Mitä teillä on kotona seinillä? "Oikeaa" taidetta, IKEAa, valokuvia, ryijyjä..?
Meillä on vain yksi oikea taulu: arvostetun taiteilijan grafiikkavedos. Se onkin ikäänkuin paraatipaikalla olohuoneessa. Sitten on lapsen kuvia (valokuvaamossa ja itse otettuja), muita itse otettuja kuvia, pari kehystettyä julistetta. Haaveilen suuremmasta määrästä oikeaa taidetta, mutta se vaan on niin kallista. :(
Kommentit (61)
Oikeita öljyvärimaalauksia ja akvarelleja.
Yksi IKEAn taulu olohuoneessa ja makuuhuoneessa Kodin1:stä ostettu taulu. Taaperon huoneen seinällä on perhosia.
Ripustelen seinille milloin mitäkin, mikä sattuu miellyttämään silmääni. Esimerkiksi arvokas lahjaksi saatu grafiikka saattaa joutua varastoon (lämmin & kuiva, eli ei huolta) ja paikallisen roskisfirman kalenteri saada sen paikan seinältä. Enimmäkseen pidän tyhjästä valkoisesta seinästä. Tuttavat väittävät minua taiteelliseksi ja ainakin omaa silmää sisustukseni miellyttää. Matot yms. on pääosin jostain anttiloista tai sukulaisten vinteiltä. Ottaisin työhuoneeni seinälle mielelläni "kissataulun" nykyisen kulttuuriministerin tapaan.
Puhuminen oikeasta taiteesta on minusta ärsyttävää.
Pari pientä perintötaulua, arvo varmaan yhteensä alle 20€, lisäksi yhdessä huoneen kulmassa kissan raapimaa tapettia jota ei vielä ole korjattu. Pitäiskin oikeasti laittaa kehys noiden tapetin riekaleiden ympärille.
Yksi Ikean sisustustarra, Kiroileva siili-seinäkalenteri.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 20:56"]
Meillä on vain yksi oikea taulu: arvostetun taiteilijan grafiikkavedos. Se onkin ikäänkuin paraatipaikalla olohuoneessa. Sitten on lapsen kuvia (valokuvaamossa ja itse otettuja), muita itse otettuja kuvia, pari kehystettyä julistetta. Haaveilen suuremmasta määrästä oikeaa taidetta, mutta se vaan on niin kallista. :(
[/quote]
Meillä on minun kuvaamiani kuvia, muutama kopio Banksyn graffiteista, kaksi erilaista tapettia kehystettynä ja peilejä.
Oikeaa taidetta? Mitä se on?
Art is art, when someone says it's art!
Meillä ei seinillä ole mitään muuta kuin eteisessä vain yksi peili.
Ei meillä ole mitään ns. oikeaa taidetta, ei ole rahaa siihen eik kiinnostustakaan. Pari valokuvaa on, lapsien itse tekemiä tauluja pari, ja siinä se.
Meillä on olohuoneessa yksi grafiikanlehti, yksi taiteilijan öljyvärimaalaus ja yksi sukulaisen maalaama öljyvärimaalaus. Ja yksi kuparinen painettu antiikkitaulu.
Oikeaa taidetta ja mustia, tahmaisia kädenjälkiä.
Meillä on pari vanhaa keramiikkakoristetta (Kupittaan savi), joku ikivanha puinen veistetty taulu (ei mitään tietoa mistä peräisin, vastavia näkee lähinnä kirkoissa) ja yksi ryijy. Asutaan vanhassa maalaistalossa.
modernia taidetta ja kehystettyja mustavalkokuvia muistoista :)
"Oikeaa" taidetta, sekä maalaus- että valokuvataidetta. Kehystettyjä julisteita, valokuvia suvusta, vanhoja ja uusia. Lasten piirrustuksia - yksi jopa mustalla tussilla suoraan seinään piirretty... ;-)
Mulla on kolme oikeaa taulua ja kaksi muuta, jotka myös maalauksia, mutta tekijänä on oma sukulaiseni. Ei valokuvia, eikä lasten piirustuksia.
Useita teoksia: grafiikkaa ja öljyvärimaalauksia. Valtaosan olen hankkinut taidelainaamon kautta. Aina kun yksi teos on maksettu, käyn katsastelemassa tarjontaa ja jossain vaiheessa hankin uutta. Kuukausivuokrat, joilla siis teosta voi maksaa tai vuokrata, liikkuvat siinä 20-50 euron välillä, jotkut toki kalliimpia.
Ainoastaan oikeaa taidetta. Yksi mauttomimmista sisustuselementeistä on mielestäni iso juliste, jossa on esim. New Yorkin siluetti. Ei kiva.
Kaupungin vuokra-asunnossa asutaan. Meillä on aivan mahtava kokoelma taidetta, öljyvärimaalauksia joiden arvo kasvaa vain. Osa on seinilläkin tietysti, mutta eihän kukaan tiedä onko ne kalliita vai ei, kun ei ole kultaisissa barokkikehyksissä ;)
Vain taiteenkerääjä voisi kuvitella...
Enimmäkseen oikeaa taidetta, esim Väinö Aaltosta, Montenia, Vaulakorpea jne. parikymmentä taulua. Lisäksi yksi taidejuliste, yksi kipsireliefi (jonkun tuntemattoman taiteilijan tekemä) ja omia valokuvia joista on tehty canvas tauluja.