Lue keskustelun säännöt.
Harrastusjoukkueen valinta lapselle, kumpi parempi vaihtoehto:
13.03.2014 |
Kovatasoinen tavoitteellinen joukkue, jossa olisi auttamatta häntäpäässä.
Höntsäilytason joukkue, jossa on joukkueensa huippu.
Lapsi itse on aika kunnianhimoinen ja haluaa kovaan joukkueeseen, vaikka paras kaverikin on höntsäporukassa. Kovassa joukkueessa treenimäärät tuplaantuisivat nykyisestä, kuskaaminen ja oma jaksaminen hieman hidastaa vanhempien intoa joukkueen vaihtoon.
Kommentit (20)
No kannattaa vakavasti keskustella lapsen kanssa, että kuinka paljon hän on valmis satsaamaan aikaa ja voimia harjoitteluun. Jos lapsi tosissaan haluaa kehittyä, niin ilman muuta kovempaan joukkueeseen, kovat pelit ja tiukempi harjoittelu kehittää ihan eri tavalla, kuin tyytyväisenä höntsäily.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovatasoisessa on jo tehty jako. Pääsisi nyt siihen kovempaan porukkaan, se on selvitetty.
Lapsi on valmis satsaamaan kaiken, suhtautuu lajiin intohimoisesti. Mutta vanhemmat eivät ole kovin innokkaita tuplaamaan sekä kuskausmäärät että rahankulutuksen. Matkaa harrastukseen on parikymmentä kilometriä, eikä lapsi ole ainoa harrastaja...
ap
Kumpikaan ei ideaalitilanne. Se mitä et kertonut oli lapsen ikä ja laji. Itse antaisin lapsen valita, kunhan hän ymmärtää mitä valinta tarkoittaa. Kovempitasoisesta joukkueesta voi myös palata heikompaan halutessaan, toisinpäin on vaikeampaa. Joten ehkä vaaka kallistuisi siihen, jos lapsi myös itse sitä haluaa ja on valmis panostamaan. Joskyseessä on jo kuitenkin vanhempi lapsi ja tietäisi ettei kehity kovempitasoisen joukkueen keskikaartiin (lähinnä kyse taitolajista), nin sitten valinta voisi olla toinen. Lisäksi jos kovempitasoisessa joukkueessa ei pääsisi peleihin/kisoihin muuta kuin penkille istumaan, niin ei kannattaisi valita kovempitasoista joukkuetta. Mutta jos mahdollisuus kehittyä ja päästä jollain aikavälillä joukkueeseen ihan kunnolla sisälle, niin kannattaa yrittää.
Jalkapallo, täyttää loppukuusta 9 vuotta. Mahdollisuus on siis vielä kehittyä vaikka kuinka paljon. Ja tietää aika hyvin mitä seuran vaihto tarkoittaa.
Hidaste ei siis ole lapsi, vaan laiskat vanhemmat, jotka eivät jaksaisi asua hallilla. Myös rahallinen panostus mietityttää.
ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 11:08"]
Kovatasoisessa on jo tehty jako. Pääsisi nyt siihen kovempaan porukkaan, se on selvitetty.
Lapsi on valmis satsaamaan kaiken, suhtautuu lajiin intohimoisesti. Mutta vanhemmat eivät ole kovin innokkaita tuplaamaan sekä kuskausmäärät että rahankulutuksen. Matkaa harrastukseen on parikymmentä kilometriä, eikä lapsi ole ainoa harrastaja...
ap
[/quote]
Jos lapsi ei pääse yrittämään vanhempien vähäisemmän panostushalun vuoksi, niin se voi jäädä vaivaamaan iäisesti. Eli jos talous antaisi vaan myöden, niin valinta olisi tuo kovempitasoisempi joukkue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 11:15"]
Jalkapallo, täyttää loppukuusta 9 vuotta. Mahdollisuus on siis vielä kehittyä vaikka kuinka paljon. Ja tietää aika hyvin mitä seuran vaihto tarkoittaa.
Hidaste ei siis ole lapsi, vaan laiskat vanhemmat, jotka eivät jaksaisi asua hallilla. Myös rahallinen panostus mietityttää.
ap
[/quote]
plus harkkamatkan muuttuminen viidestä kilometristä kahteenkymmeneen..
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 11:08"]
Kovatasoisessa on jo tehty jako. Pääsisi nyt siihen kovempaan porukkaan, se on selvitetty.
Lapsi on valmis satsaamaan kaiken, suhtautuu lajiin intohimoisesti. Mutta vanhemmat eivät ole kovin innokkaita tuplaamaan sekä kuskausmäärät että rahankulutuksen. Matkaa harrastukseen on parikymmentä kilometriä, eikä lapsi ole ainoa harrastaja...
ap
[/quote]
Jos lapsi ei pääse yrittämään vanhempien vähäisemmän panostushalun vuoksi, niin se voi jäädä vaivaamaan iäisesti. Eli jos talous antaisi vaan myöden, niin valinta olisi tuo kovempitasoisempi joukkue.
[/quote]
tTtta. Näitä "olisin uusi Räikkönen jos minua olisi tuettu" aikuisia on maailma pullollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kehittyy vielä niin eri aikaan tuossa iässä, että vuoden päästä saattaakin olla jo tosi hyvä paremmassakin joukkueessa. Varsinkin jos on motivoitunut harjoittelemaan. Tavoitteellinen urheiluharrastus vaatii vanhempien tuen. Paljon nuorten urheilun kanssa työtä tehneenä tietysti toivoisin, että motivoituneet lapset ja nuoret saisivat sen vanhempien tuen - edistäisi meidän kilpa- ja huippu-urheilua :D Pikku hiljaa vaan, jos mitenkään mahdollista, lapselle itselleen vastuuta reeneihin kulkemisesta esim. pyörällä ja kimppakyytejä sopimaan, mikä tietysti vaatii vanhemmilta säätämistä. Tsemppiä teille ja lapselle harrastukseen!!!
Kiitos :) Kimppakyydit ei taida onnistua kun ei ole täältäpäin tietääkseni muita, ja itse ei voi kulkea 20 kilometriä. Ehkä tässä täytyy laittaa lapsen palava halu vanhempien mukavuuden halun edelle, ja antaa toisen kokeilla rahkeitaan.
Toivottavasti muut lapsemme pysyttelevät jatkossakin vähemmän sitovissa harrastuksissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin ajattelen että on aika epätasa-arvoista, jos toista kuskataan viisi kertaa viikossa futikseen (harkat, pelit) ja toinen käy kerran viikossa pyörällä partiossa tms.. Miten aiotte kompensoida vähemmälle jäävälle osapuolelle kaiken tämän panostuksen?
Mä olen ikuisesti isälleni kiitollinen, että hän jaksoaina tukea mua urheilussa,mukisematta kuskasi mua päivittäin 30 km ja takas treeneihin monta monta vuotta, kunnes sain itse ajokortin. Älkää olko lapsen unelmien tiellä, jos vaan mitenkään pystytte/jaksatte hoitamaan kuljetukset. Parempaan joukkueeseen mars, jälkeenpäin voi sit sanoa että ainakin yritti kaikkensa, eikä katkeroidu.
Kyllä munkin iskä on sittemmin sanonut että oli se kaikki sen arvosta että jakso maksaa ja kuskata ja käydä talkoissa junnuvuodet vaikka aluksi kauhistuttikin:) Nykyään pelaan sm tasolla. Ilman vanhempien tukea en olis ikinä päässyt tähän pisteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin vielä tuota, että kun poika on tottunut menestymään joukkueessaan, mitä tekee itsetunnolle joutuakin yhtäkkiä sinne heikompien sakkiin? Toki ymmärtää että taso on eri, siksi sinne haluaakin. Mutta kestääkö pieni poika sen?
ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 14:32"]Mietin vielä tuota, että kun poika on tottunut menestymään joukkueessaan, mitä tekee itsetunnolle joutuakin yhtäkkiä sinne heikompien sakkiin? Toki ymmärtää että taso on eri, siksi sinne haluaakin. Mutta kestääkö pieni poika sen?
ap
[/quote]
No ainakin se on hyvä ja turvallinen paikka opetella kestämään pettymyksen tunteita ja sitä, että aina ei voi olla paras. Näitähän elämä on sitten myöhemminkin pullollaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9 vuotias ehtii vielä juuri ja juuri mukaan jalkapalloon vaikka olisi vasta-alkaja. Jos lapsella riittää intoa, niin kovempaa joukkueseen vaan. Siitä voi pudottautua harrasteporukkaan jos into ei riitä, mutta toisin päin homma ei pitkään enää onnistu.
Meilläkin lapsi siirtyi pari vuotta sitten harrastejoukkusta toisen seuran kovempaan joukkuteeseen ja lapselle kävi juuri niin että oli porukkansa parhaita ja sitten uudessa kehnoimpia. Kehittymisen kannalta vaihdon hetki oli aivan viimeinen (12 vuotiaana). Nyt on saanut suurimman osan kiinni kehityksessä ja on suunnilleen joukkueensa keskitasoa. Käy edelleen pelaamassa vanhan harrastejoukkueen kanssa pelejä jos ehtii ja siellä saa esittää taitojaan ja ihailua osakseen :)
Suosittelen kovaa joukkuetta ja ammattimaista valmmennusta harraste porukan puuhastelun sijaan.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 14:32"]
Mietin vielä tuota, että kun poika on tottunut menestymään joukkueessaan, mitä tekee itsetunnolle joutuakin yhtäkkiä sinne heikompien sakkiin? Toki ymmärtää että taso on eri, siksi sinne haluaakin. Mutta kestääkö pieni poika sen?
ap
[/quote]Kyllä hän varmaan ymmärtää sen että muut ovat harjoitelleet enemmän ja paremmin ja hänsetäkin tulee yhtä taitava kun jaksaa treenata.
Onhan lapsella sitten "muutakin elämää" kuin pelkkä yksi harrastus? Itselleni kävi niin, että panostin kaiken yhteen lajiin ja haaveilin siitä ammattia. Muuten haave olisi varmasti toteutunut, mutta 16-vuotiaana sairastuin niin, että laji oli pakko lopettaa. Jäin ihan tyhjän päälle, mikään muu ei kiinnostanut moneen vuoteen ja masennuin sen takia. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olisi ollut parempi jos vanhempani olisivat ohjanneet minut tekemään vapaa-ajalla muutakin ja miettimään toisia ammattivaihtoehtoja, siinä olisi säästynyt monelta surulta.
Höntsäjengiin pääsee aina takaisin. Mutta ei tartte paljonkaan tulla ikää lisää, niin kovempitasoisiin jengeihin ei enää niin vaan pääsekään, jos on pelkästään harrastellut. Eli jos lapsi haluaa, kovempitasoiseen porukkaan vaan. Tuon ikäinen tosiaan kehittyy vuodessakin niin paljon, että vaikka alussa olisikin yksi heikoimmista, ei se ole mikään lopullinen tilanne. Ja jos homma osoittautuu liian vaativaksi, niin tulipa ainakin koettua ja nähtyä.
Itse pidän hyvänä mittarina kaverijengiä. Eli jos lapsi haluaa eri joukkueeseen kuin kaverinsa, niin silloin on lapsella motivaatio kohdallaan. nyt vaan vanhempien pitää saada motivaatio kohdalleen.
Kovatasoisessa ovat viimeistään 12-vuotiaana jako jyvistä akanoihin eli ei voi välttämättä jatkaa edes samassa seurassa vaikka haluaa jatkaa samaa harrastusta jaon jälkeen.