Kamalat anopit, kelvottomat miniät...
Ihan tässä tulee miettineeksi, että MIKÄ aina näissä anoppi-miniäsuhteissa hiertää? Ei tietty kaikilla, mutta let' s face it, suurimmalla osalla.
Onko syynä aina vaan se pojasta taistelu? Joka kerta?
Kun noita hirviöanoppeja tuntuu olevan niin paljon, että ihmettelee, miten niin paljon sekopäisiä keski-ikäisiä ämmiä maailmassa onkaan?
Toinen näkökulma: riidanhaluisia, omapäisiä miniöitä on pilvin pimein, eikö ne miehet ikinä paremmin osaa valita?
Itse olen vasta miniä, ja anopin kanssa hiertää. Lähinnä se. ettei hän hyväksy minun ajattelumaailmaani millään muotoa. Olen esim.suuripiirteisempi kuin hän. Itse olen pyrkinyt hyväksymään hänet, olen aina kohtelias, mutt saan suurimmaksi osaksi vain paskaa niskaani, silti kyseessä ihan fiksu ihminen. Eikä nyt puhuta mistään äärimmäisistä mielipide-eroavaisuuksista kuitenkaan.
Itse kallistun sille kannalle, että vika on monesti anoppien, jotka ovat mustasukkaisia yli terveen järjen. Ei aina, mutta usein.
Toivon mukaan tajuan itse paremmin, kun aika koittaa!
Mielipiteitä?