Teiniäitiys tunnetusi periytyy...

Oletatko sitten, että tämä Tian äiti olisi ollut vanhempi kuin isänsä? Eiköhän se äitikin ollut siinä 15 korvilla, jolloin teininäitiys siis periytyy vanhempien esimerkin mukaan.

Tunnen toki monia teiniäitejä, joiden vanhemmat eivät ole olleet alaikäisiä mutta nuorina hekin ovat lapsensa saaneet, joten ehkä sekin vaikuttaa.

En ehkä laittaisi niin tarkasti kriteeriksi ikää kuin nimenomaan sen sukupuolielämän aloittamista ja ylipäätään huoletonta suhtautumista tulevaisuuteen, velvollisuuksiin ja vastuuseen. Uskon, että nimenomaan se asenne periytyy eli ei murehdita asioista vaan uskotaan, että ne järjestyvät tavalla tai toisella.

Tunnen nimittäin teiniäitien lapsia (useampia), jotka eivät ole tehneet lapsia, koska ovat halunneet pitää huolen, että heillä on lapsilleen enemmän tarjottavaa. Tähän ovat vaikuttaneet omat lapsuudenkokemukset, kun ovat joutuneet ottamaan itsestään ja pienemmistä sisaruksistaan vastuuta jo ihan alakouluiästä lähtien. Tällaisen kokemuksen saaneet eivät halua viedä omia kokemuksiaan eteenpäin omille lapsilleen.

Mikä on se kriittinen ikä jonka jälkeen vastaavia ongelmia ei tule? Elämänhallinnan puute ja päihteet eivät katso ikää tai varallisuutta ja mielestäni on ihan normaalia että isommat katsovat välillä pienempien perään ja myös se, että lapsi ei saa kaikkea haluamaansa. Eli on olemassa kunnon vanhempien lapsia joiden mielestä lapsuus oli hirveä.

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 09:10"]

Mikä on se kriittinen ikä jonka jälkeen vastaavia ongelmia ei tule? Elämänhallinnan puute ja päihteet eivät katso ikää tai varallisuutta ja mielestäni on ihan normaalia että isommat katsovat välillä pienempien perään ja myös se, että lapsi ei saa kaikkea haluamaansa. Eli on olemassa kunnon vanhempien lapsia joiden mielestä lapsuus oli hirveä.

[/quote]

Minusta ekaluokkalainen ei voi olla vastuussa 2- ja 4-vuotiaista sisaruksista useita iltoja viikossa, kun vanhemmat viettävät parisuhdeaikaa ja ryyppäävät baarissa kavereiden kanssa.

Ekaluokkalaisen ei kuulu tehdä itse omaa ruokaansa, mennä itse nukkumaan ja herätä itse aamulla. Hänen ei kuulu itse pestä pyykkiään eikä huolehtia yksin läksyistään.

Ylipäätään lasten (olivat he minkä ikäisiä tahansa) ei kuulu huolehtia nuoremmista sisaruksistaan arkisin. Se vastuu on vanhemmilla, ja vanhempien tehtävä on huolehtia, että voimavarat riittävät jokaiseen lapseen. Toki isosisarus voi tehdä lyhyitä lastenhoitokeikkoja, vahtia nuorempia kauppareissun ajan tms. mutta missään nimessä se hoitovastuu ei saa olla jokailtaista tai jokaviikkoista. Isompi sisarus ei ole lapsen vanhempi.

Mitä tulee alaikäisiin vanhempiin, niin he ovat lapsia, joiden lapsuus on jäänyt kesken ja jotka kasvavat sen oman lapsensa mukana paitsi vanhemmuuteen myös aikuisuuteen. Mielestäni ei ole kovin onnistunut ratkaisu tehdä molempia yhtäaikaa. Lapsen pitäisi saada rauhassa kasvaa aikuiseksi turvallisen aikuisen opastamana. Elämä ei ole kilpajuoksu, ja on surullista, että jotkut kokevat sen sellaiseksi. Niitä lapsia voi tehdä 25 vuoden ajan täysi-ikäisenäkin, ja nuoren kasvava keho ei ole riittävän kypsä raskauteen ja synnytykseen. Kertoohan se jo esimerkin uutinenkin (ja tilastot riskiraskauksista, joita nimenomaan on yli 40-vuotiailla ja alle 20-vuotiailla).

Nuori vanhempi ei ole taloudellisesti riippumaton, ei fyysisesti kypsä eikä henkiseksti kypsä. Hän siis ei ole millään mittarilla sopiva vanhemmaksi. Kaikki täysi-ikäisetkään eivät täytä näitä kriteerejä, joten asia on kyllä aika yksilökohtainen. Ei ole olemassa mitään loistavaa ikää, jonka jälkeen voi sanoa, että kaikki ovat riittävän kypsiä vanhemmiksi, mutta on olemassa hyviä kriteerejä, jotka täyttämällä ovat melko varmasti riittävän kypsiä. Esim. taloudellinen tilanne on hyvä tai on olemassa suunnitelma ja se osin toteutettu, millä tullaan pärjäämään, fyysinen kehitys on loppunut ja sen osoittaa viimeistään täysi-ikäisyys (pojilla voi jatkua vielä parikymppiseksi, tytöillä harvemmin), henkisesti on kypsytty vanhemmuuteen elämällä yhdessä ilman vanhempia, on rakennettu parisuhteen pohjaa riittävän pitkällä tuntemisella ja sillä yhdessä asumisella, kodin hoitamisella ja opiskeluilla/töillä, on koettu muutakin elämää kuin vain yhdessä opiskelua, on kokeiltu siipiä esim. opiskeluvaihdolla, muutolla toiseen kaupunkiin, työpaikalla tms.

Minä en saanut lapsena kaikkea ja katsoin pikkusisarusteni perään muutamia kertoja vuodessa. En pidä lapsuuttani hirveänä enkä usko, että on olemassa hyvien perheiden lapsia, jotka pitävät lapsuuttaan hirveänä. Jos lapsena on joutunut jatkuvasti huolehtimaan sisaruksista eikä ikinä ole saanut mitään, kun vanhemmat ovat eläneet kädestä suuhun, niin sellainen lapsuus on hirveä. Eivätkä tällaiset vanhemmat ole kunnollisia. Hyvä vanhemmuus syntyy siitä, että lapset otetaan huomioon. Heidän eteen tehdään töitä, heitä rakastetaan ja heille halutaan parasta. Jos lapsille ei ole oikeasti mitään muuta annettavaa kuin rakkaus, niin silloin niitä lapsia ei kannata tehdä. Normaaliin vanhemmuuteen kuuluu vastuullisuus ja pyrkimys siihen, että ne lapset kyetään elättämään ja niille pystytään tarjoamaan erilaisia asioita. Kaikkea ei tarvitse saada, mutta jotain sentään.