Onko kenenkään lasta otettu huostaan?

Meilläkin tämä taitaa olla vielä edessä ennemmin tai myöhemmin :( Mutta toki tuon lapsen parhaaksihan se sitten lopulta on.

Esimurkku on masentunut, saamaton ja haluton. Koulu menee huonosti, tosin aina se on mennyt alle keskitason, mutta nyt on totaalinen haluttomuus koulua kohtaa, eli ei tee läksyjä, lintsaa...

Paljon on tässä matkan aikana tehty ja ilmeisen paljon jätetty tekemättä, sillä nyt tilanne on luisumassa edes mielentasoisesta hallinnasta.

Miksi?

Onko siis pieni vai iso lapsi?

Tutun lapsi otettiin alle vuoden ikäisenä huostaan. Äiti oli 16-vuotias ja masentui pahasti. Isä taas sekopää joka ravisteli lasta kovakouraisesti. Nykyään istuu linnassa murhasta.

No anyway, äiti itse pyysi huostaanottoa, ja lapsi on nyt 6-vuotias, iloinen tyttö. Asuu edelleen samassa sijaisperheessä. Äiti on nykypäivänä kunnossa ja saisi lapsen nyt takaisin, mutta ei halua viedä lasta pois perheestä, jota pitää omanaan ja jossa on asunut lähes koko ikänsä.

Meillä on. 3v sitten.  Meidän vanhempien pyynnöstä haluttiin sijoitusta muualle ja lakipykälien vaatiessa päädyttiin huostaanottoon. SIllä ei tosin meille vanhemmille ollut merkitystä onko sijoitus vai huostaanotto. Tilanne oli kuitenkin sama.

Lapsi oli pakko laittaa laitokseen asumaan, kun emme enää kotona jaksaneet. Erittäin vaativa ja haastava erityislapsi moninaine ongelmineen.

Takkuista on edelleen lapsen oleminen. Kotilomat sujuu jotenkin ok. Lapsi on nyt 15v. Melkein kauhulla mietin mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen tiedän jo nyt ettei lapsi missään vaiheessa tule muuttamaan takaisin kotiin.

Vamhempina olemme saaneet kiitosta monilta tahoilta. Myöskin sossuilta, joita aina niin paljon parjataan.

Hei Nelonen, meillä edessä huostaanotto samoista syistä kuin teillä. Jaksaisitko kertoa sijoitettiinko lapsi lähelle kotia (samaan kaupunkiin) vai pidemmälle? Miten kotilomat, paljonko niitä on ja miten ne järjestetään? Oleetko saaneet vanhempina tukea, keskusteluapua halutessanne? Meillä tilanne sikäli erilainen että olen asian kanssa yksin (etävanhempi ei ole kykenevä huolehtimaan lapsesta ja erityistarpeistaan) ja minä koen olevani aika yksin tilanteen keskellä varsinkin kun asiat eivät utnnu edistyvän vaan junnaavat paikoillaan.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 11:45"]

Hei Nelonen, meillä edessä huostaanotto samoista syistä kuin teillä. Jaksaisitko kertoa sijoitettiinko lapsi lähelle kotia (samaan kaupunkiin) vai pidemmälle? Miten kotilomat, paljonko niitä on ja miten ne järjestetään? Oleetko saaneet vanhempina tukea, keskusteluapua halutessanne? Meillä tilanne sikäli erilainen että olen asian kanssa yksin (etävanhempi ei ole kykenevä huolehtimaan lapsesta ja erityistarpeistaan) ja minä koen olevani aika yksin tilanteen keskellä varsinkin kun asiat eivät utnnu edistyvän vaan junnaavat paikoillaan.

[/quote]

Sijoitupaikka. Tai meillä on niitä nyt ollut kaksi. Laitospaikkaa hakiessa piti huomioida millaiseen paikkaan lapsi voitiin sijoittaa asumaan. ELi miten eri laitokset pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin ja ongelmiin.

Kotilomat on sovittu joustavasti. Ja säännöllisyyteen pyritty. Ja tuossa on aika hyvin onnistuttu. On ollut selkeät rutiinit ja säännöt. Jos on ollut oikein railakas ja haasteellinen viikko niin on saatettu kotiloma perua. Ja samoin jos on kotilomilla ollut isoja ongelmia niin loma on keskeytetty.

Tässä on vuosien aikana ollut useampi osastojakso sairaalassa. Lääkityksiä muutettu ja vaihdettu. Kartoitettu tilanteita. Tosin kaikki terapia yms tuntuu takkuavan. Lapsi kasvaa ja ongelmat saa uusia mittasuhteita. Ihan pelottaa lapsen tulevaisuus.

Meillä on ollut hoitoneuvotteluita, keskusteluita yms. Lähes aina niissä lapsi mukana. Jotenkesksutelu on ollut paikoin hyvin rajallista. Tosisaan, kun joutuu miettimään mitä lapsen kuullen voi sanoa ja mitä ei.

Hoitolaitos on pääosin vastannut lapsen kotilomakuljetuksista.

t. nelonen

Hyvän ystävän lapsi huostaanotettiin 14-vuotiaana, palasi kotiin 16-vuotiaana. Ihan yhteistyössä vanhempien kanssa tuo tapahtui. Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä siinä tapahtui. Heillä on ydinperhe, aktiivinen, tasapainoinen, vanhemmat terveitä, lapset terveitä jne. Lapsia on rakastettu, tuettu harrastuksissa, kavereita on ollut jne. Mikään ei tee heitä riskiryhmään kuuluvaksi. Tämä toinen lapsi kuitenkin sekosi teini-iässä. Kuvioihin tuli karkailut, päihteet ja koulupinnaus. Mikään ei auttanut. Isä vei aamulla kouluun, lapsi käveli sivuovesta ulos. Karkaili kotoaan ja oli kateissa pitkiä aikoja. Tietysti mukana oli vanhempia miehiä ja sellaisia asioita, joita ystäväni ei halua ajatella. No, he päätyivät, että lähtee rauhoittumaan lastenkotiin ja käy siellä koulua. Peruskoulun päätyttyä muutti takaisin kotiin ja murrosikäkin oli jo helpottanut siinä vaiheessa. Nyt lapsi on jo 24-vuotias ja valmistui juuri amk:sta eli kaikki hyvin.

Kiitos nelonen. Meillä sijoituspaikka ei vastaa lapsen tarpeita eikä uutta paikkaa ole viiden viikon pohdinnan tuloksena vielä löytynyt. Nuori ollut siis kiireellisesti sijoitettuna jo 4 kk ja nyt etsitään pidempiaikaista paikkaa. Ongelmat jatkuva, lintsaa, karkailee, polttaa, ei pidä kiinni kotiin(laitokseen) tuloajoista yms. terapiat/kuntoutus vuodenvaihteen jälkeen katkolla (kela pohtii) ja tuntuu ettei sijoituspaikassakaan olla järin kiinnostuneita lapsen kuntoutuksesta. Ja kun lapsi hatkoilla, sieltä soitetaan minulle ja pyydetään palauttamaan jos ja kun saan kiinni. Onko teille vanhempina tarjottu tukea ja jos, minkälaista? Minusta tuntuu että olen yksin taistelemassa tuulimyllyjä vastaan eikä mistään tule valmista..Olen siis ihan normi-ihminen, käyn töissä, en juo en polta, urheilen ja osallistun lasteni elämään..eritislapsen vanhempana se tuntuu vain kovin haastavalta.

[quote author="Vierailija" time="04.02.2014 klo 12:14"]

Kiitos nelonen. Meillä sijoituspaikka ei vastaa lapsen tarpeita eikä uutta paikkaa ole viiden viikon pohdinnan tuloksena vielä löytynyt. Nuori ollut siis kiireellisesti sijoitettuna jo 4 kk ja nyt etsitään pidempiaikaista paikkaa. Ongelmat jatkuva, lintsaa, karkailee, polttaa, ei pidä kiinni kotiin(laitokseen) tuloajoista yms. terapiat/kuntoutus vuodenvaihteen jälkeen katkolla (kela pohtii) ja tuntuu ettei sijoituspaikassakaan olla järin kiinnostuneita lapsen kuntoutuksesta. Ja kun lapsi hatkoilla, sieltä soitetaan minulle ja pyydetään palauttamaan jos ja kun saan kiinni. Onko teille vanhempina tarjottu tukea ja jos, minkälaista? Minusta tuntuu että olen yksin taistelemassa tuulimyllyjä vastaan eikä mistään tule valmista..Olen siis ihan normi-ihminen, käyn töissä, en juo en polta, urheilen ja osallistun lasteni elämään..eritislapsen vanhempana se tuntuu vain kovin haastavalta.

[/quote]

Taistella saa niin lapsen, kuin omien asioiden puolesta.  Tuntuu paikoin, että saa kerjätä ja olla todella hankala vanhempi, että saa apuja. Välillä kuunnellaan ja välillä tuntuu menevän ohi. Meillä nimenomaan vanhempien toimesta otettiin sossuun yhteydessä jo alkujaan ja samoin, kun huomattiin, että ensimmöinen laitopaikka ei vastaa lapsen tarpeita. Siellä ongelmat kasvoi ja paheni. Alku oli siellä hyvä, mutta sitten homma vaan karkasi  käsistä.

Välillä on saanut mennä toista viikkoa ennen, kuin meille on kotiinpäin ilmoitettu uhkaavista tai äärimmäisen vaikeista tilanteista. Ja niin monen monta kertaa on sanottu, että haluamme tiedot viipymättä. Mieluusti maks vuorokauden viiveellä.

Kyllä sitä joutuu odottamaan, että se mahdollisesti paras ja oikea sijoituspaikka ja laitos löytyy.  Kaikista pahinta olisi se pompottelu paikasta toiseen. Hyvänä puolena olen nähnyt sen, että muutama laitospaikka on suoraan sanonut, että eivät ota lastamme, että eivät pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin.

Odottelu ei ole mukavaa.  Se on vaan jotenkin kestettävä ja toivottava, että lasta oikein palveleva laitospaikka löytyy.

t. nelonen

Kiitos kokemuksista, luulen, että meilläkään ei lapsi palaa kotiin, ellei todella saa asioitaan järjestykseen ja siihen minä en enää riitä.

ap

Meillä ei edes ole perustetta ottaa huostaan ja nuori odottaa kotona hallinto oikeuden päätöstä varmaan puoli vuotta. Mitä järkeä. Jotain törttöilyä ollut kauan kauan sitten. 

Lastensuojelulaitokset on lähinnä niille teineille, joilla kotiolot ihan luokattomat, ts.lapsen kehitys vaarantuu kotona.

Lastesuojelulaitoksissa se tyhmyys vasta tiivistyykin! Sieltä lähdetään hatkaan ja ohjaajat ei voi mitään, poliiseilla aika rajatut mahdollisuudet metsästää hatkassa olevia teinejä, koska resurssipula. Noilla reissuilla voi sitten tapahtua ihan mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on. 3v sitten.  Meidän vanhempien pyynnöstä haluttiin sijoitusta muualle ja lakipykälien vaatiessa päädyttiin huostaanottoon. SIllä ei tosin meille vanhemmille ollut merkitystä onko sijoitus vai huostaanotto. Tilanne oli kuitenkin sama.

Lapsi oli pakko laittaa laitokseen asumaan, kun emme enää kotona jaksaneet. Erittäin vaativa ja haastava erityislapsi moninaine ongelmineen.

Takkuista on edelleen lapsen oleminen. Kotilomat sujuu jotenkin ok. Lapsi on nyt 15v. Melkein kauhulla mietin mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen tiedän jo nyt ettei lapsi missään vaiheessa tule muuttamaan takaisin kotiin.

Vamhempina olemme saaneet kiitosta monilta tahoilta. Myöskin sossuilta, joita aina niin paljon parjataan.

 

Saahan niitä parjata kun on aihetta. Toiset kun rakastavat lapsiansa ja kantavat kaiken vastuunsa ja silti vain arvostellaan koska kateus joten pidäpäs sinäkin suusi vain kiinni. Hyvä kun annoitte pois, varsinkin oikea ratkaisu lapsen etua ajateltuna.

Luuserivanhemmat pääsivät sohvalle lepäämään. Paljon onnea.

Mun lapsi otettiin huostaan kun oli jo käynyt monta laitosjaksoa läpi. Ei vaan pärjännyt ja adhd. Siitä sovittu sosiaalitt kanssa, hyväksyykö vanhemmat. Oli lopulta hyvä ratkaisu. Tämä tehtiin lähellä täysi-ikäistymistä. Nyt on jälkihuollossa ja opiskelee. 

Mitä laitoksissa tehdään paremmin kuin kotona? Eivät ole turvallisia paikkoja eikä osata kohdata adhd eikä muitakaan ongelmia. Opitaan päihteitä käyttämään, seksuaalista hyväksikäyttöä, ohjaajat kaltoinkohtelevat.

Vierailija kirjoitti:

Mitä laitoksissa tehdään paremmin kuin kotona? Eivät ole turvallisia paikkoja eikä osata kohdata adhd eikä muitakaan ongelmia. Opitaan päihteitä käyttämään, seksuaalista hyväksikäyttöä, ohjaajat kaltoinkohtelevat.

Ei tehdäkään, eikä ole edes mitään keinoja, jos lapsi on kovin häiriintynyt. Sitten on muutama erityislaitos, mutta niihin on jonot.Viimeiseksi suljettu osasto ja siellä sitten vahvasti lääkittynä.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin tämä taitaa olla vielä edessä ennemmin tai myöhemmin :( Mutta toki tuon lapsen parhaaksihan se sitten lopulta on.

Esimurkku on masentunut, saamaton ja haluton. Koulu menee huonosti, tosin aina se on mennyt alle keskitason, mutta nyt on totaalinen haluttomuus koulua kohtaa, eli ei tee läksyjä, lintsaa...

Paljon on tässä matkan aikana tehty ja ilmeisen paljon jätetty tekemättä, sillä nyt tilanne on luisumassa edes mielentasoisesta hallinnasta.

 

 

Minusta tuo on kummallista, että nykyisin lasten ja nuorten mt-ongelmat sysätään lastensuojelun hoidettavaksi, vaikka heillä ei ole siihen koulutusta.