Lue keskustelun säännöt.
Huoli, pelko ja suru jota oma lapsi voi aiheuttaa!
09.01.2014 |
On sitten kamalaa murehtia vuodesta toiseen.
Synkällä hetkellä mietin olisi helpompaa surra kuollutta lasta. Miten sinä, esim. jonka lapsi on ollut huumeriippuvainen, koet/koit asian?
Kommentit (17)
Päivä kerrallaan. Voin tehdä parhaani tässä hetkessä enkä murehdi tulevaa, koska etukäteen murehtiminen ei auta ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Lisää siihen juostamaton työnantaja niin stressitaso ylittää asteikon ja vie voimat.
En murehdi etukäteen vaan toimin silloin kun tarvitsee. Ja uskon sitkeästi että aina on toivoa.
Mulla/meillä ei onneksi ole niin vakavia ongelmia kuin huumeongelmat, mutta kaikki nuo kuvailemasi tuskatilat ovat tuttuja. Pelkään,pelkään aina jotain. Onnettomuuksia ja sairauksia pelkään sairaanloisesti, pelkään, että menetän heidät,onnettomuuksia ja tapaturmia pelkään aina kun lapseni poistuu kotoa. Tunnen, että vain silloin kun he ovat kotona, voin olla vapautunut ja levollinen. Tuntuu, etten kestä edes pienintäkään vastoinkäymistä heille, voin pahoin jos aistin, että heillä on jostain huono olla. Raskasta olla vanhempi...
Niinhän se on ettei huoli omasta lapsesta lopu koskaan, vaikka se olisi aikuinenkin niin lapsen murheet ja vastoinkäymiset ovat ihan omia murheita. Meilläkään ei ole onneksi ollut mitään huumeongelmia, mutta mulla on kolme aikuista lasta ja jokaisella on tietysti ollut omat vastoinkäymisensä ja tulee olemaankin.
Eihän sille mitään voi, että ne lapset ovat mielessä ja sydämessä kokoajan.
Niinkuin mummoni aikanaan sanoi; pienet lapset polkevat syliä, isot lapset polkevat sydäntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 18:40"]
Suru on läsnä koko ajan. Sen kanssa vaan täytyy oppia elämään ja pärjäämän jollain tavoin. Syyllisyys, pelko, avuttomuus, viha... tunteet vaihtelevat.
[/quote]
Näin. Meitä on aika paljon, näiden asioiden kanssa painivia. Yhdeksäs vuosi lähti käyntiin, eikä loppua vielä näy.. niinkuin sanoit ap, joskus synkkänä hetkenä miettii, miten kaikki loppuu. Ja syyllisyys, kunpa voisi palata kymmenen vuotta ajassa taaksepäin.
Ap, onko lapsesi jo aikuinen? Vai alaikäinen? Alaikäisen huumeriippuvuuteen helpompi puuttua. Oma ystäväni käyttää huumeita. Nyt kuivilla, mutta pelkän huonoja päiviä jolloin voi retkahtaa. Huoli on suuri, pyysin hänen vanhempiaan auttamaan, eivät voi kuulema tehdä mitään, kun ystävä nyt 18v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma serkkuni kuoli hyvin nuorena huumeisiin. Äidin pelko oli raastava. Toisaalta hän vetosi korkeauskonnollisena jeesukseen, rukoili kovin apua ja uskontonsa avulla selvisi niin kauheasta pelon täyttämästä elämästä kuin lopulta tytön kuolemasta. Nyt hän tuntuu liki onnelliselta, kun voi ajatella lastaan taivaan enkelinä eikä tarvitse kestää häntä ongelmia aiheuttavana todellisena ihmisenä. Siinä ei ole mitään ylevää. Monesti mietin, että jos hän ei olisi ollut niin kovin uskonnollinen, olisiko hän lakannut ulkoistamasta tilannetta jesselle ja pistänyt enemmän voimia sen todellisen lapsen auttamiseen? Nyt hän on liki helpottuneen oloinen että lapsi kuoli. Tavallaan todellakin ymmärrettävää mutta se tekopyhä taivaan enkeli -huttu tuntuu minusta pahalta, kun tiedän, että lapsi kärsi nimenomaan äitinsä yliuskonnollisuudesta. Uskiksen lapsi saa omituisen hyypiön leiman koulussa, ja se oli osasyy siihen, että serkkuni halusi olla bad girl, joka sitten tyhmyyttään sekosi kaiken maailman hölmöyksiin. Ja äiti vaan rukoili. No, kyllähän hänen olonsa siitä helpottui. Tytön ei. Jäi vähän heitteille kahden ongelman väliin, huumeiden ja uskontohuumeen sekoittaman äitinsä väliin.
No, ainakin serkkusi tietää nyt äitinsä olleen oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina sitä ihmettelee kuinka jaksaa ne vanhemmat jotka aiheuttaa suuria suruja.
Ihan hyvin kiitos, en nimittäin lastentekoansaan langennut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni on aikuinen.
Murheet eivät johdu huumeista mutta ovat vakavia ja voisin kuvitella, että huumeriippuvaisen äiti tuntee samoja tunteita kun minä.
Minun yö oli taas huono ja juuri nyt ajattelen, että paljon helpompaa olisi jos lapseni kuolisi. Nämä tunteet joita tunnen, sairastuttavat minut vielä ja aiheuttavat minun ennenaikaisen kuoleman. Olen niin surullinen ja epätoivoinen. ap
Halaus ja voimia sinulle ap. Minulla on ystävä tilanteessa, joka kuulostaa suurin piirtein samalta kuin sinun. Lämmintä myötäelämistä täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 22:00"]
Ihan hyvin kiitos, en nimittäin lastentekoansaan langennut :)
[/quote] Kinos...
tähän mennessä hirvein tunne minkä olen kokenut. odotan joka päivä ja yö puhelinsoittoa, ovikelloa pelkään, kun näen ambulanssin hälytysajossa soitan heti lapsilleni koska olen melko varma että jompaakumpaa siellä viedään.
mietin usein millaisia heistä olisi tullut jos kaikki olisi mennyt normaalisti, syytän itseäni kaikesta.
Pelkään siis koko ajan, mutta en ole menettänyt toivoani, kyllä he vielä paranevat.
Kyse on huumeista, kovista sellaisista ja täysi-ikäisiä ovat.
Olen sairastanut syövän, menettänyt vanhempani nuorena, joutunut miehen pettämäksi. Aikoinaan nuo tuntuivat maailma lopulta mutta eivät olleet mitään verrattuna näihin tunteisiin. Voimia meille kaikille ja kiitos niistä vieteistä joissa ymmmärretään! Ap
Suru on läsnä koko ajan. Sen kanssa vaan täytyy oppia elämään ja pärjäämän jollain tavoin. Syyllisyys, pelko, avuttomuus, viha... tunteet vaihtelevat.