Voinko rakastaa seuraava lasta yhtä paljon kuin ensimmäistä?

Ei yhtä ihana ehkä, mutta omalla tavalla ihana, ja kyllä sitä toistakin rakastaa. 

Kyllä on yhtä ihana, tietenkin erilainen, mutta sen takia et rakasta yhtään vähemmän. Ihan vastasyntyneenä ei ehkä heti tunnu siltä, koska sen esikoisen tuntee jo niin hyvin ja vauva on vielä aika tyhjä taulu, mutta heti kun tutustuu lapseen ja hänelle muodostuu oma persoonallisuus, niin on yhtä rakas. Odotan nyt hieman pidemmällä ikäerolla kolmatta ja uskon jo luottavani, että rakkautta riittää vielä kolmannellekin:)

Tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta ajatukselta, kun asiasta ei ole kokemusta. Pelkään, että tämä seuraava lapsi on perinyt minun geenini ja on vaikea lapsi. 

Ap

Koita olla hermoilematta. Lisäksi saat vielä kokea sitä sisarusten välistä rakkautta, joten tunnetta tulee vain lisää, ei sitä mihinkään menetä!

Tyhmä kysymys. Taidat olla tunnevammainen jos edes ajattelet tuollaista. 

Ainakin minulla rakkaus syttyi jo heti lapsen synnyttyä ja tuli suojeluvaisto päälle ja suoraan sanottuna esikoinen ja mieheni ja koirani ja kaikki vain häiritsi minua ensimmäisinä viikkoina kun vastasyntynyt oli tärkeintä silloin. Lapsia rakastan yhtä paljon, mutta luonto hoiti asian ja rakensin suhdetta vauvaani ja pidin ensisijaisena. Vastasyntynyt on ihmeellinen asia ja naisen hormoonit.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 10:13"]

Tyhmä kysymys. Taidat olla tunnevammainen jos edes ajattelet tuollaista. 

[/quote]

Itse taidat olla -.- Tai sitten oma rakkautesi lapsiasi kohtaan on niin tavanomaista...

Itse ainakin rakastin esikoistani niin järjettömän kamalasti, etten voinut ymmärtää, miten sitä rakkautta voisi riittää toisellekin. Se toinen lapsi on ihan erilainen kuin se täydellinen ensimmäinen, mutta ihan yhtä täydellinen se toinenkin on :). Ja ihme ja kumma, sitä toista rakastaa ihan yhtä järjettömän paljon.

Ap, älä sure - jos itse et sairastu esim. synnytysmasennukseen, rakastat toista lasta yhtä paljon. Eri tavalla, mutta yhtä paljon.

Esikoisesi alkaa tuntua yhtäkkiä kovin isolta, ja suhtaudut suojelevasti vauvaan.

Minulla kuopus on asperger eli lievästi ilmaistuna haastava erityislapsi, ja silti rakastan häntä yhtä paljon kuin normaalia ja hyväkäytöksistä esikoista. Rakkaus kun ei ole rationaalista eikä sitä ONNEKSI tarvitse lapsen ansaita hyvällä käytöksellä ;-)