Lue keskustelun säännöt.
miten yhteen perheeseen voi sattua näin paljon huonoa tuuria? :(
29.06.2014 |
Isä kuoli syöpään jo nuorena, äiti sai aivoinfarktin ja halvaantui kokonaan kehonsa vasemmalta puolelta, tytär on lievästi kehitysvammainen ja pojalla vaikea maksaan liittyvä sairaus jolle lääkärit eivät tiedä nimeä. Perheen molemmat lapset ovat siis aikuisia. Pojalla on tytär josta ei voi huolehtia tautinsa vuoksi (saattaa millä hetkellä hyvänsä tulla helikopteri lähtö helsinkiin sairaalaan, muutenkin suurin osa viikoista kuluu sairaalassa maatessa). Kuitenkin he tuntuvat olevan onnellisia elämäänsä ja elävät sitä täysillä :) nostan koko perheelle hattua!
Tiedättekö te vastaavia tapauksia jossa yhdelle perheelle/ihmiselle kasaantuu taakka joka on ainakin ulkopuolisen mielestä kohtuuton?
Kommentit (20)
Myös lasten sairaanhoitajana nähnyt paljon.... on epäonnisia perheitä, mutta he osaavatkin olla pienestä onnellisia ....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi perhettä tulee mieleen.. Toisessa nuorehko äiti kuoli nopeasti syöpään jättäen kolme poikaa isänsä hoitoon, muutamaa vuotta myöhemmin kaksi vanhinta poikaa kuolivat auto-onnettomuudessa. Nuorin poika ja isä kuitenkin jaksoivat elää ja yrittää.
Toisessa perheessä myös äiti menehtyi syöpään, sen jälkeen perheen molemmat lapset ovat sairastuneet syöpään. Toisella syöpä uusinut useamman kerran mutta edelleen vaan porskuttaa, viimeksi tehtiin kantasolusiirto ja vaikka se oli hurja toimenpide niin taisi vihdoin auttaa ja elää nyt terveenä.
mun omalle perheelle on kyllä sattunut kaikennäköistä kuolemasta sairauksiin.vaikeapa sitä on verrata onko pahempaa lapsen vai isän kuolema tai vaikea masennus ja alkoholismi vai olla vammainen mutta kuitenkin onnellinen. tuohon vielä lisäksi kaikki muu. mutta näillä mennään. onneks välillä tapahtuu hyviäkin asioita :)
Ei kun kaikki on vain itsestä kiinni, jokainen on oman onnensa seppä, olisit sinäkin vain opiskellut tarpeeksi ja sitä rataa.
T. Kokoomusnuoret
Joo, ei ole elämä reilua, ei. Ei ihme, että uskonnot oikeastaan uskontokunnasta riippumatta yrittää glorifioida kärsimyksen ja lupailevat siitä koituvan hyvää karmaa tai taivaspaikan... Koska juuri tuo epäreiluus on ihmisille niin vaikeaa kestää: miksi minä kärsin, kun muilla (ainakin näennäisesti) menee hyvin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Geenit eivät aina sovi yhteen tai sitten on jo alunperin surkeat geenit.
Vanhat luokkakaverit ovat haudanneet kolme lastaan. Kakkosen sairastuessa kolmannen kerran vakavasti vanhemmat tutkittiin.
Kummaltakaan ei löytynyt perinnöllisiä sairauksia yms, mutta yhteensopivuus oli huonoin mahdollinen.
Lapset myös saivat alkunsa ivfllä, kun luonnollisesti ei alkanut kuulumaan.
Julma kohtalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 00:13"]
Ei kun kaikki on vain itsestä kiinni, jokainen on oman onnensa seppä, olisit sinäkin vain opiskellut tarpeeksi ja sitä rataa.
T. Kokoomusnuoret
[/quote]
Tähän asiaan ei mielestäni ole aiheellista tai sopivaakaan sotkea poliittisia intohimoja.
Kahdeksikko on kusipäisin kommentoija palstalla pitkään aikaan. Minkä lisäksi hän ei ole ymmärtänyt yhtään mitään perinnöllisyydestä tai geeneistä.
Kerrottakoon nyt kumminkin, että millään testillä tai tutkimuksella EI voi selvittää geenien "yhteensopivuutta". Ihmisellä on noin 32 tuhatta geeniä, ja nykyisillä tutkimuksilla voidaan tutkia vain yksittäisiä geenivirheitä.
Ja esim. tässä ketjussa mainitut syövät eivät juuri ikinä ole perinnöllisiä, vaan ympäristötekijöiden aiheuttamia. Joillekin syöville esiintyy alttiutta (esim. rintasyöpä), mutta sekään ei puhkea automaattisesti jokaiselle lapselle, jolla alttiutta on.
Lapsettomuus ei johdu mistään mystisestä "vanhempien geenit eivät sopineet yhteen", vrt. ensin mainitsemani seikka. Lapsettomuutta esiintyy myös sekundääriseati eli pareilla, jotka ovat aiemmin saaneet lapsia luomusti tai saavat ivf-lapsen/lapsien jälkeen myöhemmin luomusti lapsia, ja kumminkaan heidän geeninsä eivät siinä välillä mystisesti vaihdu...
7, lääkäri ja yhden PAS-lapsen ja yhden luomulapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 00:13"]
Ei kun kaikki on vain itsestä kiinni, jokainen on oman onnensa seppä, olisit sinäkin vain opiskellut tarpeeksi ja sitä rataa.
T. Kokoomusnuoret
[/quote]
Tähän asiaan ei mielestäni ole aiheellista tai sopivaakaan sotkea poliittisia intohimoja.
[/quote]
Vaikka Kokoomusnuoret onkin mainittu, kyseessähän on aivan tyypillinen ajattelumalli nuorilla, kokemattomilla ja vanhemmillakin ihmisillä, jotka eivät ole kokeneet elämässään "riittävästi" vaikeuksia ja uskovat vahvasti omaan erinomaisuuteensa ja kaikkivoipaisuuteensa ja siten muiden epäonni onkin vain näiden omaa lahjattomuuttaan ja laiskuuuttaan. Sairaudet yms. ovat sattumia, jotka eivät asianomaisten ajatteluun asti tunkeudu malleille feedbackia antamaan.
Ihan silkkaa kusipäisyyttä, toisin sanoen.
Sitä kannattaa toki vastustaa ja olen yhtä mieltä siitä, että aika usein sitä löytyy nimeenomaan mainitusta suunnasta.
Lukunsa ovat sitten vielä erikseen ne, joiden mielestä vastoinkäymiset ovat ansaittu rangaistus "synneistä".
Sinänsä relevantteja näkökulmia nämäkin, sillä eikö ulkopuoliset omalla käsityksillään juuri luo yhteiskunnallista merkitystä omille sekä muiden kärsimyksille ja arvota niitä johonkin paikkaan yksilöllisessä/ yhteiskunnallisessa ajattelussa?
Aivan samoinhan mekin täällä näiden esimerkkien kautta luomme merkitystä näille kärsimyksille ja samalla kollektiivisesti muodostamme käsitystä sen luonteesta ja mahdollisesti jopa tarkoitusperistä. Luokittelemme ajatuksiamme ja haemme itse asiassa tukea toisistammme kestääksemme nämä hirvittävät ilmiöt, joita joidenkin osaksi tulee, joidenkin ei?
Nimenomaan tämä epäreilu satunnaisuus on se hirvein ja henkisesti vaikeimmin kestettävä konstruktio asiassa ja juuri siihen "oman onnensa seppä" -kommentti iski: Toiset jättävät huomiotta tai jopa kieltävät sen olemassaolon, niin kauan kuin se ei tapahdu itselle.
Kyseessä on varmastikin jonkinlainen puolutusmekanismi, psykologit vastatkoon tarkemmin. Ehkä oman "kaikki on vain itsestä kiinni" -henkilö onkin se heikoin lenkkin, jonka kantti nähdäänkin vasta, kun asiat sitten ovat tapahtuneet itselle.
Tetyllä tapaa on tosin sääli, ettei tätä kaikille koskaan kuitenkaan tapahdu tässä satunnaisuuden epäreiluudessa, eikä ajattelu pääse koskaan jalostumaan.
"Kärsi, kärsi, kirkkaammaan kruunun saat..."
Empatiaa elämän kovin kohtelemat saavat lähinnä niiltä, jotka ovat saman itse kokoeneet tai niiltä, jotka ovat riittävän älykkäitä ja rohkeita löytääkseen ajatuksissaan näille vesille.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 09:04"][quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 00:13"]
Ei kun kaikki on vain itsestä kiinni, jokainen on oman onnensa seppä, olisit sinäkin vain opiskellut tarpeeksi ja sitä rataa.
T. Kokoomusnuoret
[/quote]
Tähän asiaan ei mielestäni ole aiheellista tai sopivaakaan sotkea poliittisia intohimoja.
[/quote]
Vaikka Kokoomusnuoret onkin mainittu, kyseessähän on aivan tyypillinen ajattelumalli nuorilla, kokemattomilla ja vanhemmillakin ihmisillä, jotka eivät ole kokeneet elämässään "riittävästi" vaikeuksia ja uskovat vahvasti omaan erinomaisuuteensa ja kaikkivoipaisuuteensa ja siten muiden epäonni onkin vain näiden omaa lahjattomuuttaan ja laiskuuuttaan. Sairaudet yms. ovat sattumia, jotka eivät asianomaisten ajatteluun asti tunkeudu malleille feedbackia antamaan.
Ihan silkkaa kusipäisyyttä, toisin sanoen.
Sitä kannattaa toki vastustaa ja olen yhtä mieltä siitä, että aika usein sitä löytyy nimeenomaan mainitusta suunnasta.
Lukunsa ovat sitten vielä erikseen ne, joiden mielestä vastoinkäymiset ovat ansaittu rangaistus "synneistä".
Sinänsä relevantteja näkökulmia nämäkin, sillä eikö ulkopuoliset omalla käsityksillään juuri luo yhteiskunnallista merkitystä omille sekä muiden kärsimyksille ja arvota niitä johonkin paikkaan yksilöllisessä/ yhteiskunnallisessa ajattelussa?
Aivan samoinhan mekin täällä näiden esimerkkien kautta luomme merkitystä näille kärsimyksille ja samalla kollektiivisesti muodostamme käsitystä sen luonteesta ja mahdollisesti jopa tarkoitusperistä. Luokittelemme ajatuksiamme ja haemme itse asiassa tukea toisistammme kestääksemme nämä hirvittävät ilmiöt, joita joidenkin osaksi tulee, joidenkin ei?
Nimenomaan tämä epäreilu satunnaisuus on se hirvein ja henkisesti vaikeimmin kestettävä konstruktio asiassa ja juuri siihen "oman onnensa seppä" -kommentti iski: Toiset jättävät huomiotta tai jopa kieltävät sen olemassaolon, niin kauan kuin se ei tapahdu itselle.
Kyseessä on varmastikin jonkinlainen puolutusmekanismi, psykologit vastatkoon tarkemmin. Ehkä oman "kaikki on vain itsestä kiinni" -henkilö onkin se heikoin lenkkin, jonka kantti nähdäänkin vasta, kun asiat sitten ovat tapahtuneet itselle.
Tetyllä tapaa on tosin sääli, ettei tätä kaikille koskaan kuitenkaan tapahdu tässä satunnaisuuden epäreiluudessa, eikä ajattelu pääse koskaan jalostumaan.
"Kärsi, kärsi, kirkkaammaan kruunun saat..."
Empatiaa elämän kovin kohtelemat saavat lähinnä niiltä, jotka ovat saman itse kokoeneet tai niiltä, jotka ovat riittävän älykkäitä ja rohkeita löytääkseen ajatuksissaan näille vesille.
[/quote]
Mielestäni jokainen nimeenomaan on oman onnensa seppä. Sairaudet/kuolemat ovat sattumia, ihminen itse päättää miten niihin suhtautuu. Voi jäädä tuleen makaamaan tai selvitä - oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä elämäänsä voi vaikuttaa. Se on epåreilua ja satunnaista, mutta silti siihen voi vaikuttaa. Lapsellani on kolme vakavaa pitkäaikaissairautta, niistä serruaa kipuja ja henkistä stressiä, ja ne vaikuttavat pysyvästi siihen, miten hän selviää (eli alisuoriutuu älyynsä nähden) koulussa, työelämässä (jää suorittavalle portaalle, koska koulutus ei tule riittämään enempään ja toisaalta kivut vaikeuttavat fyysisen työn tekemistä), armeijaan ei tule olemaan asiaa, harrastuksista on joutunut luopumaan kipujen takiaJne.
Sirauddet siis vaikuttavat, ne pvat epäreiluja ja satunnaisia eikä hän ole ansainnut niitä mitenkään. Silti hän tekee sitkeästi parhaansa saadakseen niin hyvän elämän kun voI, ja siitä seuraa, että sairauksineen kaikkineenkin hänen elmänsä on -a) mukavampi kuin se olisi jos hän jäisi suremaan ja katkeroitumaan ja b) mukavampi kuin monilla ihan terveilläkin, jotka jostain syystä syyttävät maailmaa kohalostaan ja katkeroituvat ja c) vielä hyldyllisempikin kuin monilla ihan terveillä, jotka eivät ota vastuuta itsestäön tai ympäristöstään. Sairauksistaan huolimatta hän nimittäin pitää huolta kavereistaan ja paimentaa näitä teinitoilauksista, auttaa ohikulkijota jos on tarpeen, pikkulapsia hiihtoladulla jne. Ehkä on niin, että kun hän kivuiltaan ei pääse kilpailemaan enää urheilussa, hänellä on aikaakin pysähtyä auttamaaan.
En tiedä, onko tämä kokoomulaista ajattelua, mutta olen iloinen, että poikani ajattelee näin. Enkä todellakaan nyt puhu mistään kärsimyksen jalostavasta marttyyrikruunusta, vaan siitä, että ihminen voi joko surra ja murehtia kaikkea sitä, mitä hän ei saa, tai sitten iloita siitä, mitä saa, ja tämän voi tehdä on sitä sitten vähän tai paljon. Samoin ihminen voi käpertyä itseensä tai katsella ympärilleen ihan siitä riippumatta, onko tavis tavisten joukossa vai kukkulan kuningas. Valinta on ihan oma.
Se että isä on kuollut ja äiti sairas, ei tarkoita, että nuo perheen lapset olisivat itse hyviä ihmisiä, vaan voivat olla kohtalonsa takia erityiskohdeltuja kaikkialla koko lapsuuden ja mahdollisesti vaikka narsisteja.
Fyysinen sairaus saa tietenkin eri tavalla sympatiaa kuin että jos noiden lasten vanhemmat olisivat narkkareita, alkoholisteja tai mt-potilaita.
Mitä tarkoittaa täysillä eläminen?
En tunne tapausta, mutta tällaisen asian haluaisin tuoda esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis se mitä halusin tuoda esiin, vaikeudet eivät automaattisesti jalosta. Kusipäitä on ns. helpon elämän kultalusikoilla syötetyissä (tosin en pidä opiskelua ym ksokaan helppona) kuten myös ap:n kuvaamissa tapauksissa.
On aivan sama, miten kukin suhtautuu, jos lopputulos on se, että kuolet köyhänä ja sairaana ja joku toinen elää elämänsä terveenä ja rikkaana.
Visa Nurmi-nimisellä kokilla kuoli sekä vaimo että molemmat tyttäret vakavaan sairauteen, joka vei heidät hoitolaitoksiin vuosiksi. :( Sitten kun hänellä oli vihdoin uusi perhe ja onni ja pieni poika, Visa kuoli itse sydänkohtaukseen, jos oikein muistan. Todella surullista!
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 09:38"]
On aivan sama, miten kukin suhtautuu, jos lopputulos on se, että kuolet köyhänä ja sairaana ja joku toinen elää elämänsä terveenä ja rikkaana.
[/quote]
nimenoman se EI ole sama! Suhtautumisessta riippuu se, oletko onnellinen, olet sitten terve tai sairas, rikas tai köyhä. Jo suhtaudut niin että olet onneton, olet onneton. Jos suhtaudut niin että tehdään täst paras mahdollinen, olet onnellinen. Ero on varsin merrkittävä sinulle itsellesi. Muille ihmisille sillä köyhänä kuolemisella voi olla enemmän väliä.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 09:46"]
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 09:38"]
On aivan sama, miten kukin suhtautuu, jos lopputulos on se, että kuolet köyhänä ja sairaana ja joku toinen elää elämänsä terveenä ja rikkaana.
[/quote]
nimenoman se EI ole sama! Suhtautumisessta riippuu se, oletko onnellinen, olet sitten terve tai sairas, rikas tai köyhä. Jo suhtaudut niin että olet onneton, olet onneton. Jos suhtaudut niin että tehdään täst paras mahdollinen, olet onnellinen. Ero on varsin merrkittävä sinulle itsellesi. Muille ihmisille sillä köyhänä kuolemisella voi olla enemmän väliä.
[/quote]
Asian hyväksyminen on vain oman olonsa tekemistä paremmaksi ja housuihinsa kusemista, mutta vääryyksiä/ epäoikeudenmukaisuuksia se ei poista.
Taipumus onnellisuuteen johtuu vahvasti temperamentista eli on synnynnäistä. Joidenkin on vaan helpompi olla onnellinen kuin toisten. Se ei ole niin yksinkertaista, että ottaa itseään niskasta kiinni.
Sairaanhoitajan ammatissa olen nähnyt monenlaisia kohtaloita. Esim. perheen, jonka kaikilla lapsilla oli Marfanin syndrooma. Tällaisten asioiden näkeminen aitiopaikalta saa arvostamaan elämää.