Voiko molempia lapsiaan rakastaa yhtä paljon?

Voi. Eikä normaali ihminen pane lapsiaan tärkeysjärjestykseen. Rakkaus voi eri aikoina olla erilaista, ja suhde lapsiin erilainen. 

T. kolmen äiti

Omilla lapsillani ikäeroa 1v9kk, ja raskausaikana painin saman kysymyksen kanssa.... 
Synnärillä ehkä vähän petyin, ei tullut samanlaista tunnekuohua kun sain toisen lapsen syliini, kuin esikoisen kanssa. 
OLin jotenkin vain turta ja äärettömän helpottunut siitä että raskaus oli vihdoinkin ohi (tuskin pystyin loppua kohden edes liikkumaan liitoskipujen takia).
Olin synnytyksen jälkeen niin hyvässä kunnossa että lähdin heti seuraavana päivänä kotiin koska ikävöin jo kovin esikoista. 
Vauvaa kyllä hoidin, pidin sylissä imetin jne... Mutta hän nyt vain oli olemassa. MEni pari päivää näin, ja itsekin olin peloissani että enkö nyt tätä rakastakaan, ja siten se yhtäkkiä iski.... Oli pakko mennä suihkuun yksin parkumaan jotta esikoinen ei miettisi mitä äiti nyt itkee kun itkin pois morkkiksen siitä että miten muka kuvittelin ettenkö tuota toista nyyttiä rakastaisi, maailman suloisin pikku olentohan se on!

Nyt on kulunut jo 10kk, ja rakastan kyllä molempia yhtä paljon =)

Kyllä voi.

Minäkin toista lastamme odottaessani olin jo valmiiksi surullinen hänen puolestaan, etten voisi mitenkään rakastaa häntä niin paljon kuin ensimmäistä, mutta kyllä vain rakastinkin. Nyt lapset ovat jo teinejä, ja vaikka rakastankin varmaan kumpaakin eri tavalla, rakastan kuitenkin molempia ihan yhtä äärettömästi.

Niin minäkin luulin, ja kun sain toisen lapsen, meinasin pakahtua rakkaudesta. Tuntuu jopa vielä rakkaammalta kuin ensimmäinen, jos mahdollista. Ehkä siksi, että siihen liittyy jokin "viimeisen lapsen" haikeus...

Mielestäni ylenmääräinen analysointi ja pohtiminen näivettää tunteita. Italian kilessä on kaksi käsitettä rakkaudelle: Amare ja voler bene. Amare on enemmän intohimoista ja kenties myös hetkellisempää rakkautta. oopperat, rakkausromaanit ja rakkauselokuvat ovat "amore":n alaa. Voler bene on syvää kiintymystä ja välittämistä, hyvän haluamista toiselle ilman superlatiivia. Siitä ei saa revittyä kovin suuria tarinoita, mutta se saa arjen sujumaan ja sen voimalla jaksaa olla hellä, ymmärtävä  ja rakastava (myös kiukuttelevalle) läheiselle. Minusta hyvää ja riittävää äitiyttä on tahtoa hyvää lapsille tasapuolisesti. Kokoaikainen suuren järisyttävän tunteen vallassa oleminen ja vain parhaan tahtominen on maanista, ei kovin terveellistä.

Kiva kuulla, että muutkin ovat pohtineet samaa ja että vastaus kysymykseen on kyllä. Meillä on vuoden ikäinen tyttö, jota rakastamme aivan järjettömästi ja jonka jokainen teko on suuren ihailun aihe. Haluamme kyllä lisää lapsia, mutta olemme miehen kanssa miettineet, miten muut lapset voisivat koskaan olla niin rakkaita ja ihmeellisiä kuin tämä esikoisemme. Että kiinnittyisikö meidän huomiomme edelleen valtaosin esikoiseen, ja muut lapset menisivät siinä sivussa ja saisivat tyyliin kasvattaa itse itsensä. Toivottavasti ei...

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 12:06"]

Mielestäni ylenmääräinen analysointi ja pohtiminen näivettää tunteita. Italian kilessä on kaksi käsitettä rakkaudelle: Amare ja voler bene. Amare on enemmän intohimoista ja kenties myös hetkellisempää rakkautta. oopperat, rakkausromaanit ja rakkauselokuvat ovat "amore":n alaa. Voler bene on syvää kiintymystä ja välittämistä, hyvän haluamista toiselle ilman superlatiivia. Siitä ei saa revittyä kovin suuria tarinoita, mutta se saa arjen sujumaan ja sen voimalla jaksaa olla hellä, ymmärtävä  ja rakastava (myös kiukuttelevalle) läheiselle. Minusta hyvää ja riittävää äitiyttä on tahtoa hyvää lapsille tasapuolisesti. Kokoaikainen suuren järisyttävän tunteen vallassa oleminen ja vain parhaan tahtominen on maanista, ei kovin terveellistä.

[/quote]

No, minulle se järisyttävä äidinrakkaus on esimerkiksi sitä, että olisin hetkeäkään epäröimättä valmis kuolemaan kummankin lapseni vuoksi. Ei se arjessa tarkoita mitään jatkuvia rakkauden väristyksiä, kuvailisin sitä ennemmin niin, että se on kuin kallio: iso, voimakas ja horjumaton.

7 jatkaa: me sitten olemme vissiin sellaisia amore-vanhempia :) No, ehkä ne tunteet tästä vielä tasoittuvat, kun lapselle tulee lisää ikää...

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 12:10"]

7 jatkaa: me sitten olemme vissiin sellaisia amore-vanhempia :) No, ehkä ne tunteet tästä vielä tasoittuvat, kun lapselle tulee lisää ikää...

[/quote]

Miten nuo sulkevat toisensa pois? En missään vaiheessa väittänyt, että ei voisi tuntea molempia tunteita lapsia kohtaan. Itse asiassa molempia tarvitaan näin läheisessä suhteessa. Toivottavasti et sentään hekumoi kokoaikaisesti noista vaaratilanteista, joissa antaisit henkesi ... Se on lähellä sitä oopperan tunnemaailmaa ;)

Mulla on 3 lasta ja rakastan heitä kaikki yhtä paljon. En ymmärrä miten joku muka voi laittaa lapsensa tärkeys/rakkausjärjestykseen.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 12:22"]

Mulla on 3 lasta ja rakastan heitä kaikki yhtä paljon. En ymmärrä miten joku muka voi laittaa lapsensa tärkeys/rakkausjärjestykseen.

[/quote]

Samat fiilikset mulla, kolme lasta ja kaikki tasan yhtä rakkaita. Yhtä en pystyisi valitsemaan muita tärkeämmäksi.

Minulle onnellisuus tarkoittaa paljolti myös asioiden poissaoloa ja olemattomuutta. Itsestä ja omasta mielestä kumpuava pakottava ja luontainen tarve asettaa lapset arvo- ja rakastettavuusjärjestykseen aikaansaisi vääjäämättä suurta onnettomuutta. Eli vastaus kysymykseen kyllä voi ja se on suurimpia elämäni onnellisuuden lähteitä.

Minulla on kolme lasta ja rakastan heitä kaikki yhtä paljon. Kyllä sydämessä on tilaa useammallekin ihmiselle ja jokainen saa oman tonttinsa ilman, että se on pois muilta itselle tärkeiltä ihmisiltä. Rakastanhan minä veljenikin lapsia yhtä paljon, vaikka he eivät ole yhtä aikaa maailmaan tulleetkaan.

Koska lapseni ovat erilaisia persoonia välillä toki tulee tilanteita, joissa esim. "tykkään" esikoisesta vähemmän kuin kahdesta muusta ja jonain päivänä taas tulen parhaiten toimeen juuri hänen kanssa. Vaikka joskus en pitäisikään jonkun lapseni käytöksestä ( jos hän esim. sattuu olemaan haastavalla tuulella tms), rakastan häntä silti ihan yhtälailla.

Kuten tohtori Phil sanoo, rakkautta ei ole vain yhdellä "pankkitilillä" josta jaetaan kaikille lapsille joku tietty osuus, vaan jokaiselle lapselle on oma tili, jossa on yleensä loputtomasti katetta.

Kyllä voi.

Meillä on kolme lasta ja jokaista lasta rakastan valtavasti. Koska lapset ovat hyvin erilaisia, on rakkauskin lapsia kohtaan tavallaan hiukan erilaista, mutta mihinkään järjestykseen en pysty (enkä haluakaan) lapsiani laittamaan. Nuorin toki vaatii vielä eniten huomiota, mutta jokainen on omalla tavallaan tärkein.