Lapsen kaveri on saamassa 7:nnen sisaruksen..

Eiku anteeksi 6:nnen sisaruksen, yhteensä lapsia tulee olemaan 7. Ajatusvirhe, mutta ei nyt muuta viestiä miksikään..

ap

niin että ei tehdä lapsia kun lapsi niin sanoo, a-ha

Mitä sitten, kyllä jokainen päättää ihan itse kuinka paljon lapsia tekee. Se ei sulle kuulu.

Onhan se sillä tapaa vähän surullista että ne ison sisaruskatraan vanhimmat joutuvat yleensä aikuistumaan tosi varhain. Tutussa suurperheessä lapset ovat muuttaneet jo lukioiässä pois, on kelpuutettu eka kumppani joka tarjoaa rauhallisemman kotiympäristön tai sitten on valittu koulu mahdollisimman kaukaa, jotta pääsee asuntolaan tms. Lapsuuskodissa on niin paljon työsarkaa kotitöissä ja pienempien kaitsemisessa että koulunkäyntikin helposti kärsii.

Ymmärrän hyvin ap:ta, meilläkin on lapsella kaveri, jolla 6 sisarusta. Tuo lapsi on meillä jatkuvasti, ymmärrän kyllä että meillä on mukavampi tehdä läksyjä ja leikkiminenkin sujuu paremmin kun ei ole 5 pikkusisarusta leikkejä sotkemassa.

Meille syntyi viides lapsi, kun olin 11-vuotias. Muistan, kuinka ikionnellinen olin (ja kuinka kateellisia kaverini olivat). Minä olin siis vanhin. En usko, että seitsemännen lapsen syntyminen olisi ollut olennaisesti sen ikävämpää, mutta ainahan tilanne riippuu siitä, miten vanhemmat jaksavat lasten kanssa.

Jos haluat jotenkin huomioida lasta, niin parhaiten voit sitä minusta tehdä ottamalla lapsen mukaan johonkin.

Eiköhän ole paras, kun annat perheen itse huolehtia lapsistaan. Toisten sekaantuminen perheen sisäisiin asioihin koetaan loukkaavana. Eri asia on, jos lapsia laiminlyödään ja pahoinpidellään monin eri tavoin. Mutta silloinkin remmiin astuvat lastensuojeluviranomaiset, eivät naapurit. Mutta älä nyt herran tähden rupea sorvaamaan lastensuojeluilmoitusta. Kyllä jokaisella perheellä on oikeus itse päättää, montako lasta hankkivat.

11-vuotias on jo sen ikäinen, että tietää, miten lapset pannaan alulle, ja monen mielestä on ällöttävää, että vanhemmat ovat taas olleet sillai. Se lapsen huokaisu voi hyvinkin olla enemmänkin tätä kuin sitä, että hän olisi huolissaan, että ei saisi riittävästi huomiota osakseen. Ja hänellähän on sisaruksia tukenaan.

Mä vähän luulen että se 11-vuotiaan ainokaisenkin kommentti vauvaan on usein "mä en kestä".

Mutta tietysti itsekin kun ns. suurperhealueella asuu, niin sääliksi joskus vähän käy näitä lapsia. Kukaan ei jouda perään katsomaan, tai sitten isommat sisarukset saavat paiskia hommia.

Lapseni luokkakaverin perheessä on 12 lasta, ja olen kyllä varma, että vanhemmat muistavat ja huomioivat vanhintakin. Mutta selvää on, että yksittäisaika on kortilla.

Ovat kyllä paljon yhdessä perheenä.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:15"]

11-vuotias on jo sen ikäinen, että tietää, miten lapset pannaan alulle, ja monen mielestä on ällöttävää, että vanhemmat ovat taas olleet sillai. Se lapsen huokaisu voi hyvinkin olla enemmänkin tätä kuin sitä, että hän olisi huolissaan, että ei saisi riittävästi huomiota osakseen. Ja hänellähän on sisaruksia tukenaan.

[/quote]

Keskimmäisillä voikin olla tukea isommista, mutta se vanhin ei oikein saa tukea keltään. Vanhemmatkin usein odottavat vähän liikoja esikoiselta, vaikka iän puolesta olisi hyvinkin pieni vielä. Kyllä sekin jotain kertoo, että suurperheen lapsilla on tutkitusti enemmän masennusta ja muitakin psyykkisiä ongelmia kuin pienemmissä perheissä. Vanhempien aika ei vain millään riitä kaikkien huomioimiseen vaikka halua olisikin.

Elämäntapalisääntyjillä riittää aina selityksiä. Jokaisen järki sanoo ettei suurperheessä riitä aikaa kaikille. Kun lapset kasvaa niin varsinkin tytöt joutuu tekemään paljon kotitöitä ja kantamaan liian suurta vastuuta pienemmistä sisaruksista.

Kaikki vanhemmat eivät edes tajua sitä että kuormittavat isompia lapsiaan liikaa.

Tyttärelläni on lukiokaveri ja halusi nimenomaan niin kauas lukioon että piti hankkia oma asunto ja täten saa elää omaa elämäänsä. Kyseessä lestaperhe. Käy toki kotonaan mutta ehkä kerran kuukaudessa.

Valitettavasti kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä pois kotoaan kuin vasta aikuisena.

Juu ei ole lapselleni niin hyvä kaveri, että vierailisivat toistensa luona. Oli vaan koulussa sanonut noin. Enkä suin surminkaan puutu heidän asioihinsa, johan hulluna pitäisivät!

Jotenkin sitä itse ajattelen, että meidän perhe on sellanen yksikkö, jossa kaikilla pitää olla hyvä olla. Tiedän, että oma esikoinen kärsisi valtavasti, jos pikkusisaruksia olisi koko liuta. En vaan voisi tehdä niin. Mutta en kyllä haluaisikaan, itsellänikin pitää olla hyvä olla, nämä nyt olemassa olevat lapset tuovat sen tunteen.

ap

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:11"]Onhan se sillä tapaa vähän surullista että ne ison sisaruskatraan vanhimmat joutuvat yleensä aikuistumaan tosi varhain. Tutussa suurperheessä lapset ovat muuttaneet jo lukioiässä pois, on kelpuutettu eka kumppani joka tarjoaa rauhallisemman kotiympäristön tai sitten on valittu koulu mahdollisimman kaukaa, jotta pääsee asuntolaan tms. Lapsuuskodissa on niin paljon työsarkaa kotitöissä ja pienempien kaitsemisessa että koulunkäyntikin helposti kärsii.

[/quote]

Siinä suurperheessä, jossa itse kasvoin toiseksi vanhimpana kuudestatoista, osallistuimme kaikki. Ja odotimme malttamattomana aina uutta vauvaa. Muutin kyllä pois kotoa 17 vuotiaana, mutta naimisiin menin liki 26 vuotiaana. Nämä tuttavaperheessä -jutut tökkii aina. Toki kaikilla vastuut ei jakaannu oikeudenmukaisesti ja joissain perheissä lapsille työnnetään liikaa vastuuta. Mutta on paljon niitäkin perheitä, joissa näin ei ole.

Soisin, että kaikkien ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioitettais niin paljon, ettei sen enempää kahden lapsen vanhemman kuin kymmenen lapsen vanhemman tai vapaaehtoisesti lapsettoman tarvitse perustella perhekokoa kenellekään.

Osa tuon lapsen kommenttia lienee seurausta siitä, että perheen ulkopuolelta arvostellaan perheen ratkaisua ja lapsi kokee ikään kuin ryhmäpainetta ja sen vuoksi sanoo mitä olettaa odotettavan.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:17"]

Mä vähän luulen että se 11-vuotiaan ainokaisenkin kommentti vauvaan on usein "mä en kestä".

Mutta tietysti itsekin kun ns. suurperhealueella asuu, niin sääliksi joskus vähän käy näitä lapsia. Kukaan ei jouda perään katsomaan, tai sitten isommat sisarukset saavat paiskia hommia.

[/quote]

meillä 12 v käyttää sanontaa "mä en kestä" ja se yleensä jatkuu jotenkin "toi on niin söpö, toi paita on niin ihana, toi poika on niin komee"

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:22"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:11"]Onhan se sillä tapaa vähän surullista että ne ison sisaruskatraan vanhimmat joutuvat yleensä aikuistumaan tosi varhain. Tutussa suurperheessä lapset ovat muuttaneet jo lukioiässä pois, on kelpuutettu eka kumppani joka tarjoaa rauhallisemman kotiympäristön tai sitten on valittu koulu mahdollisimman kaukaa, jotta pääsee asuntolaan tms. Lapsuuskodissa on niin paljon työsarkaa kotitöissä ja pienempien kaitsemisessa että koulunkäyntikin helposti kärsii.

[/quote]

Siinä suurperheessä, jossa itse kasvoin toiseksi vanhimpana kuudestatoista, osallistuimme kaikki. Ja odotimme malttamattomana aina uutta vauvaa. Muutin kyllä pois kotoa 17 vuotiaana, mutta naimisiin menin liki 26 vuotiaana. Nämä tuttavaperheessä -jutut tökkii aina. Toki kaikilla vastuut ei jakaannu oikeudenmukaisesti ja joissain perheissä lapsille työnnetään liikaa vastuuta. Mutta on paljon niitäkin perheitä, joissa näin ei ole.

Soisin, että kaikkien ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioitettais niin paljon, ettei sen enempää kahden lapsen vanhemman kuin kymmenen lapsen vanhemman tai vapaaehtoisesti lapsettoman tarvitse perustella perhekokoa kenellekään.

Osa tuon lapsen kommenttia lienee seurausta siitä, että perheen ulkopuolelta arvostellaan perheen ratkaisua ja lapsi kokee ikään kuin ryhmäpainetta ja sen vuoksi sanoo mitä olettaa odotettavan.

[/quote]

Miksi sitten muutit jo alaikäisenä pois? Oliko suurella lapsiluvulla vaikutusta siihen?

meillä on 7 lasta olen kolmanneksi vanhin enkä koskaan ole kokenut jääneeni jostain paitsi? Rakastan kaikkia sisaruksiani ja he ovat minulle tärkeintä maailmassa. Nuorimmainen meillä on iltatähti ja häneenkin välit ovat loistavat!

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:27"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:22"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:11"]Onhan se sillä tapaa vähän surullista että ne ison sisaruskatraan vanhimmat joutuvat yleensä aikuistumaan tosi varhain. Tutussa suurperheessä lapset ovat muuttaneet jo lukioiässä pois, on kelpuutettu eka kumppani joka tarjoaa rauhallisemman kotiympäristön tai sitten on valittu koulu mahdollisimman kaukaa, jotta pääsee asuntolaan tms. Lapsuuskodissa on niin paljon työsarkaa kotitöissä ja pienempien kaitsemisessa että koulunkäyntikin helposti kärsii.

[/quote]

Siinä suurperheessä, jossa itse kasvoin toiseksi vanhimpana kuudestatoista, osallistuimme kaikki. Ja odotimme malttamattomana aina uutta vauvaa. Muutin kyllä pois kotoa 17 vuotiaana, mutta naimisiin menin liki 26 vuotiaana. Nämä tuttavaperheessä -jutut tökkii aina. Toki kaikilla vastuut ei jakaannu oikeudenmukaisesti ja joissain perheissä lapsille työnnetään liikaa vastuuta. Mutta on paljon niitäkin perheitä, joissa näin ei ole.

Soisin, että kaikkien ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioitettais niin paljon, ettei sen enempää kahden lapsen vanhemman kuin kymmenen lapsen vanhemman tai vapaaehtoisesti lapsettoman tarvitse perustella perhekokoa kenellekään.

Osa tuon lapsen kommenttia lienee seurausta siitä, että perheen ulkopuolelta arvostellaan perheen ratkaisua ja lapsi kokee ikään kuin ryhmäpainetta ja sen vuoksi sanoo mitä olettaa odotettavan.

[/quote]

Miksi sitten muutit jo alaikäisenä pois? Oliko suurella lapsiluvulla vaikutusta siihen?

[/quote]

isossa perheessä aikuistuu ja itsenäistyy nopeampaa ja se on enemmän kuin tervettä. 25 v kotona asuva ei todellakaan ole normaalisti itsenäinen

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:27"][quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:22"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 16:11"]Onhan se sillä tapaa vähän surullista että ne ison sisaruskatraan vanhimmat joutuvat yleensä aikuistumaan tosi varhain. Tutussa suurperheessä lapset ovat muuttaneet jo lukioiässä pois, on kelpuutettu eka kumppani joka tarjoaa rauhallisemman kotiympäristön tai sitten on valittu koulu mahdollisimman kaukaa, jotta pääsee asuntolaan tms. Lapsuuskodissa on niin paljon työsarkaa kotitöissä ja pienempien kaitsemisessa että koulunkäyntikin helposti kärsii.

[/quote]

Siinä suurperheessä, jossa itse kasvoin toiseksi vanhimpana kuudestatoista, osallistuimme kaikki. Ja odotimme malttamattomana aina uutta vauvaa. Muutin kyllä pois kotoa 17 vuotiaana, mutta naimisiin menin liki 26 vuotiaana. Nämä tuttavaperheessä -jutut tökkii aina. Toki kaikilla vastuut ei jakaannu oikeudenmukaisesti ja joissain perheissä lapsille työnnetään liikaa vastuuta. Mutta on paljon niitäkin perheitä, joissa näin ei ole.

Soisin, että kaikkien ihmisten itsemääräämisoikeutta kunnioitettais niin paljon, ettei sen enempää kahden lapsen vanhemman kuin kymmenen lapsen vanhemman tai vapaaehtoisesti lapsettoman tarvitse perustella perhekokoa kenellekään.

Osa tuon lapsen kommenttia lienee seurausta siitä, että perheen ulkopuolelta arvostellaan perheen ratkaisua ja lapsi kokee ikään kuin ryhmäpainetta ja sen vuoksi sanoo mitä olettaa odotettavan.

[/quote]

Miksi sitten muutit jo alaikäisenä pois? Oliko suurella lapsiluvulla vaikutusta siihen?

[/quote]

ei ollu, halusin toiselle paikkakunnalle lukioon siinä toivossa, että löytäisin ympäristön vaihdon myötä opiskelumotivaatiota ja kavereita. Olin joka viikonloppu lapsuuskodissani, ei mun sieltä tarvinnu mitään paeta. Vanhemmat järjesti mulle oman huoneen ja tilaa opiskella. Mulla ei vaan ollu kotipaikkakunnalla kavereita, oli siis maalaispitäjä, jossa kaikki muualta tulleet oli alempaa kastia.

Minä ihmettelen sitä, kuinka äidillä/isällä on aikaa jokaiselle lapselleen. Varsinkin jos lapsia on syntynyt suunnilleen lapse per vuosi tahtiin, en kerta kaikkiaan ymmärrä kuinka aikaa olisi antaa jokaiselle.

Näen silmisssäni tilanteen, jossa yhtä pitää imettää, toinen huutaa pyyhkimään, kolmas kaatuu ulkona ja tarvitsee laastaria, neljättä on kiusattu koulussa pyyhkii kyyneleitään jossain nurkassa, viides tahtoisi puhua äidin kanssa jostakin tärkeästä, kuudes ehkä tekee läksyjä ja seitsemäs on päiväunilla, mutta KIIRETTÄ varmasti pitää ja pyykkikonekin pitäisi tyhjentää ja ruokaa alkaa tekemään...

En kerta kaikkiaan kestäisi tuollaista. Elämän pieniä iloja on se, kun saa rauhassa vietää KIIREETÖNTÄ aikaa lasten kanssa. Antaa heille aikaa ja rauhassa jutella, samalla voi toki yhdessä vaikka leipoa tai tehdä muuta. Mutta se että saa sen vanhemman jakamattoman huomion aika ajoin, toinen lapsista voi mennä isän kanssa leffaan ja toisen kanssa voi mennä vaikka kävelylle tai vaan köllötellä sohvalla lukemassa jne. ilman että koko ajan on miljoona muutakin asiaa hoidettavana.

Minulla on viisi pikkusisarusta ja neljä isoa. Toivoin pienempänä vielä lisääkin :)