Oletko vaihtanut aikuisiällä kutsumanimeäsi?

Miksi?

Olen vaihtanut, en koskaan pitänyt nimestäni ja siitä mitä se minulle edusti (traumaattista lapsuutta, erittäin vaikeaa varhaisaikuisuutta). Minusta tuntui, että minun täytyy vaihtaa nimeni jotta voin kunnolla päästää irti menneestä ja rakentaa jotain uutta.

Vaihdoin nimeni kokonaan ihan uuteen, otin aika fiiliksellä uuden nimen josta muistan jo pienenä ajatelleeni, että olisi kiva olla sen niminen. Jotkut läheiset ja vähän kauemmatkin käyttävät uutta nimeäni, jotkut eivät. Näistä jotka käyttävät niin muutamat oppivat käyttämään sitä heti, jotkut vasta noin 10 vuoden päästä. Jotkut jotka eivät käytä uutta nimeäni, suhtautuvat jotenkin oudon pilkallisesti uuteen nimeeni (vaikea selittää) ja jotkut tekevät aina jonkun ihmeen numeron siitä etteivät "muista" uutta nimeäni (tyyliin "hei xxx eikun mikä xxxxxx se sun nimi nyt taas olikaan"). Ei tunnu kauhean kivalta.

Minä itse sen sijaan olen muistanut uuden nimeni heti kättelyssä, vain kerran alkuaikoina sanoin vahingossa vanhan nimen.

16-vuotiaana vaihdoin. Äkkiä ihmiset tottuivat uuteen nimeen, mutta tietyt vanhemmat sukulaiset käyttää edelleenkin, 20 vuotta nimenvaihdosta, sitä vanhaa nimeä. Ei se minua mitenkään haittaa. 

Vaihdoin ihan eri nimeen. Minua ärsytti kun vanhempien antama nimeni oli niin tavallinen, että koulussa oli luokalla 4 saman nimistä. Nuoruuden innossa sitten otinkin TOSI erikoisen nimen, mitä joskus olen ehkä hetkittäin katunutkin, mutta enpä kyllä aio enää vaihtaa. Täytyy vaan sitten vastailla kysymyksiin siitä että onko mulla sukujuuria ulkomailta kun on tuollainen nimi - vastaan niihin aina suoraan, että ei, olen itse vaihtanut nimeni tällaseksi nuorena.

Vaihdoin etunimieni järjestystä siten, että kutsumanimeni vauvaiästä saakka siirtyi ensimmäiseksi myös virallisesti. Ällötti, kun terkkareilla yms. kutsuttiin ihan "väärän" nimistä ihmistä.

Suurin osa läheisistäni ei edes tiedä nimenmuutoksestani, enkä muista, olenko edes miehelle asiasta maininnut :)  Mitäpä se heihin vaikuttaakaan.

Kyllä olen. Terveisin entinen Marion Morrison.

Itse otin yhden etunimen lisää ja "vaihdoin" etunimeni. Halusin jo lapsena vaihtaa nimeni, koska en ole koskaan pitänyt nimestäni. Vaihdosta on nyt päälle 4 vuotta aikaa, eivätkä omat vanhemmat ja sisarukset ole vieläkään samaistaneet nimeäni. Ihme vastarannan kiiskejä. Ex (ja hänen perheensä) kutsuvat uudella nimellä. Ystävät samaten.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 15:45"]

Itse otin yhden etunimen lisää ja "vaihdoin" etunimeni. Halusin jo lapsena vaihtaa nimeni, koska en ole koskaan pitänyt nimestäni. Vaihdosta on nyt päälle 4 vuotta aikaa, eivätkä omat vanhemmat ja sisarukset ole vieläkään samaistaneet nimeäni. Ihme vastarannan kiiskejä. Ex (ja hänen perheensä) kutsuvat uudella nimellä. Ystävät samaten.

[/quote]

Se on meille läheisille vaikeinta, koska omasta perheestään on melko varmasti puhunut myös muille ihmisille. Se on oikeasti välillä vähän ärsyttävää selittää "Pirkko eli siis Maija, kun Maija vaihtoi nimen...".

Mä olen siis kyllä kertonut ihmisille, että läheiseni on vaihtanut nimensä, mutta ihan selvyyden vuoksi puhun yleensä sillä vanhalla nimellä.

Pyrin siihen, että ko. ihmisen kanssa käytän hänen uutta nimeään, muta kyllä välillä lipsahtaa se vanha.

Olen harkinnut mutten ole vielä keksinyt sopivaa nimeä.

Minäkin olen harkinnut, mutta uuden keksiminen on tosiaan vaikeaa. Keskimmäinen nimeni on varsin yleisesti käytössä kutsumanimenä ja tuntuisi oudolta ottaa se käyttöön koska tunnen monta sennimistä. Pitäisi siis olla nimi joka sopii ikäiselleni (ei siis mitään tämän hetken pikkulasten suosikkinimeä) mutta kuitenkin sellainen mikä ei ole liian yleinen (eli ei olisi käytössä tuttavapiirissä).

[quote author="Vierailija" time="12.06.2014 klo 15:02"]

Kyllä olen. Terveisin entinen Marion Morrison.

[/quote]

Kas, John Wayne -vainaa.

Vanha ketju, mutta aihe ei vanhene.

Mulla on tällainen nimitarina: Äitini antoi minulle nimet, jotka muistuttavat seuraavia, mutta eivät ole ihan samat, eli Elviira Annastiina.

Inhosin lapsesta asti Elviira -tyyppistä nimeäni. Äidilläni oli hyvin samantapainen nimi ja toinen nimi sama kuin minulla. Hän halusi muutenkin tehdä minusta kopionsa - ei onnistunut.

Aikuisena poistin ensimmäisen nimeni ja minulla oli tarkoitus muuttaa myös toinen nimeni, olisin halunnut olla Anna Maria, mutta äitini oli todella loukkaantunut ajatuksesta, joten jätin sen "Annastiinan" viralliseksi nimekseni, mutta töissä ja vapaa-ajalla, sukulaistapaamisia lukuunottamatta, käytin nimeä Anna.

Nyt kun äitini on kuollut eikä monikaan sukulainen ole enää elossa, haluaisin vaihtaa nimeni virallisesti Annaksi.  Viime viikolla kävin vuosittaisessa hammastarkastuksessa. Lääkäri oli uusi ja hän ehti tapaamisen aikana lausua "Annastiina" -nimeni monta kertaa. Se tuntui oudolta, joten alan olla aika valmis tekemään hakemuksen maistraattiin ja pyytämään toista muutosta etunimiini. Harmi, ettei minulla ollut rohkeutta tehdä sitä jo ensimmäisellä kerralla. Mietin, mitä perusteluja laitan hakemukseen. Kerronko, miten asia oikeasti meni - luultavasti.

Minä inhosin nimeäni jo lapsena. Nimi ei ole mitenkään ruma, aika tavallinen (koulussa luokalla oli 3 samannimistä ja aikuisenakin kavereina on ollut kaksi samannimistä ja harrastuskerhossa on yksi lisää) ja sinäsnä ihan ok, mutta itselleni se ei vain istu millään. En ole syystä tai toisesta ikinä halunnut esitellä itseäni omalla nimelläni, ja jos on täytynyt, se on tuntunut ikään kuin "kirosanalta" suussani. Ihan kuin olisin puhunut jostakin eri henkilöstä. Koulussa minua kiusattiin siten, että minusta puhuttiin aina kokonimellä, joten nimiasuni vain muistuttaa minua ikävistä traumoista, joista en tunnu pääsevän irti, koska ne ovat ikään kuin sidoksissa nimeeni. Nimeni edustaa minulle henkilöä, joka en ole.

Joten 20 vuoden harkinnan jälkeen tein vihdoin muutoshakemuksen digi-väestötietovirastoon. Aluksi en vuosiin uskaltanut, koska pelkäsin vanhempieni paskamyrskyä. Nyttemmin olen päättänyt, että en halua odottaa väärän nimen kanssa niin kauan, kunnes vanhempani kuolevat. Mieluummin vaihdan nimeni nyt ja elän sen heidän paskamyrskynsä kanssa. Hyväksyn sen, että vanhempani sekä suurin osa nykyisistä tuttavistani tulee luultavasti ikuisesti käyttämään väärää nimeäni, mutta uusille tuttaville pystyn esittelemään itseni omana itsenäni, ja niillä vanhoilla tuttavilla ei ole väliä minulle, koska en pidä heistä muutenkaan.

Miksi yrittäisin elää itselleni väärää elämää, kun on mahdollisuus yrittää muuttaa sitä?

Minulle kävi niin, että tyttöystäväni kutsui minua ennen muruksi, mutta kun jätin hänet, niin hän alkoi kutsumaan minua mulkuksi. Aina ei oikein ymmärrä naisia, mutta tarvitseeko edes? 

Sä tunsit mut aiemmin Markkuna, sitä poikaa ei enää olekkaan.. mä olen uuden maailman diskomies, mä olen huultaan lipova siskonmies,aivan kuin tuo liskomies🎶