Lue keskustelun säännöt.
Joskus tuntuu kohtuuttomalta nämä sukulaisreissut.
30.06.2014 |
Ei siinä mitään, on mukava nähdä sukulaisia, jotka kaikki asuvat hajallaan eri puolella suomea. On mukavaa saada silloin tällöin lastenhoitoapuakin. Lapset tykkää ja hetken tuntuu, ettei olla yksin tässä maailmassa perheemme kanssa. Mutta reissut vievät voimia, ja kaikkein pahinta on paluu arkeen ja tajuaminen, että me todellakin olemme täällä (pääkaupunkiseudulla) aivan yksin. Joskus tuntuu, että jättäisin nämä reissut mieluummin tekemättä kuin kestäisin tätä jatkuvaa aaltoliikettä.
Kommentit (4)
Mulla oli sama tunne kun asuttiin pk seudulla. Rakastin helsinkiä kaupunkina, mutta oli liian rankkaa olla siellä ihan yksin. Lapset kaipasi sukulaisia, mulla ja miehellä ei ollut kavereita ja se tunne kun lähdettiin kotikaupungista lomalta takaisin helsinkiin oli niin surullinen ja sitä surua kesti joskys pari päivääkin. Lopulta muutettiin takaisin kotikaupunkiin eikä olla kaduttu päätöstä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mekin muutettaisi - jos olisi kotikaupunki. Mutta kuten sanottu, kummankin sukulaiset ovat hajallaan ja miehen varsinaiseen kotikaupunkiin ei voida sijainnin takia muuttaa eikä siellä asu enää juuri ketään hänen sukulaisiakaan. Minun vanhemanikin ovat eronneet ja muuttaneet eri puolille suomea eikä kumpikaan niistäkään seuduista tule kyseeseen töiden takia. Täällä siis ollaan, mutta lähinnä mä toivoinkin juuri vertaistukea tähän tunteiden vuoristorataan saman kokeneilta. Jaksoitteko sitkeästi käydä sukuloimassa vaikka se oli "raskasta"? vai olenko vain heikompaa tekoa? Ehkä helpottaa, kun lapset aloittavat koulun ja luovat omat pysyvät verkostonsa.
ap
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 10:30"]
Jaksoitteko sitkeästi käydä sukuloimassa vaikka se oli "raskasta"? vai olenko vain heikompaa tekoa? Ehkä helpottaa, kun lapset aloittavat koulun ja luovat omat pysyvät verkostonsa.
ap
[/quote]
Luulen, että olet vähän tunteikkaampi, ja siksi tuntuu raskaalta? Ettekö ole oikeasti tutustuneet kehenkään stadissa???
Mistä käsitys, että lapset kouluiässä loisivat itselleen pysyviä tukiverkostoja?
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 10:30"]
Mekin muutettaisi - jos olisi kotikaupunki. Mutta kuten sanottu, kummankin sukulaiset ovat hajallaan ja miehen varsinaiseen kotikaupunkiin ei voida sijainnin takia muuttaa eikä siellä asu enää juuri ketään hänen sukulaisiakaan. Minun vanhemanikin ovat eronneet ja muuttaneet eri puolille suomea eikä kumpikaan niistäkään seuduista tule kyseeseen töiden takia. Täällä siis ollaan, mutta lähinnä mä toivoinkin juuri vertaistukea tähän tunteiden vuoristorataan saman kokeneilta. Jaksoitteko sitkeästi käydä sukuloimassa vaikka se oli "raskasta"? vai olenko vain heikompaa tekoa? Ehkä helpottaa, kun lapset aloittavat koulun ja luovat omat pysyvät verkostonsa.
ap
[/quote]
Voisitteko harkita muuttoa johonkin, missä sukulaisia olisi kohtuullisen lähellä? Ehkä niitä sukulaisia, joiden kanssa eniten viihdytte ja tunnette olevanne osa perhettä? Ehkä ei edes samaan kaupunkiin, mutta johonkin lähistölle, missä työkuviotkin voisivat löytyä teille molemmille?
Itsellä paljon samansuuntaisia ajatuksia. Lapset vielä tekemättä, ja nyt jo tuntuu etten ole varma miten viihdyn täällä enää, kun lapsia kovasti haluan ja niitä toivottavasti jossain vaiheessa siunaantuu.