Syytetäänkö nykyään liikaa vanhempia ja lapsuuden perhettä ongelmista?

Ei. Suuri osa ihmisten ongelmista johtuukin lapsuudesta ja vanhemmista jotka eivät ole osanneet hoitaa hommiaan, se on sitten eri asia pitääkö siitä syyttää ketään.

Pitäisi ehkä vaan todeta, että ne yrittivät varmaankin kaikkensa niinkuin mekin nyt. Mutta kun koko elämä on kasvamisprosessi, ne olivat silloin ihan prosessin alussa, ei voi vaatia liikaa ihmisiltä jotka eivät vaan kyenneet siihen.

Siitä lähtee sitten tietynlainen anteeksianto ja ymmärrys.

Sitten kun siihen kykenee, tulee empatian tunnekin.

Mun äitini oli bipolaarihäiriöinen, myöhemmin vasta olen tajunnut että sehän oli vasta 18v kun synnyin, ja muutenkiin ihan kuutamolla.

Nykyään meillä on todella hyvät välit ja äidillänikin on lääkitys kunnossa. Olen antanut hänelle anteeksi kaiken sen, mitä jouduin lapsena ja nuorena kokemaan.

Koska tajuan, että ei se ollut äidin vika. Hän oli sairas.

Entä jos vanhempi on alkoholisti, oli kun lapset oli pieniä ja on sitä edelleen? Aina pullo tärkein. Lapsia ei arvosteta, vaan niille ollaan välillä todella ilkeitä, mutta silti odotetaan apua kun on sairautta ja muuten kyvyttömyyttä hoitaa asioita. Ikinä ei pyydetä anteeksi näitä ilkeyksiä, ei vaan osata. Pitääkö tosiaan antaa anteeksi ja olla empaattinen? Jos en sitä osaa tai halua tehdä, niin pilaanko mahdollisesti omat lapseni jotenkin?

Entä jos isä on narsisti. Tuhoaa tyttärensä elämän syyllistämällä ja nimittelemällä.

En tule koskaan olemaan tarpeeksi. Isälläni oli tarve kaivaa esiin minussa olevia vikoja, joista en edes ollut tietoinen. Mitä tahansa teinkin (ja todella yritin parhaani), se oli huonosti tai väärin.

En tule riittämään omana itsenäni. Olen viallinen ja rikki. 

nro 4 : ihan sama mulla. Mun isä aivan selvä narsisti. Olin kympin tyttö, mutta silti olin laiska, tyhmä ja liian lihava. Oma murrosikäni alkoi vasta 21-vuotiaana ja isä suhtautui itsenäistymiseeni suurella vihalla. On haukkunut kaikki sekä nais- että miespuoliset ystäväni. Esim. lasteni isää haukkui 12 vuotta SELÄN TAKANA. Minulla mt-ongelmia ja suuria vaikeuksia. Paljon halauksia nro 4 !!!

Vaikka vanhempaa voi ymmärtää (kyvyttömyyttä olla riittävän hyvä vanhempi), ei kaikkea tosiaankaan tarvitse sietää ja hyväksyä, ja tällaiselle vanhemmalle voi osoittaa rajat mikä on sallittua ja mikä ei. Riitahan siitä yleensä on seurauksena. Toinen vaihtoehto on nähdäkseni pitää etäisyyttä eli olla niin vähän tekemisissä kuin mahdollista tilanteissa, jossa vanhempi kohtelee lastaan epäkunnioittavasti tai rajattomasti, eikä ole kykenevä normaaliin vuorovaikutukseen.

[quote author="Vierailija" time="24.12.2013 klo 05:52"]Entä jos vanhempi on alkoholisti, oli kun lapset oli pieniä ja on sitä edelleen? Aina pullo tärkein. Lapsia ei arvosteta, vaan niille ollaan välillä todella ilkeitä, mutta silti odotetaan apua kun on sairautta ja muuten kyvyttömyyttä hoitaa asioita. Ikinä ei pyydetä anteeksi näitä ilkeyksiä, ei vaan osata. Pitääkö tosiaan antaa anteeksi ja olla empaattinen? Jos en sitä osaa tai halua tehdä, niin pilaanko mahdollisesti omat lapseni jotenkin?

[/quote]

Saatat pilata oman elämäsi.

Eihän se ole syyttämistä, hän ei osannut toimia paremmin.

Ole sinä nyt viisaampia ja ota opiksi kun tiedät missä meni vikaan isälläsi!

Kyse on oppimiseta, ei syyttämisestä. Kotoahan ne mallit meistä kukin saa, oikeat tai väärät, on viisautta huomata ja korjata ne väärät!

Jos yli 25-vuotias syyttelee vanhempiaan omasta epäonnistumisestaan, niin sanoisin ettei hyvältä näytä. Yli nelikymppiset katkerat, usein naiset, ovatkin jo menetettyjä tapauksia. Typerää on myös ylireagoida menemällä toiseen ääripäähän, siitä seuraa se että omat lapset taas ovat juuri niin kuin isovanhempansa jne.

Kyllä varmasti mutta vanhempienkin pitäisi muistaa itsekeskeisyydessään lasten ollessa pieniä miten kauskantoiset seuraukset omilla teoilla ja tekemättä jättämisillä on.