Mistä kyse? 3 vkon ikäinen on nyt ollut tissillä
2 tuntia yhtä soittoa, on levoton, pulauttaa ja suorastaan oksentaa maidon välillä, haluaa sitten kuitenkin kohta taas lisää.
Kommentit (12)
Jos jatkuu samanlaisena, vie lääkäriin. Meillä kyse oli refluksitaudista. Vauva sai happosalpaajat, elämä helpottui järkyttävän paljon. Sitä ennen vain itkeskeli, oli levoton, ei nukkunut ja pulautteli kaarella.
Suostuuko tuttia imemään? Varmaan vaan imemisen tarvetta. Tai sitten vaan haluaa olla lähellä. Kuulostaa ihan normaalilta minusta.
Ihan normaalilta kuulostaa. Sellaisia ne vauvat välillä on.
Kannattaa muistaa, että tässä vaiheessa vauva vielä itsekin opettelee tuota touhua. Hänen taitonsa eivät vielä ole sillä tasolla, että hän saisi rinnat tottelemaan. Taidot kehittyvät siitä kyllä ja imetyksestä tulee jouhevampaa ajan myötä.
Kaksi tuntia ei ole vielä edes mikään pitkä aika. 4-5 tunnin imetykset ovat ihan normaali juttu tietyssä vaiheessa. Niitä ei syyttä kutsuta iltamaratoneiksi. Kun tietää, että tällaistakin voi olla luvassa, niin ei sitten pelästy kun omalle kohdalle sattuu :-)
Yritä suhtautua noihin niinku leffailtana. Hyvä DVD pyörimään niin ei korpea niin älyttömästi. Vaikka korpeaa se kyllä kun sitä jatkaa muutaman kuukauden. Tsemppiä!
Ap, tuo vaihe oli niin ärsyttävää. Vauva halusi olla tissillä 24/7, eniten tosin ilta- ja yöaikaan, mutta sitä ketutti, kun rinnoista tuli koko ajan maitoa vaikka maha oli jo täynnä.
Jos vauva nukahtaa imetyksen aikana, koeta irrottaa se vähäksi aikaa rinnasta, jotta maito ehtisi imeytyä. Eihän sinne masuun muuten lisää mahdu.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 22:05"]
Tiheän imun kausi
[/quote]
Oletko varma? Vauva itkeskelee Ja on levoton. Pelottaa jo, onko jokin pöpö.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 22:04"]
Suostuuko tuttia imemään? Varmaan vaan imemisen tarvetta. Tai sitten vaan haluaa olla lähellä. Kuulostaa ihan normaalilta minusta.
[/quote]
Emme ole tuttia halunneet hammassyistä tarjota.
Eikä näin pienelle sitä kai muutenkaan anneta.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 22:39"][quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 22:04"]
Suostuuko tuttia imemään? Varmaan vaan imemisen tarvetta. Tai sitten vaan haluaa olla lähellä. Kuulostaa ihan normaalilta minusta.
[/quote]
Emme ole tuttia halunneet hammassyistä tarjota.
Eikä näin pienelle sitä kai muutenkaan anneta.
[/quote]
Ei alunperin ajateltu antaa tuttia mutta meidän vauvalla oli niin voimakas imemisen tarve ettei imetyksestä olisi tullut muuten mitään. Kun sai imeä tuttia niin imetys muuttui nopeasti vain syömiseksi. Sen jälkeen sujui hienosti ja täysimetyksellä mentiin yli 5kk.
Tutin ongelma on paitsi hammasaiheinen myös se että vauva herää kun tutti putoaa suusta. Sitä saa sitten pitkin yötä olla tarjoamassa.
Vauva ei tarvitse tuttia!