Vaikeasti kehitysvammaisen lapsen äiti vastaa hetken kysymyksiinne.

Mitä ajattelet down-sikiöiden abortoinnista?

Tuosta downlapsen abortoinnista. Ystävättärelläni on erittäin suloinen ja reipas downvauva, joten en ymmärrä. Eräs vanha työkaverini abortoi downlapsensa viikolla 18 koska ei halunnut missään nimessä kehitysvammaista lasta. Synnytti viime talvena terveen pojan joka sai sykysyllä aivoverenvuotoja ja hänestä tuli pysyvästi vaikeavammainen.

Tukijoukko on, eläkkeellä oleva äitini auttaa paljon.

Onko muita lapsia?



Halit ja voimia teille!

Samoin lasta täytyy aina kantaa ja ihan koko ajan leikittää, sillä ei itse osaa. Ikänsä puolesta osaisi syödäkin itse jos olisi normaali lapsi jne. Ehkä siinä se suurin ero.

Itse olin 24 vuotias kun hänet sain. Olen myös tässä vuosi sitten eronnut, joten yksinhuoltaja olen. Muita lapsia ei ole.



ap

Jaksamista !

Kyllä se rohkeus välillä rakoilee, mutta lapsen takia on jaksettava pitää pää kasassa. Se on niin rakas ja ihana. Nyt menen valmistamaan ruuan valmiiksi, ennenkuin herää päikkäreiltä. Tulen jatkamaan jonku ajan päästä.

Entä miten kauan meni sopeutua tilanteeseen? Voiko sen hyväksyä täysin? Oletko koskaan kateellinen niille, joilla on terveet lapset? Miten ajattelet vanhuutesi lapsen kanssa?



Itsekään en tekisi missään tapauksessa aborttia, mutta olen kauan lapsettomana olleena miettinyt, miten vammaisen lapsen syntyminen vaikuttaisi elämään ja olemiseen. Pelkään, että olisin kovin pettynyt ja surullinen, jos saisin vammaisen lapsen, vaikka minusta esim. down-kehitysvammaiset ovat yleensä ihania ihmsiä.

Vierailija:

Entä miten kauan meni sopeutua tilanteeseen? Voiko sen hyväksyä täysin? Oletko koskaan kateellinen niille, joilla on terveet lapset? Miten ajattelet vanhuutesi lapsen kanssa?

Itsekään en tekisi missään tapauksessa aborttia, mutta olen kauan lapsettomana olleena miettinyt, miten vammaisen lapsen syntyminen vaikuttaisi elämään ja olemiseen. Pelkään, että olisin kovin pettynyt ja surullinen, jos saisin vammaisen lapsen, vaikka minusta esim. down-kehitysvammaiset ovat yleensä ihania ihmsiä.

Mitään suuria tuntemuksia ei ollut, koska olen ns. pikkuhiljaa saanut tietää, mitä tapahtuu. Aluksi luultiin olevan vain motoriikassa jotain häikkää, mutta nyt edelleen, kun lapsi on alle puolivuotiaan tasolla.. Vaikea sanoa. Tilanteeseen olen sopeutunut sitä mukaa, kun olen tietoa saanut lapsen tilasta. Ja kyllä sen voi täysin hyväksyä. Rakastan lastani ja en kyllä ikinä vaihtaisi häntä terveeseen lapseen, jos se lapsi ei olisi hän itse.

Kateus on ehkä liian voimakas sana.. Joskus heikkoina hetkinäni saatan ajatella, että on epäreilua, kun muut osaavat ja minun lapsi ei. Mutta sitten taas ajattelen, että kuinka onnellinen onkaan oma lapseni ja miten hän nauraa jne. Ei hän itse vammaisuudestaan osaa kärsiä joten miksi pitäisi minunkaan...

En ole miettinyt vielä vanhuutta lapseni kanssa.. Jotain apua tulen tarvimaan, kun hän on aikuinen. Tulee tietenkin olemaan tosi raskas kannettava jne.. Päivä kerrallaan katson.

ap