Lue keskustelun säännöt.
Millainen oli sun 1. avioliittovuotesi?
23.01.2014 |
Me menimme miehen kanssa naimisiin viime kesänä. Olen siitä asti ollut jotenkin todella alakuloinen. Olen lukenut, että häiden jälkeinen masennus on normaalia, mutta kuitenkin huolestuttaa. Pinnani miestä kohtaan on aika minimaalinen ja napisen pikkujutuista. Ehkä jotenkin tarkkailen häntä siltä varalta, että alkaa muuttua jotenkin huonompaan suuntaan papin aamenen jälkeen, vaikka siis itse olen se, josta on tullut kireempi.
Myönnän olevani perfektionisti. Häiden piti olla täydelliset, kodin täydellinen, parisuhteen täydellinen... vaikka ei siis ole. Mä olen sitä tyyppiä, että parisuhteen ongelmista ei puhuta kavereille, vaan kaikki on aina happy happy joy joy.
Miten oppisin sietämään arjen rosoisuutta paremmin? Haluaisin kasvaa ihmisenä!
Kommentit (27)
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 16:38"]Mieheni oli ensimmäisen vuoden intissä ja minä tutustuin esikoiseen.
[/quote]
Lesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa arkea kahden pienen lapsen kansa ja kolmatta odotellessa.. Se oli todella ikimuistoista ja onnellista aikaa. Onni jatkuu yhä ja suuremman katraan kanssa :) Ei sillä että pelkkää ruusuilua olisi ollut mutta näin sen pitää ollakin!
Elämä häiden jälkeen oli ihan samanlaista kuin ennenkin häitä.
Samat työpaikat, sama asunto, sama arki.
Olin raskaana ja siitä hyvin onnellinen. :)
Olet varmaan ihan hyvällä tiellä, koska tiedostat tilanteesi. Toisiin keskittyminen voisi auttaa: mieheesi, lapseen, vapaaehtoistyöhön. Oman navan ympärillä kiertely ei tee onnelliseksi useimpia
Mentiin naimisiin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Molemilla oli ollut elämää jo aiemminkin, että tiedettiin kun SE kohdalle osui.
Olin onnesta ja rakkaudesta täysin humaltunut. Mies lähti kaksi viikkoa häämatkan jälkeen ulkomaille töihin melkein kahdeksi kuukaudeksi. Sitä ikävän määrää!! Meillä ei ollut edes lankapuhelinta silloin.
Pidettiin hauskaa kahdestaan ja kavereiden kanssa. Rahaa ei ollut paljoa, mutta kuitenkin pärjättiin ja oltiin ihan hemmetin onnellisia. Tulevaisuus ei juurikaan huolettanut, käytiin töissä kumpikin ja ehdittiin aikalailla bailatakin kavereiden kanssa.
Tämä tapahtui 20 vuotta sitten ja edelleen ollaan umpirakastuneita. Siis ihan oikeasti. Vaikka elo ei aina pelkkää auvoa ole ollutkaan. Parin teinin vanhempia ja paljon enemmän maailmaa nähneitä ja elämää oppineita. Yhdessä edelleen tehdään melkein kaikki. Ja kun toinen on jossain muualla, olo on vähän semmoinen puolinainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 17:25"]
Elämä häiden jälkeen oli ihan samanlaista kuin ennenkin häitä.
Samat työpaikat, sama asunto, sama arki.
[/quote]
Niin ja yhdessä siis oltiin oltu kuusi vuotta ennen häitä.
Kamala. Osittain siksi, että oltiin vielä nuoria eikä oikein osattu elää parisuhteessa. Osittain siksi, että elämässä sattui meistä riippumattomia ikäviä asioita, joista selviäminen olisi ollut vaikeaa vanhempana ja viisaampanakin. Mutta siitä selvittiin. Opeteltiin elämään ja olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, ihan samaista se elämä tuolloin oli kuin nytkin. Vauva oli 4kk:n ikäinen kun menimme naimisiin, yhdessä olimme olleet puolitoista vuotta.
Tänä vuonna tulee 6. hääpäivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut mitään tuollaista fiilistä. En kylläkään ollut häiden, enkä parisuhteenkaan, suhteen perfektionisti, vaikka työasioissa sellainen valitettavasti olenkin. Häiden jälkeen elo jatkui ihan samanlaisena: opinnot jatkuivat, lastenhankinta ei ollut vielä aikoihin ajankohtaista, asuimme edelleen samassa kaksiossa kuin ennen häitäkin. Häämatkallekin pääsimme vasta pari vuotta häistä, kun eka varattu matka peruuntui sairastumisen vuoksi.
Ensimmäinen avioliittovuosi oli muuten vaikea, vaikka rakkaus ja seksielämä kukoisti. Masennuin ja koko vuosi meni kuin sumussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samanlainen kuin naimisiinmenoa edeltänytkin vuosi tai mikä tahansa muu vuosi. Me tosin menimme naimisiin melkein 10 vuoden yhdessäolon jälkeen, joten oli aika selvää, ettei käytännön arkielämä muutu naimisiinmenon myötä.
Menitkö naimisiin kuuluisana epäonnen päivänä 6.7? Se voisi selittää ongelmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin onnellinen kuin pieni piru:)
Menimme naimisiin syksyllä ja seur helmikuuna tein positiivisen raskaustestin esikoisestamme, tärppäsi heti 1 yrityskierrosta.
Ja vauva syntyi sitten melkein 1v hääpäivälahjaksemme, 10vrk ennen :)
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 16:24"]
Menitkö naimisiin kuuluisana epäonnen päivänä 6.7? Se voisi selittää ongelmat
[/quote]
En sentään, mutta heinäkuussa kumminkin!
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 16:16"]Me menimme miehen kanssa naimisiin viime kesänä. Olen siitä asti ollut jotenkin todella alakuloinen. Olen lukenut, että häiden jälkeinen masennus on normaalia, mutta kuitenkin huolestuttaa. Pinnani miestä kohtaan on aika minimaalinen ja napisen pikkujutuista. Ehkä jotenkin tarkkailen häntä siltä varalta, että alkaa muuttua jotenkin huonompaan suuntaan papin aamenen jälkeen, vaikka siis itse olen se, josta on tullut kireempi.
Myönnän olevani perfektionisti. Häiden piti olla täydelliset, kodin täydellinen, parisuhteen täydellinen... vaikka ei siis ole. Mä olen sitä tyyppiä, että parisuhteen ongelmista ei puhuta kavereille, vaan kaikki on aina happy happy joy joy.
Miten oppisin sietämään arjen rosoisuutta paremmin? Haluaisin kasvaa ihmisenä!
[/quote]
Samanlainen kuin sinulla, tai se fiilis jäi päällimmäisenä mieleen vaikka toki onnellisiakin hetkiä oli. Oli paljon arjen haasteita mm. työnsaannin suhteen, joten nekin vaikuttivat. Mutta vei aikansa ennen kuin elämä alkoi rullata ilman jatkuvia kilahteluja (minun puoleltani). Nyt seitsemättä vuotta rouvana ja olen onnellisempi kuin silloin :)
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 16:33"]
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 16:16"]Me menimme miehen kanssa naimisiin viime kesänä. Olen siitä asti ollut jotenkin todella alakuloinen. Olen lukenut, että häiden jälkeinen masennus on normaalia, mutta kuitenkin huolestuttaa. Pinnani miestä kohtaan on aika minimaalinen ja napisen pikkujutuista. Ehkä jotenkin tarkkailen häntä siltä varalta, että alkaa muuttua jotenkin huonompaan suuntaan papin aamenen jälkeen, vaikka siis itse olen se, josta on tullut kireempi.
Myönnän olevani perfektionisti. Häiden piti olla täydelliset, kodin täydellinen, parisuhteen täydellinen... vaikka ei siis ole. Mä olen sitä tyyppiä, että parisuhteen ongelmista ei puhuta kavereille, vaan kaikki on aina happy happy joy joy.
Miten oppisin sietämään arjen rosoisuutta paremmin? Haluaisin kasvaa ihmisenä!
[/quote]
Samanlainen kuin sinulla, tai se fiilis jäi päällimmäisenä mieleen vaikka toki onnellisiakin hetkiä oli. Oli paljon arjen haasteita mm. työnsaannin suhteen, joten nekin vaikuttivat. Mutta vei aikansa ennen kuin elämä alkoi rullata ilman jatkuvia kilahteluja (minun puoleltani). Nyt seitsemättä vuotta rouvana ja olen onnellisempi kuin silloin :)
[/quote]
Voih, kiitos kannustuksesta :)!
Mieheni oli ensimmäisen vuoden intissä ja minä tutustuin esikoiseen.
Mulla vielä menossa, mutta ehdottomasti oon onnellisempi. Jotenkin tosi turvallinen ja hyvä olo. Toki toinen välillä ärsyttää, mutta mihinkään en vaihtaisi. Me oltiin 5v yhdessä ja 4v avoliitossa ennen häitä.