menneisyys kummittelee
en tiedä, mitä tänne kirjoitan ja luistaako ajatus, töissä sitä ollaan,teki vain mieli itsekkin kirjoittaa...olisi kiva tietää miten mennnyiseen kanssa pääsisi sinuksi.? vinkkejä neuvoja, tuntuu että mennyisyys alkaa kummitelemaan mielessä aina vain enemmän. eli mikä on menneisyyteni,
no lyhyesti ihan hyvä elämä on ollut´,mutta tässä lyhkäisyydessä: synnyin vuonna 78 äitini ja isäni olivat molemmat aika innokkaita ottamaan alkomaholia. 2-vuotis syntymäpäivänäni äitini lähti hakemaan kakkuuni kynttilöitä ja sinne tielle jäi...lapsuudesta en itse paljoa tiedä ja muista mutta hetken asuin tätini luona, kunnens mamma ja pappa ottivat luokseen asumaan, ja saivat huoltajuuteni, isäni ei olisi pystynyt hoitamaan, ilmeisesti jossain vaiheessa äitini olisi halunnut takaisinkin mutat ei ollut siihen kykenevä, näin oikeus päätti. muistan että varoiteltiin vieraista autoista kun pelättiin että ottaa minut mukaan niin vai. lapsuudessa musiatn kun isäni kävi vanhempiensa luona oli useimmiten humalassa kun käki, jota välillä pelkäsin, kun kasvoin häpesin isääni ja jos tuli juuri käymään kun joku kaveri meillä koska usein oli humalassa,huusi ja oli aika " peikon näköinen" , kävi aina sunnuntaisin syömässä yms, rahat lopppu eikä ruokaa enää ollut..usein huusi jostain asiasta niin että talo kaikui. ala-asteella muutkin pelkäsi jos sattui tulemaan paikalle riehumaan. yläasteella muutama poika alkoi kiusaamaan taustoisatni, isästäni yms, olin aika erilainen kuin muut, en silloin ryypännyt,rellästänyt, vaan olin " kilttityttö" en muista miten paljon kiusausta oli, mutta muistan että joltain tunneilta lintsasin ettei tarvii kuunnella ja mennä, ehkä pelkäsinkin,häpesin. yläasteen jälkeen menin kauppaoppilaitokseen eri paikkakunnalle kuljin sinne linja-autolla. sain kavereita ja elämä oli kivaa oli vuosi 94, aloin käymää " viihteellä" diskoissa, juomaan alkomaholia yms. ja koin ensirakkauden, mikä raasti sydäntäni monta vuotta, en lähtenyt seurusteelee kun halusi ja myöhemmin en saanut häntä enää, vuosien saatossa päädyimme yhteen monia kertoja vaikka hän seurusteli eli koskaan emme seurusteellee vaikka välillä tapailimme, ja lupasi tyhjiä lupauksia..ja puhui pelkkää pasXX no silloin teininä tämä oli todella riistävää ja kesti vuosia että pääsi yli tämän asian. 18v sain ekan kunnon suhteen, mies oli hyvä ja hellä ja suhde oli hyvä, siinä samaan aikaan tai vähän ennen olin muuttanut opiskelija paikkakunnalleni, oli vuosi 96. vuosi 95 kuoli pappani jonka luona siis asuin, ja mammani oli tiestyti hyvin surullinen, se oli riistävää, itse tuntui että selvisin sitä hyvin, pappani sairastai syöpää ja kuoli siihen viimein kotona, muistan sen päivän hyvin. 96vuonna sitten mammani sairastui syöpään ja oli usein sairaalahoidossa, en musita ajasta enää oikein mitään, mutta elin kävin koulussa ja viikonloppuisin rellastin ja silloin aloin tuohon parisuhteeseenkin. 2pv ennen jouluaattoa 96 mamma kuoli, jotenkin elämä jatkui silti, nyt olin menettänyt molemmat isovanhempani kenen luona olin asunut 2-vuotiaasta saakka. isäni sisarukset tätini ja setäni olivat läheisiä mutta ei niin läheisiä kuitenkaan,...pelastukseni oli parisuhde, kerran sen aikana tai suhteen alkuvaiheessa jo ennen kuin mamma kuoli otin kerran purkin pillereiitä ja join viinaa mutta siitä tuli vain paha olo ja oksensin koko yön. tähän elämän vaiheessa vielä se ensirakkuskin kummitteli mielessä ja näimmekkin pari kertaa.. tätä parisuhdetta kesti 2.5vuotta kunnes otin ja lähdin toiseen suhteeseen, ekassa parisuhteessa kaikki oli hyvin, oli oma rivitaloasunto ja kihloissa oltiin, mutta kyllästyin tai joitan. toiseen parisuhteeseen menin suoraan ja siinä olen ollut nyt 8vuotta ja naimississa ja kaksi lasta . 97vuotta kuoli myös mammani äiti, joka oli myös rakas ihminen minulle. usein mietittyää äitini ja monet muut asiat. äitini hommasi 5lasta minun jälkeeni jotka ovat asuneet hänen kanssaan. heistä vanhin 21v nuroin 14v. äitini kanssa yritin ottaa yhteyttä, mutta lähetti yhden kirjeen ja lpahti. vuonna 98 kävi valmistuijais juhlissani tosin päivän myöhään tuli...muuten en ole nähnyt kuin lapsena pari kertaa...haluaisin että hän kirjoitatisi ym, mutta ei vain kirjoita. vaikka pyydän. hän juo edelleen alkomaholia, ja sairastelee yms. elämä nyt ihan hyvin kun kaksi pientä lasta ja aviomiest, jotenkin silti tuntuu että kaikki vaivaa. vii me jouluaattona isäni kuoli tapaturmaisesti nukkui humalassa ja sattui tulipalo. en ollut läheinen ja en ollut nähnyt kuin viimeksi mammani hautajaisissa. koen huonoa omatuntoa miksi en käynyt hänen luonaan, hän joi edelleen niin kauan kuin rahaa oli, ja ei varmaan musita että olen jo iso tyttö...lähetin joululahjaksi tai setäni kävi siellä niin setävin vei annoin ruokaa, yms, ja lähetin lasteni kuvat yms, mutta en mennyt pelkäsin että kun näky karmea hänen kunto asunto yms, en vain pystynyt. nyt kun hän sitten kuoli koen omatuntoa miksi en menny vaikka joskus meinasin. nyt olen ottanyt yhteyttä isosiskkoonikin mikä minua vanhempi ja on isäni eka lapsi, pari meiliä vaihdoille, mutta ei meillä oikein mitään yhteistä.
ei tästä varmaan selvää saa kukaan , mutta helpotti vähän, tuntuu että iltaisin ja öisin ajatusket sadasat asista painaa, mieltä mieheni on sellainen juntti mies, joka ei paljoa pukahda eli hänen kanssa ei voi puhua tunteistaan tai tunteistani yms, vaikka muuten hyvä mies onkin, keskustella asioista ei hän osaa lainkaan. hänenkin isänsä kuollut vuonna 96, äiti on elossa. tällä hetkellä asumme perikunnan talossa missä myös hänen äitinsä joka on ihana ihminen, ja on paljon muuallakin ettei aina kotona, tarvitsi tulevaisuutta kin miettiä ja miten talo jaetaan missä asumme ym, ne on niitä tulevaisuutta kunhan mennyisyyskin ensin olisi ok.
mutta mitenkähän
Kommentit (14)
sitä on normaali elämässä niin paljon tekemistä kun kaksi pientä lasta, että päivät menee siiveellä, kyllä olen mieetinyt sitä lääkärillekkin menoa, mutta jos saisi ensivuoden puolella itsestä kii..se vain tuntuu jotenkin niin vaikealta...jotenkin on tosi väsynyt olo, mutta luulen että sitä on monella muullakin, kun on niin pimeää,synkkää,eikä ole ulkoitua tullut nyt lähiviikkoina. joulua valmistellaan ja töitä tehdään siinä ne päivät menee, öisinkin uni on tullut, vaikka sitten kun hererillä välillä ajatukset rullaa asiasta toiseen...mutta kohtalaisen hyvin menee =)
Kiitti, kun vastasit mun viestiini! Oli mukavaa lukea, että sulla menee jo paremmin. Ja olet oikeassa, että et ole ainoa ihminen jota tämä pimeys väsyttää. Mullakin on ollut tosi väsyneitä päiviä, kun ulkona on niin pimeää aamusta iltaan. Mutta onneksi perheeni esikoinen (1,5 vuotias) pitää huolen siitä, että äiti pysyy hereillä...=)
No mä taidan lopetella ennenkuin väsähdät lukemaan näitä mun sepustuksiani. Olisi kiva kuulla aina silloin tällöin sun kuulumisia. Joko tällä palstalla tai sähköpostin välityksellä. (mikäli siis sinulle sopii)
minullakin on 1.5kk ikäinen tyttö ja poika on 3v10k, viime yönä kuopus huusi lähes kurkkusuorana 4saakka yöllä syystä että? niin eipä tässä jaksa paljon murehtia mitään kun energia menee että pysyy hereillä töissä =)
voin vaikka kirjoitellakin joskus meilinä jos ja kun saan aikaiseksi olen niin huono saamaan aina aikaiseksi kaikenlaista =)
Sellaisihan ne lapset ovat, että välillä huudetaan suoraa huutoa...huokaus.
Meilläkin oli eilen hieman nukkumisvaikeuksia. Poika nukahti vasta klo 01.00 tuntien taistelun jälkeen uni sitten viimein voitti..=)
Niin olisi kyllä mukavaa, jos voitaisiin vaihdella välillä kuulumisia sähköpostin välityksellä. Mun osoite oli siis: tonttu79@suomi24.fi Kirjoittele sit,kun ennätät ja toivottavasti tyttösi ensi yö sujuu rauhallisimmissa merkeissä...=)
Minulla myös alkoholistien ympäröimä lapsuus/nuoruus, äiti lähti kun oli n.12v ja isä oli ihana mutta teki paljon töitä, yrittäjä ja kolmen lapsenyh jonka syöpä vei 8v sitten.
Minua auttoi ymmärtämään ainakin omaa nykyistä elämääni (en juo lainkaan, hoivaan kaikkia...) kun luin Tommy Hellstenin, Virtahepo olohuoneessani!!!
Voimia sinulle elämässäsi=)
Ja hyvää vuoden jatkoa! En toki ole sinua unohtanut, vaikken olekkaan vähään aikaan kirjoittanut. Päivät on vaan jotenkin menneet niin huomaamatta, että en kauheasti ole kerennyt koneella olemaan. Mitäpä teille päin kuuluu? Meille ihan sitä tavallista. Aika kuluu pojan perässä juostessa. Nyt varsinkin, kun tuntuu poitsua kiinnostavan kaikki sellainen mihin ei saisi koskea =) Esim kukkia olisi kova hoitamaan. Mitään kovin suurta tuhoa ei onneksi (ainakaan vielä) ole sattunut. Olisi kiva kuulla sun kuulumisia joten kirjoittaisitko jossain vaiheessa, kun aikaa löytyy joko tälle palstalla tai sähköpostin välityksellä?
muuta kun pohtia asioista ja päästä vain niistä yli jotenkin, eipähän tollaseen auta piikki peppuun tai muukaan =) täytyy vain yrittää saada askartamasta mieltä
jos kaipaat ihmistä, jolle kirjoittaa tuntemuksistasi, niin laita sähköpostia tulemaan. En ole varma osaanko auttaa sua, mutta mulle tuli vaan sellainen tunne, että saattaisit tarvita kuuntelijaa. Jos siis haluat kirjoittaa, niin osoite on: tonttu79@suomi24.fi
Olet kokenut vaikeita aikoja. Minun mielestäni tarvitset ammattiapua, että saisit " rauhan" sisällesi, eivätkä menneet kummittelisi mielessäsi. Psykologit/psykiatrit kuuntelevat ja auttavat. Se on heidän työtään. Jos tämäammattiauttaja sattuu olemaan juuri sinulle sopiva (ottaa asiasi tosissaan, ja haluaa auttaa) saat varmasti apua.
Itse kävin muutaman kerran keskustelemassa (masennuksen takia) ja sain todella hyvää apua. Siellä vaan jutellaan ja saa puhua ihan mistä itse haluaa. Ei tarvitse häpeillä itseään, tms.
mutta jotenkin vain tuntuu asia vieraalta, tai ei tule mentyä kerran mamman kuoleman jälkeen kävin, tai pari kertaa ja silloin ei tuntunut hyv¨ältä kokemukseslta olin kyllä silloin yli 10vuotta nuorempikin ehkä johtui tietty siitäkin kenties.niin tiedän että pitäisi kyllä mennä,
on sellainen tauti mihin ei voi vaikuttaa läheiset, vaikka mitä tekisivät.
Kirjoituksestasi huokuu ajatuksesi että sinun olisi pitänyt pystyä muuttamaan lapsuutesi olosuhteita. Kannat syyllisyyttä ettet käynyt tapaamassa isääsi kun se olisi ollut vielä mahdollista. Tunnet varmaan itsesi huonommaksi, kuin äitisi muut lapset, joita hän tapaa mutta sinua ei. Vanhempasi ovat itse sotkeneet elämänsä ja myös sinun elämäsi viinan takia. Tosin en usko että he olisivat sitä itsekään halunneet, mutta eivät vain ole pystyneet parempaan. Vastaavaa kohtelua et varmaankaan hyväksyisi vierailta ihmisiltä. Lapsena ei ole vahtoehtoja, eikä aikuisen ymmärrystä elämän koukeroista. Lapset usein syyttävät vanhempiensakin ongelmista itseään.
Vanhempiesi olisi kuulunut huolehtia sinusta. Isäsi olisi pitänyt lopettaa juominen, olla kunnon isä ja huolehtia sinun hyvinvoinnistasi, eikä jättää sinua isovanhempien hoitoon. Äitisi olisi myös pitänyt lopettaa juominen ja olla hyvä äiti sinulle. Äitisi pitäisi itse pitää yhteyttä sinuun.
Vanhemmuus on lapsesta huolehtimista, ei niin että lapsi huolehtii vanhemmmistaan. Älä syyllistä itseäsi vanhempien tapaamattomuudesta. Sisarpuolillasi on luultavasti ollut kovempi elämä kuin sinulla. He ovat joutuneet seurata juopon äidin elämää ihan läheltä.
Se sattuu ettei läheinen ihminen " välitä" . Viina on kuitenkin sellainen aine, että se vie mennessään alkoholistia kuin pässiä narussa. Ihmisen oma tahto ei aina riitä hoitamaan asioita kuntoon. Vanhempasi varmasti olisivat halunneet olla hyviä vanhempia, mutta eivät ole siihen kyenneet.
Olet menettänyt ensin omat vanhempasi ja sitten vielä rakkaat isovanhemmat. Ei ihme että mietit öisin asioita ja kärsit. Se on ihan normaalia, että ahdistavat ajatukset hyökkäävät juuri yöllä ja tuntuvat silloin paljon pahemmilta kuin päivisin. Yöllä muiden nukkuessa ihminen on tavallaan haavoittuvampi oman ahdistuksensa edessä.
Mutta hae apua! Ota yhteyttä seurakunnan diakoniin, pappiin tai muuhun työntekijään tai soita kriisipuhelimeen tai varaa aika mielenterveystoimistoon. Ymmärtäviä ja kuuntelevia auttajia löytyy varmasti. Uskon että ahdistus alkaa helpottaa, kun pääset vain puhumaan ne pois.
Miehesi voi olla keinoton auttamaan sinua ja ei siksi halua puhua tai kuunnella menneisyydestäsi. Ulkopuoliselle voi olla helpompi puhua myös entisistä suhteista ym mikä myös vaivaa menneisyydessäsi.
Asioilla on taipumus järjestyä!
viestistäsi, en ole asioista aina ajatellut, mutta viestisi on ihan totta mitä kirjoitit. yritän jonain päivänä saada itsestäni irti ja hakea " apua" tai mitä onkin.
Laitoinkin sulle tossa viikko sitten ekan kerran viestiä ja kerroin olevani valmis sun kanssa sähköpostin vaihtoon. Tarjous on toki edelleen voimassa ja voit siis halutessasi kirjoittaa. (tonttu79@suomi24.fi), mutta toivoisin, että saisit myös ihan oikean ammattilaisen apua. Sillä sen verran kovan elämän olet joutunut kokemaan, että ammatti-ihmiselle puhuminen olisi mielestäni hyvä ratkaisu. Hän varmasti osaa auttaa sinua parhaiten, minun taitoni riittävät vaan kuuntelijan ja ajatuksenvaihtajan osaan.
Voimia!
Ajattelin kysäistä, että miten jakselet? Olet ollut ajatuksissani viime päivien aikana. Hassua sinänsä, kun en edes tunne sinua. Jotenkin oli vaan pakko kirjoittaa sulle ja kysellä kuulumisia. Pyydän anteeksi, jos loukkaannut kyselystäni. Olen vaan aina ollut sellainen ihminen, että kannan huolta ystävieni ja (joskus tuntemattomienkin) ihmisten hyvinvoinnista. Mutta minkäs ihminen luonteelleen mahtaa.
Hyvää joulun odotusta!