oli teille se suuri haave.Aivan kuin joku sossutantta.
[/quote]
Teille se suuri haave, repesin!
Olisiko kyseessä kateus, jota ihminen ei itse osaa käsitellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 17:10"]3, kyse ei ole vilpittömästä ystävällisyydestä. Jos et tunnista tätä ilmiötä, niin ole iloinen - et ole silloin kokenut sitä itse.
Tää ilmiö on sitä, että kannustuksen varjolla vihjataan, että jotain meni väärin tai että toisessa on vikaa. Tää on vähän sama kuin vuoropuhelu
- Kivasti se mekko sinulle istuu, vaikka on tosi eripariset rinnat. Hyvä!
- Tä?
- Niin että kivasti olet mielestäni saanut piilotettua vartalosi ongelmakohdat. Huippu juttu! Älä ole surullinen, monilla on huonot rinnat!
- No mulla ei kyllä ole tisseissä mitään vikaa.
- Älä viitsi surra mokomaa epämuodostumaa, kyllä minä lohdutan sinua. Minä olen tosi kiva ihminen ja aina tälleen kannustan muita. Saat siunaukseni.
- En tarvitse mitään sun "siunausta".
- EIKÖ YSTÄVÄLLISYYS KELPAA. MINÄ HALUSIN VAIN PYYTEETTÖMÄSTI JA VILPITTÖMÄSTI AUTTAA SINUA RINTAKRIISISSÄSI. IHAN VIATTOMASTI NIISTÄ HUOMAUTIN.
[/quote]Hahaha, nauroin ääneen! Päivän paras kommentti. :D
Työskentelin oppiaineeni yliopistonlehtorina. Meillä oli sitten perusopintojen vuosikurssin reunion, jossa satuin juttusille mulle ihan tuntemattomaksi jääneen ex-opiskelijatoverin kanssa. Hän oli vedellyt vuosikausia rimaa hipoen, tutkielman oli suorittanut alimmalla arvosanalla melkein 40-vuotiaana (aloitettuaan siis 19-v.) ja niin edespäin. Oman alan töitä oli saanut lyhyitä sijaisuuksia, nyt työskenteli pari tuntia viikossa jossain amk:ssa. En dissaa tällaista, jokainen tekee omannäköisensä uran. Mutta hän dissasikin mua. Kun hän kysyi, mitä mä oon tehnyt, ja vastasin "väitellyt ja työskennellyt laitoksella lehtorina", hän erittäin viehkeästi hymyillen ja käsivarttani silittäen sanoi: "Ai, yliopistoissa on kova työvoimapula ja ne rekrytoi milteipä kenet vain. Tosi kiva, että sä oot ryhtynyt paikkaamaan."
:D Hyvää viikonloppua, "kehujien" uhrit!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli siis suoraan ei saa sanoa mitä ajattelee koska silloin on epäkohtelias besserwisser mutta sitten ei saa myöskään siloitella niitä negatiivisia sanomiaan. Yrittäkää nyt jo päättää!
Sanonko suoraan, että "KIva talo mutta ette te ikinä pysty noilla palkoilla maksamaan sitä lainaa pois" vai sanonko kohteliaasti, että "Tämä on sitten se suuri unelmanne"?
Sanonko suoraan, että "Perseesi näyttää valtavalta tuossa mekossa" vai kohteliaammin "Hienoa, että olet löytynyt mekon joka sopii silmiisi!"
Tuli mieleen, kuinka entinen kaverini toimi noin. Eniten on jäänyt mieleen, kun sanoin yhteiselle ystävällemme onnitteluita tuoreesta vauvasta.
Ex-ystävä: "no ethän sä edes pidä vauvoista, voit sä sen suoraan sanoa nytkin"
Minä: "häh?" (9kk yritystä takana)
Ex:" no ethän sä osaa niitä hoitaakaan, et meidänkään tyttöä oo hoitanu. Mut ei se haittaa, kaikki ei pidä lapsista tai sovi äideiksi"
Jotain ihme omia päätelmiä toisista ihmisistä ja piilovittuilua. Joo kieltäydyin ottamasta lasta illaksi hoitoon, kun se oli 2VIIKKOA vanha. Sen jälkeen ei oltu kysyttykään..
Argh, en tiedä. Vähän sama kun joskus olen sanonut, että "jännittää". Kyse on ollut jostain mukavasta, esim. matkasta. Ja tämä henkilö on alkanut tsemppaamaan, että "ei tarvii jännittää, ei tarvii pelätä lentämistä jne"