Miten helpottaa homeoireita, kun muutto ei mahdollista?
Taustaa: asun Englannissa, jossa talojen eristykset ovat tunnetusti heikkoja ja laatu muutenkin mielenkiintoista. Viime talvena kärsin yli 2kk kestäneestä kuivasta yskästä, johon ei löytynyt selkeää syytä, ja joka loppui kun olin Suomessa kaksi viikkoa. Nyt viime marraskuun lopulla aloin oirella joka-aamuisella kurkkukivulla ja koko ajan päälle pukkaavalla pienellä flunssalla. Kipeily loppui täysin kun olin joulun ajan Suomessa, n. kolme viikkoa. Nyt kun tulin takaisin, myös kurkkukipu ja muut oireet ovat palanneet.
Eikö tämä kuulosta aika klassiselta homealtistumistapaukselta? Vai kuulostaako joltain muulta? Näin ainakin itse ajattelisin, sillä muuten kyseessä olisivat aikamoiset sattumat. Brittilääkäreiltä ei homealtistumiseen järin kannata rohtoja kysellä, sillä täällä se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että taloissa on hometta.
Nykyisen kämppäni vuokrasopimus jatkuu kesäkuulle, joten muutto ennen sitä ei ole mahdollista. Voisiko näitä oireita kuitenkaan mitenkään lievittää? Auttaako tuulettaminen vai pahentaako? Entäs lämpö, onko parempi yrittää lämmön avulla kuivattaa asuntoa vai pitää viileänä (ja siis myös kosteana)? Onko jotain lääkitystä tai esim. yrttejä, mistä jollekulle on ollut apua?
Kaikki vinkit otetaan vastaan. Jatkuva flunssaisuus alkaa nyt jo suoraan sanottuna vituttaa niin kovasti, että kokeilen vaikka jotain energiavirta-tähtienasento-osaston keinoa.
Kommentit (15)
miten ne britit pärjää?? Luulis olevan maailman sairain kansa. Suomessa on hirvee haloo homeesta, mutta britit ne vaan porskuttaa kosteissa kämpissä.
No me nukuttiin kesäisin teltassa pihalla, talveksi vuokrattiin asuntovaunu pihaan, ennen kun saatiin rahat asuntovaunun vuokraan, käytin erilaisia ilmanpuhdistimia, otsonaattorista lähtien. Nenää kosteutin apteekista saatavilla aineilla kun karstaa tuli homeesta. Raju räkätauti oli kokoajan, sainkin potkut sen takia, olin siis töissä mutta koska olin kipeä koko ajan niin eivät halunneet katsoa niin räkäistä ihmistä. Home on kamalaa, tuhosi lapseni terveyden lopullisesti, myös omani mutta en jaksa siitä välittää, tuhosi työpaikkani ja vei koko omaisuuteni. Onneksi olet vuokralla, jos se edes yhtään lohduttaa. Muuten sinulla ei olisi toivoakaan päästä rahattomana pois tuosta tilanteesta.
Kannattaisi ehkä hankkia ilmanpuhdistin ainakin makuuhuoneeseen. Ennen hankintaa asiaan kannattaa perehtyä tarkkaan, koska markkinoilla on myös tehottomia laitteita. Näitä käytetään myös työpaikoilla, jos ei epäpuhtauksia, pölyä tai muuta, pystytä ehkäisemään.
9:lle vastaus, en todellakaan tiedä. Ehkä se on tottumiskysymyskin? Niille on pienestä pitäen ihan normaalia, että sisällä on hometta ja lämpötila +15, joten kai siihen elimistö sitten 'suodattuu'. Mutta monelta muultakin suomalaiselta olen kuullut, että tänne muutto on ollut terveydelle vähän ongelmallista.
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 20:28"]miten ne britit pärjää?? Luulis olevan maailman sairain kansa. Suomessa on hirvee haloo homeesta, mutta britit ne vaan porskuttaa kosteissa kämpissä.
[/quote]
5,4 miljoonaa astmaatikkoa...
[quote author="Vierailija" time="14.01.2014 klo 20:28"]miten ne britit pärjää?? Luulis olevan maailman sairain kansa. Suomessa on hirvee haloo homeesta, mutta britit ne vaan porskuttaa kosteissa kämpissä.
[/quote]
5,4 miljoonaa astmaatikkoa...
Tiedätkö, ymmärrän ahdinkosi, mut jos hankit siellä kunnon homealtistuksen ja astman, sairastat niitä koko loppuelämäsi. Se ei ole mikään pikkujuttu, että et voi sen jälkeen olla edes niissä tiloissa, missä voisit olla jos tilanne ei ole päässyt liian pitkälle.
Joten muutaman kuukauden rahallinen tappio vs. kymmenien vuosien sairastelu, siis sun oman, ainutkertaisen elämän ajan koko ajan heikentynty terveys, niin ei olisi vaikeuksia valita.
Olen asunut homeasunnossa, ja altistunut. Oireilen monissa tiloissa, ja monet naapurimme oireilevat vielä pahemmin. En nyt mitenkään käsitä, miten joku haluaisi tähän tilaan loppuelämäkseen muutaman kuukauden englanninreissun vuoksi. Luulen ettet ap oikein ymmärrä kuinka vakavat seuraukset tällä voi olla. Ymmärrän että sulla on hankala tilanne, en minäkään olisi halunnut omasta asunnostani aikanaan lähteä.
Siis ymmärrän kyllä pointtisi, 15, mutta lähtö ei nyt vaan ole mahdollista. Kyseessä on tutkinnon viimeinen vuosi ja se on käytävä loppuun. Muuten pitää käydä koko vuosi uudestaan, eikä minulla ole heittää neljää tonnia ensi vuoden lukuvuosimaksuun. Laskin, että vaikka nostaisin täyden opintolainan, minulla ei olisi varaa uuteen kämppään. En usko että opiskelijan olisi mahdollista saada pankista lisää lainaa opintolainan päälle?
Eikö täällä tosiaankaan ole muita homeongelmasta kärsiviä? :(
kehosi oireilee... se ei tykkää siitä mille se altistuu. riskinä on, että allergisoidut homeelle loppuelämäksesi pahasti. astma on tyypillinen. pahin tilanne olisi, ettet pystyisi menemään homeasuntoon ollenkaan. sellainen rajoittaa elämää.
töissä on paha homeongelma. töissä on kuitenkin käytävä... tuuletan tiloja useasti päivässä, jotta saan raitista ilmaa... se helpottaa vähän.
Tuuletus ja säännöllinen siivous auttaa. Ja tietenkin allergia lääkkeet, voi helpottaa oloa.
En mä ymmärrä miksi se terveys pitää pilata kokonaan. Voithan sä oloas helpottaa, mutta huonompaan kuntoon menet, jos kauan homeen keskellä asut.
Ap tiedän tunteen. Mulla sama tilanne kuin sinulla. Asutaan Englannissa miehen töiden takia ja meillä on kans homeasunto. Sairastelen jatkuvasti täällä ollessa. Mies ei haluakaan ymmärtää että se johtuu asunnosta vaikka selkeitä kosteusvaurioita ja hometta on nähtävillä. Sanoo vaan että kaikki asunnot on Englannissa samanlaisia. Mies on itsekin nykyään sairastellut aika paljon. Mulla oireet helpottaa aina silloin kun olen Suomessa ja sitten kun tulen takaisin niin ne alkaa taas. Vaatteetki haisee tosi pahalta. Ne täytyy yrittää kuivattaa aina ulkona tai kuivaajassa. Asuntoa on pakko tuulettaa, muuten on tosi tunkkainen ilma. Kylpyhuoneelle ei voi mitään. Siellä on aina kosteeta. Kunnon siivous on tehtävä pari kertaa viikossa. Homeenpoistoainetta on yritetty ikkunanpieliin ja kattoihin laittaa. Ikkunat on aina kosteat keittiössä ja makuuhuoneessa. Irrallisia sähköpattereita täytyy silloin tällöin käyttää päällä lämmittämässä koska kaasulämmitys entisestäänkin pahentaa kosteutta sisällä. Petivaatteet kannattaa pestä tiheään koska niihin myös kertyy hometta. Tämä Englannissa asuminen vaatii terveydeltä aika paljon. Suomessa on niin hyvin monet asiat. Ei tarvi kärsiä homeisista asunnoista. Tätä ei moni ymmärrä jotka on kadehtinut minun Lontoossa asumista.
Jos olisi mitenkään mahdollista tästä muualle muuttaa, niin muuttaisin. Mutta olen opiskelija, tästä asunnosta vuokra on pakko maksaa joka tapauksessa, ja uuden kämpän kanssa ei ole mitään takuuta siitä, etteikö sielläkin ole hometta (ellei sitten ole ihan uusi ja tätä ns. parempaa rakentamista - osa uusistakin on ihan pahvisia). Suomeenkaan en voi suin päin tulla, kun koko tutkinto riippuu tästä vuodesta. Pakko siis mennä tällä. Kuten edellinen sanoi, sitä ei moni ulkomailla asumistani ihaileva ymmärrä, että tällaista tämä on... En minäkään ymmärtänyt ennen kuin lähdin, mutta minkä muun piikkiin tämän sairastelun sitten pistäisi?
Kiitoksia kokemuksiaan jakaneille. Kokeilen ehkä nyt tuulettamista ja allergialääkekuuria, katsotaan mitä tapahtuu. Onkohan jokaisesta homeettomassa kämpässä nukutusta yöstä hyötyä, vai onko yksi yö ihan se ja sama?