Lue keskustelun säännöt.
Olenko marttyyri? Tuntuu siltä, mutta olo silti kurja :(
13.06.2014 |
Olen kolmilapsisen perheen keskimmäinen. Isäni ja äitini ovat eronneet 20 vuotta sitten, minulla on kaksi veljeä ja heilläkin jo lapsia. Tällä hetkellä olen kahden lapsen kotiäiti, nuorin 2 kk, vanhin 3 vuotta. Aina valmis auttamaan muita, jos isäni tarvii apua ladon maalauksessa ja pyytää apua, menen auttamaan tai mieheni menee. Jos joku tarvii muuttoapua, mieheni auttaa, jos tarvii siivousapua, minä autan. Jos veljeni on lastenhoitajaa vailla, otan lapset mieluusti meille. Jos äitini tarvitsee apua laskujen / paperiasioiden kanssa, autan aina. Tarjoan yösijaa kauempana asuvalle veljelleni jos tulee kotimaisemiin. Laitan ruokaa, leivon pullaa, minä järjestän aina synttärijuhlat, äitienpäiväkahvit, jne jne.
Tulipas noita paljon kun alkoi ihan miettimään ja listaamaan! :O No, mä olen taas tosi huono pyytämään apua, teen kaikkeni että pärjäisin itsekseni (lasten hoidot, autottoman ongelmat (jos postista pitäisi hakea isompi paketti tms.)), ja jos sitä apua pyydän niin tarjoan aina bensarahaa, rahallista korvausta tai edes jotain ruokapalkkaa.
Tästä ei ole kuin muutama päivä kun jouduin pyytämään äitiäni lasten vahdiksi jälkitarkastukseni ajaksi. Äitini tuli mutta soitti monta kertaa perään että missä viivyn (lääkärillä aina kamalat jonot!) vaikka hänellä ei ollut edes mitään menoa sille päivälle vaan iloisesti jäi kahvittelemaan ja vaati jopa pasteijaa pakkasesta pöytään. Ja minä paistan pasteijaa ja keitän kahvia. Viime kerran pyysin hoitoapua kun synnytin tuota kuopustamme ja sitä edellisestä kerrasta on aikaa vuosi. En enää halua pyytää häneltä apua.
Isäni oli jo keväällä pyytänyt miestäni kahdeksi päiväksi töihin. Maksuksi auton lainasta (jolla siis mentiin silloin 2 kk sitten synnyttämään) ja miehelleni se oli ok, koska tuossa vaiheessa hänellä ei ollut töitä / koulua. Isäni kuitenkin perui koko jutun viime tingassa eli työt siirtyivät jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hänestä ei ol tänä 2 kk kuulunut mitään, hän ei edes tiedä nuorimmaisemme nimeä (sai nimen heti synnyttyään), ei ikinä kysy mitä kuuluu tms. Hän laittoi minulle kuitenkin eilen viestiä että maanantaina kello 7 "Sami" töihin. Ja muistipa vielä muistuttaa autonsa lainaamisesta silloin huhtikuussa. Vastasin viestiin viestillä, Sami koulussa arkisin klo 8-16, viikonloput ok. Ei mitään ole vastattu, kai se oletti että ollaan aina hänen käytettävissään kun hän vain hihkaisee, olemmehan velkaa hänelle.
Lupasin äidilleni mennä alkukesästä pesemään mattoja, siinä olisin samalla toki nuo muutamat omat matot pessyt. Äitini on jatkuvalla syötöllä siirtänyt viikonlopusta toiseen matonpesua ja taas tänään hän soitti että no mennäänkö me nyt sitten huomenna vaiko eikö. Ja vastasin jo vähän äreästi että no huomenna mennään tai sitten ei mennä ollenkaan! Johon äitini vastasi toruen että eihän se nyt noin voi mennä vaan pitäähän sitä sää katsoa kohdilleen. Sanoin että tässä on kaksi viikonloppua ollut hyvät kelit mutta olet perunut joka kerta vedoten johonkin ihan outoihin syihin. En itse jaksa enää siirtää että menen sitten itsekseni pesemään tuonne mattolaiturille kun en voi enää odottaa mattojen pesua koko kesää kun olisi kiva sopia jo jotain muuta viikonlopuille kuin vain että "ehkä mennään pesemään mattoja".
Äitini tokaisi; Kuule, ei niitä niin vain pestä yksinään kun ne matot painaa.
Voi v....aijaa, painaako märät matot?!?!?!?!?!?!?!?!?!?
Kilahdin TOTAALISESTI (ja marttyyrimaisesti) että en jaksa kokoajan olla auttamassa ja auttamassa ja hälytysvalmiudessa milloin mennään vaiko eikö mennä.
Ihmiset selkeesti kuvittelee että koska olen kotiäiti niin minulla ei ole muutakuin aikaa käyttää muiden hyväksi, istun ja odotan kotona että puhelin soi että SAAN hoitaa muiden lapsia tai pestä mattoja tai lähettää mieheni rankan kouluviikon jälkeen töihin isäni avuksi.
Perkele, en usko että kukaan jaksoi näin tylsää tarinaa lukea mutta mun oli PAKKO päästä jonnekin kirjoittamaan nämä höyryt päästäni ja ehkä joku antaa synninpäästön tälle kamalalle natisevalle kotiäidille joka on henkisesti ihan poikki. Ugh.
Kommentit (9)
Mä en usko tuohon, että olettavat, että odottelet soittoa ja auttamaanpääsyä.
Ovat vaan vuosien kuluessa tottuneet siihen, että autat mielelläsi ja helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, olet. Mutta nyt kun olet sen tajunnut, voit alkaa opetella tervehenkisempien rajojen asettamista. Tuo tekstari isällesi oli mielestäni hyvä, älä pohdi sitä asiaa sen enempää. Samoin ilmoitus äidillesi mattojenpesusta oli hyvä. Hänen tokaisuunsa olisit voinut vielä vastata: "Niinhän ne matot painaa, eli sinun kannattaa nyt lähteä minun kanssani sinne mattopyykille kun olen viikonloppuna menossa, niin saat apua niiden kanssa. Seuraava pesukerta minulla tulee vasta ensi kesänä."
Pidät vain jämäkästi kiinni suunnitelmistasi ja ehdoistasi, niin hyvä tulee.
Nii siis mikä siinä on niin vaikeaa vähän auttaa omia vanhempia?
Mitä helv.. pyytää autonlainasta maksuksi töihin, kun sillä on kuljetettu oma tytär synnyttämään?
Ymmärtäisin, että jos oikeasti on niin tiukkaa rahasta että eläkeläisvanhemmat pyytäis bensat itse korvaamaan, mutta tuo kuullostaa siltä että autolainalle on laskettu oikea hinta huomioonottaen öljyjen ja jarrupalojen kulumiset. Välillä sitä saa kyllä olla omasta perheestään kiitollinen, ihme sekopäämeininkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:58"]
Ihmiset selkeesti kuvittelee että koska olen kotiäiti niin minulla ei ole muutakuin aikaa käyttää muiden hyväksi, istun ja odotan kotona että puhelin soi että SAAN hoitaa muiden lapsia tai pestä mattoja tai lähettää mieheni rankan kouluviikon jälkeen töihin isäni avuksi.
[/quote]
Minun vaimoni on kotiäiti myöskin, meillä on kolme eri-ikäistä lasta, sekä koiria. Hän hoitaa kaikki "kodin" jutut, myöskin autot, lasten harrastukset (poika pelaa jääkiekkoa), lasten koulut, lasten kielikurssit (asutaan ulkomaillla) lääkärit, hammaslääkärit, kokkaa itse (allergioiden takia mitään valmisruokia meillä ei käytetä), leipoo, tiskaa, pyykkää, siivoaa, käy kaupassa, eläinlääkärissä, kierrätyskeskuksessa, jnejnejnejnejnejne. Lisäksi vielä työskentelee 20-prosenttisesti, eli yhden päivän viikossa. Jos aikaa jää, hän käy ulkoilemassa naapurin äidin kanssa, tai kylässä jollain toisella naapurilla, ovatpa naiset joskus lähteneet ihan illalla uloskin.
Häntä myös raivostuttaa suunnattomasti se kun koko ajan joka puolelta kuulee että "sullahan on helppo mennä sinne/tänne tai tehdä sitä/tätä kun olet kotona." Siis miten niin helppoa! Ei kukaan taida tajuta sitä työmäärää mitä monilapsisen perheen pyörittäminen vaatii. Samaten myöskin usein töissä multa kysellään että miten se sun vaimo pärjää, tarviiko se seuraa jonkun muun vaimosta jne. No ei todellakaan tarvitse. Jos jotain vapaa-aikaa jää, niin meillä on kyllä perheen kanssakin tuhat ja 1 asiaa mitä keksitään. Ja joskus voi ihan vaan myöskin olla.
Tuossa vaiheessa myöskin kun molemmat lapset ovat noin pieniä, niin ei ihme että kotiäidillä menee hermo ja palaa loppuun. Eihän sulla ole päivät pitkät oikein mitään seuraa, mutta lapset vaativat hirveästi huolenpitoa. Ja se on TOSI raskasta, tiedetään. Sitten kun nuorimmainen alkaa lähennellä eskari/kouluikää, niin alkaa jo helpottaa, sitten lasten kanssakin voi ihan käydä keskustelua ja nakittaa niitä tekemään jotain.
En tiedä auttaako tämä yhtään oloosi, mutta on olemassa ihmisiä jotka ymmärtävät miten henkisesti loppu olet. Ja ihan täysin syystä olet poikki, ei kukaan tuota "hulluuntumatta" kestä. Valitettavasti muuta en osaa tarjota kuin lohdun siitä, että jonain päivänä se loppuu. Mutta nyt olet vaan orja joka tuntee olonsa arvottomaksi, vaikka oletkin äärimmäisen arvokas.
Se että vanhempasi ovat mitä ovat ei myöskään auta asiaa.
Tsemppiä, koita jaksaa. Olet lapsillesi maailman tärkein asia, miehellesi varmasti myös vaikkei hän sitä muistakaan sanoa.
Ap, pidä tästä lähin pääsi. Sinulla on oma perhe ja elämä. Auttaa voit, muttet olla pompotettavana. Se, ettei vauvan kuulumiset kiinnosta isovanhempia, kertoo heistä kyllä aika karua kieltä.
Marttyyreja ja mustasukkaisia ovat vanhempasi. Sinä toimit normaalisti.
Tuli tästä mieleen exäni äiti. Soitteli ja pompotti poikaansa kellon ympäri, kaikki suunnitelmat meni koko ajan uusiksi. Sitten kerran kun ex oli liikenneonnettomuudessa ja pyysi äitiään auttamaan toipilasajan ensimmäisinä päivinä, lähinnä vain olemaan kylässä, kun tajunnantilat vaihteli ja olo oli heikko ja äitiä ikävä, niin eipä onnistunut. Puolisen tuntia äiti siellä mäkätti. Olin itse silloin työmatkalla ulkomailla, kun exän toive oli, että minä hoidan työt ja hänen äitinsä hoitaa häntä. Lensin saman tien takaisin, kun kuulin tuosta äidin "avusta".
Ei tarvinne kertoa, että päivä tuon jälkeen äiti jo rupesi taas soittelemaan, että miten pojan pitäisi tulla tekemään se ja se, ja eikö se nyt ole jo parantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastanneille!
Mä olen nyt jo sen verran rauhoittunut että aloin jo taas katumaan kuinka sanoin niin ilkeästi äidilleni ja diipadaapa mutta tulin taas järkiini kun luin teidän vastauksia! Eikä siinä mitään, tottakai autan äitiäni esim. laskujen maksussa (hän ei osaa verkkopankkia/tietokonetta/nettiä käyttää) mutta joskus toivoisi sen olevan vastavuoroista se apu. Mielestäni ei ole paljon pyydetty vahtimaan kaksi tuntia nukkuvia lapsia. Vaikka kuinka se 2 tuntia on kesälomasta pois.
Ja isäni..no, hänelle tuo on aina ollut nro 1, piti minua patalaiskana kotonanyhjääjänä jo ennne tuota toista lasta, en tiedä mitä hän minusta ajattelee nyt?! Auto oli viikon läheisellä parkkiksella odottamassa h-hetkeä, isälläni on yhteensä 3 autoa joten luulin että ei olisi ollut niin iso vaiva/juttu (vaikka toki ymmärrän että auton pitäminen on kallista, siksi meilläkään ei autoa tällä hetkellä ole) mutta miehen oli pakko lupautua kahden päivän työkeikalle autoa vastaan jotta sinne synnyttämään pääsen. Ja mielellään oli töihin menossakin kun oli tosiaan siihen aikaan työttömänä ja odotteli kouluun pääsyä.
Huoh, oispa kiva hetkeksi keskittyä tosiaan tähän omaan perheeseen.
Erityiskiitos sinulle nro 8 viimeisen kappaleen lauseista, lämmittivät niin tämän marttyyrimamman mieltä!!! <3
ap
ei sillä ole väliä oletko marttyyri vai et. Vain sillä on bäliä että jos et jaksa auttaa enää muita niin laita sille stoppi. Läheiset imevät sinut kuiviin ja kohta et enää jaksa hoitaa omia lapsiasi. Älä ole itsestäänselvyys.