Loma ei sovi näköjään minulle. Liikaa aikaa ajatella asioita.
Masentaa. Sukulaisia nähty pitkästä aikaa ja vanhat asiat ovat muistuneet mieleen. Omat vanhemmat tuntuvat elävän aivan eri planeetalla kuin minä, yhteyttä ei ole. Heitä ei kiinnosta kuin omat asiat. Nähdään 2-3 kertaa vuodessa välimatkan takia, mieleen on tullut että kannattaako mieltänsä pahoittaa edes noin usein. Parempi olisi vain tehdä töitä koko ajan sata lasissa, niin ei ehtisi turhia miettiä.
Kommentit (2)
Arvaapa miten vaikeata oli jäädä kotiin, kun oli tehnyt töitä 14-vuotiaasta alkaen. 27-vuotiaasta alkaen tupladuunia. Yhtäkkiä olin kotona, pois kotipaikkakunnalta, jumissa, erakkona, vankina vaikeasti sairaan lapsen kanssa uudessa avioliitossa.
Menneen elämän haamut ja oman pään kummitukset ovat tulleet tutuiksi. Se on vaatinut jopa ammattiapua. Tältä pohjalta arvostan todella niitä miehiä ja naisia, jotka kykenevä kohtaamaan itsensä, kun ympäristö kutistuu pois.
omaishoitaja
En suosittele jatkuvaa työntekoa vaan positiivisten sisältöjen löytämistä vapaa-aikaan. Uusia harrastuksia, ystäviä yms.