Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsen vihasta eroon?
22.01.2014 |
Mies jätti viime kesänä 10 vuoden avioliiton jälkeen toisen naisen vuoksi. Olen siitä pitäen elänyt kuin sumussa, mutta toissapäivänä kun puhuin eksän kanssa puhelimessa, iski kauhea viha. Vihaan, vihaan, vihaan sitä sikaa ja sen horomuijaa. Pakko olisi yrittää pitää asialliset välit, jotta saamme asiat järjesteltyä, huoltajuudet ja muut, mutta tekisi lähinnä mieli askarrella voodoo-nukkeja, jotten lähe puukko kainalossa kyläilemään eksän luona.
Tämä viha on jotain sellaista, mitä en ole ennen kokenut. Kuin luonnonvoima. Tästä ei ole minulle mitään iloa, se vaan syö minut elävältä. Aargh...
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.01.2014 klo 08:14"]
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:20"]
Mun isä jätti äitini 20v sitten, ja äitini viha ei ole laantunut. Se on ihan helvetin pelottavaa. Koko aikuisuuteni ja varhaisnuoruuteni olen kuunnellut kuinka paska ja kelvoton isä mulla on ja äidin viha on vaikuttanut mun asenteisiin isääni kohtaan. Isällä ei koskaan ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua tai päästä näyttämään millainen hän oikeasti on, sillä äitimme viha peitti alleen kaikki muut tunteet. Siihen kuului jo lähes psykopaattisia jahtaamisreissuja, vihakirjeitä, paskanpuhumista ja suoranaista vainoamista. Isä pakeni meitä eikä nähty häntä vuosiin, äiti teki hyvin selväksi että meillä on parempi ilman isää.
Nyt isä on kuollut, ja mun suru on sanoinkuvaamaton. Ikävä isää, jota ei koskaan ollut, ainoa mitä jäi jäljelle on äidin viha joka ei loppunut edes kuolemaan.
Joten ap, jos voit lastesi kannalta asiaa ajatella, niin luovu vihastasi, kasvatat tunnevammaisia ja sairaita lapsia jos he joutuvat elämään vihan ilmapiirissä. Vaikka sanot etteivät lapset tiedä ja kuule, niin kyllä ainakin tuntevat ja aistivat.
[/quote]
Juuri tuollaiseen tilanteeseen en halua päätyä, enkä halua lasten tästä joutuvan kärsimään. Siksi haluan tästä vihasta eroon. En myöskään halua eksälle ja muijalleen antaa valtaa tuhota loppuelämääni. Olen nyt purkanut tätä vihaa lenkkipolulla, mutta se ei oikein tunnu riittävän. Ehkä nyrkkeilystä olisi apua? :P
Sinä joka epäilit pirttihirmusta, olen kaikkea muuta. Huonoa kohtelua en siedä, mutta minusta asiat selvitetään keskustelemalla, ei huutamalla tai riitelemällä tai nalkuttamalla. Siksi tämä ylitsekävyä viha tuntuu niin oudolta. Mies sitten taisi päinvastoin etsiä räiskyvämpää persoonaa, uusi muija kun on vähän "temperamenttisempi" tapaus.
Kiitos teille, jotka kerroitte kokemuksianne. Kyyneleet nousivat silmiin. Kuten 7 kirjoitti, ei se mies sittenkään niin hyvä ollutkaan, kun perheensä kykeni jättämään.
[/quote]
Mä jatkan tota omaani, siis jonka isä hylkäsi perheensä.
Mun lapseni isä petti mua myös usein ja joi paljon alkoholia lasten aikana, ja oli arvaamaton kännissä. Jätin sen lopulta ja aika pian se löysi uuden puolison jonka kanssa on naimisissa. On mullakin ollut vihan tunteita miestä ja sen uutta vaimoa kohtaan, mutta lähinnä siksi että mies on valehdellut vaimolleen että mä olin se joka ryyppäsi ja hakkasi ja petti. Ja halveksuin sitä naista, että se oikeasti uskoo kaiken mitä mies sanoo. Mutta mä olen tavallaan noussut sen homman yläpuolelle sillä olen nähnyt miten kelvoton mies ex on, ei se tietenkään ole mihinkään muuttunut se vaan elää omissa maailmoissaan ja ymmärrän että vaimonsa ei tietenkään ole "mun puolella". Onhan se selvää että hän uskoo miestään, kukapa ei. Se että mä tiedän totuuden antaa mulle voimaa ja tiedän että minä jätin mieheni koska hän on kelvoton mies, ja uusi parisuhde on hänelle keino elää "uutta" elämää. Jos mä en olisi jättänyt, olisi mies ollut aina se kelvoton paska joka ei vaan osaa, nyt hän sai puhtaat paperit ja haukkumalla mua saa puhtaamman sielun tai jotain.. Ymmärrän siis exää ja tavallaan vähän säälin.
Vihaa en oikeastaan enää tunne, turhautumista vaan. Joten jos ap voit nousta ton asian yläpuolelle siten, että ymmärrät että koska miehesi jätti perheensä ei hän ole hyvä ja kunniallinen mies. Ehkä sä tunnet vihaa koska tavallaan koet hävinneesi jollekin toiselle naiselle? Itseäsi huonommalle sä hävisit, sillä sinähän et koskaan ottaisi perheellistä miestä ja rikkoisi kenenkään perhettä?
Mulla on aika korkea moraali ja en voisi koskaan rikkoa omaa tai toisen perhettä. Ei kaikilla sitä ole, jotkut ajattelee että mun elämä, mun oikeus ja se kostautuu sitten.
Toivottavasti huoltajuus menee exällesi. Ihan lasten parasta ajattelen.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:45"]
Toivottavasti huoltajuus menee exällesi. Ihan lasten parasta ajattelen.
[/quote]
Tämä ensimmäinen vastaus olikin sitten heti taattua av-laatua. ;)
Olisko kellään saman kokeneella neuvoja? En jaksa elää tämän kuluttavan vihan kanssa, enkä halua katkeroitua.
ap
Ap- rakas. Tuo on täysin normaalia ja oikeutettua. Niin se antskukin sanoo, siul on oikeus siun omiin tunteisiin. Kun käyt tuon vihavaiheen läpi, sitten helpottaa. Jos kiellät vihan, katkeroidut. Ja tee vaan voodoonukkeja kusipäämiehestä ja horoämmästään. Senkun vihaat! Kun et heille tai lapsille siitä avaudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viha on yksi niistä tunteista mitkä erossa tulee ja sinä olet nyt siinä vaiheessa. Seuraava siitä on sitten se kun et tunne enää mitään.
Että onnittelut, olet voiton puolella! Ja tsemppiä muutenkin, been there, done that.
Tuo kuuluu ihan normaaliin luopumisprosessiin: ensin tulee shokki, sitten kieltäminen, sitten suru, viha, kaupankäynti... Nämä tunteet vuorottelevat ja vaihtelevat.
Anna tunteiden tulla ja mennä, mutta älä takerru niihin. Anna itsellesi lupa olla vihainen ja surullinen, turhautunut. Prosessi vie aikansa, mutta selviät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa mieltä kuin edelliset. Kuuluu siis asiaan tuntea vihaa, sen avulla myös irrottaudut. Mene metsään ja huuda. Polta kaikki valokuvat ja yhteinen historia. Vaihda asuntoa. Juokse lenkillä. Vihaenergiaa voit käyttää myös hyväksi.
Minulla on erosta 4 vuotta ja herään joka aamu kiitollisena siitä, että se horo vei miehen mukanaan. Ei nimittäin ollut hyvä mies, eikähän ne olekaan, jotka lähtevät suoraan toisen mukaan. Joten tulee se aika, jolloin olet onnellinen siitä, että näin kävi.
Voimia vitutuksen keskelle! Valitettavasti tiedän tunteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:45"]
Toivottavasti huoltajuus menee exällesi. Ihan lasten parasta ajattelen.
[/quote]
Kylmä totuus on se että vihainen vanhempi ei ole hyväksi lapsen kehitykselle. Terapiaan vain sen vihan kanssa ja lapset siksi aikaa miehen luokse kunnes viha on kaikonnut. Auerin tapauksesta tiedämme mitä voi pahimmillaan tapahtua, joten tällaisten asioiden kanssa ei parane leikkiä.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:11"][quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:45"]
Toivottavasti huoltajuus menee exällesi. Ihan lasten parasta ajattelen.
[/quote]
Kylmä totuus on se että vihainen vanhempi ei ole hyväksi lapsen kehitykselle. Terapiaan vain sen vihan kanssa ja lapset siksi aikaa miehen luokse kunnes viha on kaikonnut. Auerin tapauksesta tiedämme mitä voi pahimmillaan tapahtua, joten tällaisten asioiden kanssa ei parane leikkiä.
[/quote]
Sun kannattaisi pikkuisen tutustua ihan peruspsykologiaan jookos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 15:45"]
Toivottavasti huoltajuus menee exällesi. Ihan lasten parasta ajattelen.
[/quote]
Toivottavasti jäät ilmalaivan alle. Ihan av:n parasta ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä jätti äitini 20v sitten, ja äitini viha ei ole laantunut. Se on ihan helvetin pelottavaa. Koko aikuisuuteni ja varhaisnuoruuteni olen kuunnellut kuinka paska ja kelvoton isä mulla on ja äidin viha on vaikuttanut mun asenteisiin isääni kohtaan. Isällä ei koskaan ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua tai päästä näyttämään millainen hän oikeasti on, sillä äitimme viha peitti alleen kaikki muut tunteet. Siihen kuului jo lähes psykopaattisia jahtaamisreissuja, vihakirjeitä, paskanpuhumista ja suoranaista vainoamista. Isä pakeni meitä eikä nähty häntä vuosiin, äiti teki hyvin selväksi että meillä on parempi ilman isää.
Nyt isä on kuollut, ja mun suru on sanoinkuvaamaton. Ikävä isää, jota ei koskaan ollut, ainoa mitä jäi jäljelle on äidin viha joka ei loppunut edes kuolemaan.
Joten ap, jos voit lastesi kannalta asiaa ajatella, niin luovu vihastasi, kasvatat tunnevammaisia ja sairaita lapsia jos he joutuvat elämään vihan ilmapiirissä. Vaikka sanot etteivät lapset tiedä ja kuule, niin kyllä ainakin tuntevat ja aistivat.
Anna olla. Päästä irti.
Ymmärrän vihasi koska sinulle tehtiin paskamaisesti. Mä oon myös tollasta kostaja-tyyppiä eli tiedän tunteen. Mutta yritä päästää irti ajatuksesta, antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Ajattelet että eihän se nyt niin väliä. Hieman itselleen valehtelua voi helpottaa.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:21"]
Ymmärrän vihasi koska sinulle tehtiin paskamaisesti.
[/quote]
Missä lukee että AP:lle tehtiin paskamaisesti? Ainoa mitä tiedetään, on että mies otti eron ja elää nyt toisen naisen kanssa. Tiedä häntä vaikka AP olisi mikä väkivaltainen pirttihirmu. Ainakin vihaisuuden perusteella voisi olettaa näin.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2014 klo 16:20"]
Mun isä jätti äitini 20v sitten, ja äitini viha ei ole laantunut. Se on ihan helvetin pelottavaa. Koko aikuisuuteni ja varhaisnuoruuteni olen kuunnellut kuinka paska ja kelvoton isä mulla on ja äidin viha on vaikuttanut mun asenteisiin isääni kohtaan. Isällä ei koskaan ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua tai päästä näyttämään millainen hän oikeasti on, sillä äitimme viha peitti alleen kaikki muut tunteet. Siihen kuului jo lähes psykopaattisia jahtaamisreissuja, vihakirjeitä, paskanpuhumista ja suoranaista vainoamista. Isä pakeni meitä eikä nähty häntä vuosiin, äiti teki hyvin selväksi että meillä on parempi ilman isää.
Nyt isä on kuollut, ja mun suru on sanoinkuvaamaton. Ikävä isää, jota ei koskaan ollut, ainoa mitä jäi jäljelle on äidin viha joka ei loppunut edes kuolemaan.
Joten ap, jos voit lastesi kannalta asiaa ajatella, niin luovu vihastasi, kasvatat tunnevammaisia ja sairaita lapsia jos he joutuvat elämään vihan ilmapiirissä. Vaikka sanot etteivät lapset tiedä ja kuule, niin kyllä ainakin tuntevat ja aistivat.
[/quote]
Juuri tuollaiseen tilanteeseen en halua päätyä, enkä halua lasten tästä joutuvan kärsimään. Siksi haluan tästä vihasta eroon. En myöskään halua eksälle ja muijalleen antaa valtaa tuhota loppuelämääni. Olen nyt purkanut tätä vihaa lenkkipolulla, mutta se ei oikein tunnu riittävän. Ehkä nyrkkeilystä olisi apua? :P
Sinä joka epäilit pirttihirmusta, olen kaikkea muuta. Huonoa kohtelua en siedä, mutta minusta asiat selvitetään keskustelemalla, ei huutamalla tai riitelemällä tai nalkuttamalla. Siksi tämä ylitsekävyä viha tuntuu niin oudolta. Mies sitten taisi päinvastoin etsiä räiskyvämpää persoonaa, uusi muija kun on vähän "temperamenttisempi" tapaus.
Kiitos teille, jotka kerroitte kokemuksianne. Kyyneleet nousivat silmiin. Kuten 7 kirjoitti, ei se mies sittenkään niin hyvä ollutkaan, kun perheensä kykeni jättämään.