Ystävän negatiivisuus/muiden haukkuminen käy raskaaksi...

Ja kyynistää ihan toden teolla. Tajusin juuri, että oletan ihmisten juoruilevan ja puhuvan selän takana paskaa muista, siis ihan kaikkien. Ja suuri syy tälle on se, että paras ystäväni on pidetty ihminen, mutta harrastaa tätä paskanjauhamista ihan kunnolla. On siis todella miellyttämisenhaluinen ja "hyvä tyyppi", no kai nyt kun ei koskaan sano todellisia ajatuksiaan päin naamaan. Niitä kertoja on tuhansia, kun henkilön x lähdettyä alkaa se ainainen negatiivisuusryöppy, "siis ei vittu mikä pelle toikin on" ja mahdollinen juoruaminen henkilön lapsista (kun on päiväkodissa töissä). Monet kerrat olen myös joutunut vierestä kuuntelemaan jotain puhelua, jossa työkaverin kanssa haukutaan muita töissä olevia/vanhempia/ihan mitä vaan. Jo pelkkä vierestä kuunteleminen on oikeasti raskasta.

En siis todellakaan luota siihen, etteikö tämä ystävä puhuisi myös minusta samaan sävyyn heti kun selkäni käännän. Hän taitaa haluta aidosti hyvää vain sisaruksilleen. Tämä näkyy esim. siinä, että usein voivottelee, miten jollain (toisella ystävällä) menee niin hyvin ja hirveät alemmuudentunteet tulee, no ihan ymmärrettävää, kun on niin huono itsetunto ettei voi iloita muiden puolesta. Itse taas haluaisin sellaista ystävyyttä, missä oikeasti halutaan toiselle hyvää, eikä se hyvä ole itseltä pois.

Olen vieraillut muutamia kertoja ystäväni perheen luona, ja siellä ehkä huomaa, mistä se negatiivisuus ja "juoruilu" on lähtöisin. Hyvin ilkeästi käsitellään miniöiden ja muiden asioita, tyyliin "ihan paskan lahjankin antoi, olivat täällä vaan viis minuuttia ja lähtivät sitten...." ja kuitenkin päin naamaan ollaan niin kilttejä ja kivoja ja hyviä tyyppejä.

Tunteeko muut tällaisia ihmisiä? En itsekään ole mikään positiivisuuden perikuva, mutta pyrin noudattamaan "tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän"-sääntöä niin pitkälle kuin pystyn, ja ehdottomasti arvostan sitä, ettei selän takana jauhettaisi paskaa heti kun olen kuuloetäisyyden ulkopuolella. Sitä paitsi tuo negatiivisuus käy oikeasti voimille. Ystävyydestä en silti haluaisi luopua, koska on siinä hyviäkin puolia tietenkin. Ja toisaalta ymmärränkin ystävääni, koska siinä on taustalla sitä huonoa itsetuntoa ja ehkä kotoa opittua mallia.