Lue keskustelun säännöt.
Oletko sinä huolestunut lastesi takia? Huolestuttaako nämä asiat
05.01.2014 |
- tuleva menestyminen koulussa
- kaverisuhteet / yksinäisyys
- kiusaaminen
- huonoon seuraan ajautuminen
- huumeet
- omasta elämästä otteen saaminen, koulutus, työpaikka
Rakastan lastani yli kaiken, mutta hänen luonteensa on hyvin samanlainen kuin veljeni ja veljeni on käynyt sen kuuluisan "elämän kovan koulun". En haluaisi samaa omalle lapselleni ja toki yritän ohjata ja kasvattaa häntä parhaani mukaan, mutta näen paljon yhtäläisyyksiä ja se pelottaa minua.
Kommentit (6)
Jos olisi lapsia, pelottaisi todella paljon (olen huolehtijatyyppijä). Mutta onneksi ei ole!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei huolestuta. En ole koskaan murehtinut tulevaisuutta. Se ei siittä kuumene, eikäsitä koskaan tiedä mitä huominen tuo. Tää on osoitettu mulle faktaksi niin monta kertaa omassa elämässä, että olen todennut ettei tulevaisuutta kannata pahemmin suunnitella eikä varsinkaan murehtia. Huolehditaan niistä asioista jotka ovat käsillä juuri nyt.
Mä olen vasta raskaana, ja murehdi jo nyt, että mitä jos lasta kiusataan koulussa tai hän ei saa kavereita.
Sen eilisen ällötyspornoketjun jälkeen olen murehtinut, miten pystyn estämään lasta uteliaassa iässä ja teininä näkemästä ihan kaikkea sairasta saastaa, mitä netti on pullollaan, kun silloin varmaan netittömiä puhelimiakaan ei ole enää olemassa :(
Ja vauva ei tosiaan ole vielä syntynyt, mutta öisin heräilin murehtimaan asioita, jotka ovat ajankohtaisia ehkä 10 vuoden kuluttua. Lisäksi tietty kaikki huolet, jatkuuko raskaus normaalisti ja onko vauva terve.
Ei huolestuta. Yksi lapsista on kulkenut tuon tien ja homma on edelleen kesken, huumeet ja rikosrekisteri puuttuvat kuitenkin. Ja ikää alkaa onneksi olla jo sen verran että ei niitä tulekaan. Muilla lapsilla menee hyvin. Mutta teille muille sanon: puuttukaa koulukiusaamiseen HETI ja voimalla, muuttakaa vaikka muualle tai tehkää lastensuojeluilmoitus lapsestanne. Meillä tilanne pääsi liian pitkälle onnettomien sattumusten takia ja lapsi ehti jo vaurioitua.
Huolestuttaa. Turvallisuudentunteeni on kadonnut. Olen huomannut, että maailman kauheimpia asioita voi osua omalle kohdallekin.
Ei oikeastaan. Toki monet noista olisivat ikäviä, mutta vain yksi asia pelottaa: se, että lapsillani ei ole pelastavaa uskoa, vaan he joutuvat helvettiin.
Meillä on siis kyllä pienillä lapsenusko, mutta kaksi vanhinta (16 ja 19) tuntuvat pahasti vieraantuneen uskosta, eivät ainakaan hakeudu vapaaehtoisesti mihinkään kristilliseen seuraan tai aktiviteettiin.