Muita, jotka eivät koskaan käy juhlissa ym?
Mietin tässä muotilehteä selatessa että onnellisia ovat ne, joilla on syitä mennä ostamaan niitä ihania kevään juhlamekkoja ja miettiä että miten väkertää hiukset juhlakuntoon.
Me emme käy juhlissa kuin kerran vuodessa, kahdessa. Oikeasti. Ei ole rippijuhlia, ei häitä, ei valmistujaisia, tai sitten emme saa kutsua. Tämä on oikeasti tosi kurjaa. Olen yrittänyt pitää ihmisiä lähellä mutta kaikilla on jo omat ystävänsä ja kuvionsa. En edes muista, koska olen ollut viimeksi jonkun toisen lapsen ristiäisissä, kuin omani. Pikkujouluissa olen ollut kerran. Häissä kaksi kertaa: kerran lapsena ja sitten omissani.
Surettaa.
Kommentit (10)
Minä en käy koskaan juhlissa. Pieni suku,todella pieni siis. Kaverit on ikisinkkuja tai avoliitossa,häissä en ole juurikaan käynyt. Ei ylppäreitä,valmistujaisia tai muutakaan. 2 kummilasta on sentään,mutta hekin vasta 8 ja 3 v eli rippijuhliinkin on vielä aikaa...
Kohtalotoveri ilmoittautuu! Sekä minulla että puolisollani pienet suvut, eikä olla läheisiä niiden muutamien serkkujen kanssa. Olen kyllä muutenkin yksinäinen, sillä ystäviä ei paljoa ole ja ne vähätkin asuvat eri paikkakunnalla. Meillä ei ole edes lapsia, ja sekin tuntuu osaltaan erottavan meitä "piireistä". Monet pariskunnat lapsen saatuaan lähentyvät muiden lapsiperheiden kanssa ja tapaavat sitten aina porukalla.
Nämä juhlapyhät harmittavat, kun ei ole mitään arjesta poikkeavaa ohjelmaa.
Minua ei kiinnosta vähääkään käydä missään juhlissa, vihaan niitä.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:28"]Nämä juhlapyhät harmittavat, kun ei ole mitään arjesta poikkeavaa ohjelmaa.
[/quote]
Tämäkin on inhottavaa. Pääsiäinen, vappu... kesän alku, koko kesä. Me sitten perheen kesken käydään syömässä vaikka lapset on pieniä vielä, matkustellaankin, tehdään mukavia juttuja. Mutta se "piiri" ympäriltä puuttuu. Ap.
Harvoin on muita juhlia kuin lasten syntymäpäiviä ja hyvä niin. En jaksa juhlia, en jaksa laittaa itseäni, etsiä vaatetusta, silittää vaatteita ja hoitaa tietenkin koko perheen vaatetukset kuntoon jos koko perhe olisi lähdössä mukaan. Olen normaalista arjesta pitävä 40 vuotias nainen.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:29"]
Miksette pidä omia juhlia?
[/quote]
Ja ketäs sinne tulisi, kun ei niitä sukulaisia ole ja ystäviäkin vain muutama. Ja jos kutsuu juhliin ilman "aihetta", niin tuskin kukaan tulee. Kun muilla tuntuu olevan niitä oikeitakin juhlia ihan tarpeeksi.
Mulla olisi pian itsellä pyöreät synttärit, mutta en viitsi muutamalle ihmiselle pitää. Kun tiedän, että moni ei tule kuitenkaan ja oma suku aina kyselee, miksei miehen suku tule. En halua kertoa heidän riidoistaan. Lähdemme jonnekin pikkureissulle. 2.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:29"]
Miksette pidä omia juhlia?
[/quote]
Ja ketäs sinne tulisi, kun ei niitä sukulaisia ole ja ystäviäkin vain muutama. Ja jos kutsuu juhliin ilman "aihetta", niin tuskin kukaan tulee. Kun muilla tuntuu olevan niitä oikeitakin juhlia ihan tarpeeksi.
[/quote]
Mitenkäs olisi vaikka kesäkauden avajaiset naapureille omalla pihalla tai parvekkeella?
Sama täällä. Mulla pieni suku ja miehellä niin riitainen suku, että setiä ja tätejä ei usein kutsuta ollenkaan. Siellä menee joka vuosi joku nuori naimisiin mutta vain läheisimmät kutsutaan. Meidät on kutsuttu häihin kahdesti. Nyt on tulossa miehen veljen pojan yo-juhlat ja olemme rajatapaus, eli jännätään, kutsutaanko. Me itse olemme pitäneet vain pojan yo-juhlat isoina ja niihin kutsutiin pojan sedät ja tädit kaikki, puolet tuli. Muutama ei tullut, kun tiesi että siellä on se vaikea veli paikalla. Oma juttunsa sitten, että minun mieheni on haluton lähtemään mihinkään juhliin.