Olen pettänyt miestäni kahdesti, toisen kerran viime viikonloppuna

mä taas kaipaan kunnon seksiä. ei kai siinä mitään pahaa ole.

Ei sitä jaksa. Sanoisin että se on henkistä väkivaltaa pakottaa toinen selibaattiin jolla kuitenkin olisi vielä viettejä ja haluja.



Rakastaja pitää minut nyt onnellisena, vaikka kiinnijäämistä pelkäänkin.

siitä voi vielä palata yhteen, mutta jos kerrot että petit, se seuraa teidän välillänne aina vaikka asiat muuten korjaantuisivatkin. Luulisin.

Parisuhteessa on kaksi ihmista ja usein kaksi erilaista ihmista. Sina annat miehellesi mita itse haluat, mutta onko se mita miehesi haluaa? Ja mies kohtelee sinua niin kuin haluaa itseaan kohdeltavan. Ja jos haluatte eri asoita etteka rehellisesti kerro mita kaipaatte (ja ota huomioon toistenne tarpeita) niin huono suhde teilla on.

Me ainakin ollaan miehen kanssa keskusteltu pitkaan siita mita halutaan ja koitetaan muistaa ottaa sen toisen toiveet huomioon. Toista ei voi muuttaa ja muutos pitaa laheta itsestaan. Molemmat voi esim. seksin ja hellyyden kanssa elaa omaa kulkuaan jossa " himokkaat" ajat vaan ei osu kohdalleen. Sitten koitetaan loytaa kultainen keskitie joka tyydyttaa molempia. Suhteessa pitaa kuitenkin olla valmis antamaan omien halujen joskus jaada toisen toiveiden varjoon. Mutta voin rehellisesti sanoa etta oma suhteeni on juuri minulle paras, mutta sen eteen olen joutunut ja joudun edelleenkin tekemaan toita. Sehan olisikin kiva kun puoliso olisi minun ajatukseni eli toimisi aina juuri niin kuin haluan, mutta pakko on kertoa mita haluan :-)

silti tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Että olen siinä joukossa joka on pettänyt, vaikka se ei johdukaan siitä ettei olisi yritetty, että olisi kyllästytty tai helposti luovutettu. Silti jostain syystä sitä yrittää olla eroamatta viimeiseen asti, jopa ennemmin aloittaa salasuhteen purkaakseen paineitaan. Läheisriippuvuutta?

3

http://www.vaestoliitto.fi/yksilo-ja_pariterapia/artikkeleita/?x13200=2…