Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä neuvoksi huonolle äidille/puolisolle?
07.01.2014 |
En enää tiedä mitä itseni kanssa tekisin. Tuhoan perhettämme vähitellen. Meillä on lapsia, joista erityisesti vanhimpaan tuntuu menevän koko ajan, niin ihana lapsi kuin hän onkin, mutta välillä hänen käytöksensä ja touhunsa saavat minut raivon partaalle. Välillä menee myös pienempiin hermot, riippuen vähän missä mielentilassa satun olemaan. Puolisona olen ihan kamala: en puhu mitään. Meidän parisuhde on hiljaisuutta täynnä. Olen vastikään vasta ymmärtänyt millainen parisuhteen pitäisi olla ja kuinka siinä käyttäydytään mutta en pysty siihen. Mies yrittää satunnaisesti aloittaa keskustelua jostain aiheesta, mutta keskustelusta ei vain tule mitään, en keksi mitään sanottavaa. Tästähän kärsii miehen ja itseni lisäksi myös lapset. Hermot menee myös kaikessa arjen jutuissa: jos mies on tehnyt jotain, jonka itse tekisin toisin, saatan alkaa kiukuttelemaan. Periaatteessa parisuhteemme olisi hyvä, jos itse käyttäytyisin toisin, mies on ihan ok, mutta kaikki tunteet ovat vain kuolleet häntä kohtaan sen myötä, kun sairastuin jokunen vuosi sitten masennukseen. Nytkin mielialalääkitys käytössä, mutta se ei poista tätä ongelmaa. Mitähän ihmettä itseni kanssa tekisin, ennen kuin tuhoan kaiken?
Kommentit (6)
Puhuitko ennen? Miksi vaikenet? Yritä ihan väkisin kommunikoida, se on kaiken ydin. Oletko (jo) terapiassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yrittänyt väkisin puhua, mutta tuntuu että puheenaiheet ovat lähinnä sitä, mitä lapset ovat touhunneet, aina en sitäkään osaa alkaa kertomaan. Lapsille puhuminen tapahtuu luonnostaan, mutta miehelle ei.
Lapsuudessani toki on ollut yhtä sun toista, eipä lapsuudenkodissanikaan paljoa puhuttu, riideltiin enemmänkin. Mutta kun ei tämä tälläistä ollut suhteemme alussa, tähän vain ajauduttiin ajan myötä. Siinä mielessä tilanne on hieman parempi, ettei raivarini miestä kohtaan ole ihan niin hirveitä kuin ennen, mutta aika kamala tilanne tämä on siltikin. Jos olisin mies, nostaisin jo kytkintä.
Terapiassa en ole, nyt ei voimavarat ole riittäneet ajatukseenkaan moisesta. Olen jatkuvasti väsynyt, nukkuisin vaikka kuinka paljon jos se olisi vain mahdollista. Väsymyksen vuoksi esim. ystävien näkeminen on jäänyt vähälle, tuntuu että elämä on töissä käyntiä ja arjen pyörittämistä.
ap
Et sä selkeesti toivoton tapaus ole, kun kuitenkin osaat täällä kertoa mikä mättää ja teet itsetutkiskelua. Kirjoita vaikka miehelles, koska sulta se ainakin luonnistuu. Ole rehellinen myös itsellesi.
Mä luulen, että lapsissa näet itseäsi ja ne piirteet ärsyttää. Vieläpä sellaisia piirteitä, joiden kanssa et ole sinut tai edes huomannut itsessäsi.
Minä menisin lääkäriin jos olisin sinä. Kaikki sopii masennuksen oireisiin. Eli tarvitsisit siihen hoitoa. Lääke ei varmaan joko riitä tai ei ole sinulle tehokas, toinen lääke ja terapia saattaisivat auttaa paremmin
Kuullostaa siltä, että lapsuudenkodin mallit ja toimintatavat vaivaavat.
Alue: Aihe vapaa
Olisiko sinulla omassa lapsuudessa jotakin käsittelemätöntä?
Vai onko sinulla yhtään aikaa millekkään omalle harrastukselle taikka kiinnostuksenkohteelle?