Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Yhyy, verottaja ei tue mun molempia asuntoja ja turhia työmatkoja!"

Vierailija
08.11.2013 |

"Yksineläjiä rokotetaan lapsiperheitä enemmän verotuksessa, kertoo Yle.

Ylen uutisessa etunimellään esiintyvä Kari on vaikean paikan edessä: hän sai työpaikan Kainuusta, 400 kilometrin matkan päästä omistamastaan omakotitalosta. Karilla on avopuoliso, mutta ei lapsia. Hän käy kotonaan joka viikonloppu.

Kari teki syyskuussa Verohallintoon oikaisupyynnön vuoden 2012 matkakuluistaan, mutta verohallinnon vastaus oli kielteinen, sillä Karilla ei ole lapsia.

- Verottaja sorsii mielestäni törkeällä tavalla lapsettomia pareja ja sinkkuja. 3000 euron palkalla ei oikeastaan kannata käydä töissä, sillä viikonlopun bensakulut ovat yksistään yli 100 euroa ja 600 euron vuokra syö tilipussia valtavasti, Kari sanoo.

"Lapsettomat aviopuolisot eivät voi vähentää puolison luona käynneistä aiheutuneita kuluja, jos heillä on eri kotikunnat" vastaa Verottaja Karin oikaisupyyntöön matka- ja työasunnon vuokrakulujen vähennyksistä.

- Kuka sen lapsen on keksinyt kriteeriksi? Miksi avopari ei voi olla perhe tai omat vanhemmat? Ei verottaja voi pakottaa minua muuttamaan työpaikkakunnalle, jos en tahdo.

Veronmaksajain keskusliiton lakiasiainjohtajan Vesa Korpelan mukaan perheellisiä halutaan tukea verohelpotuksilla, jos toinen joutuu työskentelemään toisella paikkakunnalla. Korpela muistuttaa, että perheellisen on vaikeampi muuttaa työ perässä."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110817698722_uu.shtml

Se nyt olis jo kaiken huippu, jos kaikille alettais verovaroin tukemaan kaksi kotia ja tollaset työmatkat. Verottaja on ihan oikeassa: MUUTA KARI SINNE TYÖPAIKKAKUNNALLE JA LOPETA RUIKUTUS!

Kommentit (41)

Vierailija
1/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tuossa nyt ap:n osoittamasta asiasta ole kyse, vaan siitä että kaikkia pitää kohdella samalla tavalla. Nyt heitä ei kohdella samalla tavalla. Siis tasa-arvokysymys. Lain pitää olla sama kaikille, olipa lapsia tai ei, olipa naimisissa tai ei ja olipa työpaikka missä tahansa ja palkka mitä tahansa.

Vierailija
2/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne ole mitään verovaroilla tukemista, vaan se on ihan eri asia että ne tulisi huomioida tulonhankkimisvähennyksinä. Minusta tuo mies on ihan oikeassa, jos pitää työssä käynnin takia pitää kahta asuntoa sekä matkustaa paljon niin kyllä ne pitäisi saada vähentää verotettavasta tulosta. Parempihan se on että hän sentään käy töissä eikä makaa kotona toimettomana. Työtekoa pitää ehdottomasti tukea. Kyllä hän veroja maksaa vaikka saisi välttämättömät työnteosta aiheutuneet kulut vähentääkkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:43"]

[/quote]

Ei, kaikesta ei voi tehdä tasa-arvokysymystä. Tässä on tehty valinta ja se on oikeudenmukainen valinta. Lapsi voi kärsiä paikkakunnan vaihdosta paljonkin,  aikuinen ei.

Vierailija
4/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:50"]

Niin siis tarkoitin, että työssäkäynnin takia pidetty asunto tulisi saada vähentää, ei siis molempia. :)

t. 3

Vierailija
5/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän yhteiskunnan pitäisi uhrautua ja tarjota vaikka väkisin unelmiani vastaavaa työtä. Miksi minua ei kohdella samalla tavalla kuin muita tarjoamalla minulle mahdollisuutta tutkia merimerkkien vaikutusta silakoiden sukupuolielämään. Miksi en saa tehdä omia arvovalintoja vaan minun pitää ajaa töihin autolla hymyilemään v*:lle ihmisille.

Vierailija
6/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:50"]

Ei ne ole mitään verovaroilla tukemista, vaan se on ihan eri asia että ne tulisi huomioida tulonhankkimisvähennyksinä. Minusta tuo mies on ihan oikeassa, jos pitää työssä käynnin takia pitää kahta asuntoa sekä matkustaa paljon niin kyllä ne pitäisi saada vähentää verotettavasta tulosta. Parempihan se on että hän sentään käy töissä eikä makaa kotona toimettomana. Työtekoa pitää ehdottomasti tukea. Kyllä hän veroja maksaa vaikka saisi välttämättömät työnteosta aiheutuneet kulut vähentääkkin.

[/quote]

Hänen ei ole mikään pakko pitää kahta asuntoa. Hänellä on työpaikka, joten vaihtoehto ei ole se, että irtisanoutuu ja jää Kainuun perukoille makaamaan työttömänä. Vaihtoehto on se, että muuttaa pysyvästi työpaikkakunnalleen. Jos haluaa käyttää rahansa kahden kodin ylläpitoon, niin se on ihan oma valinta, johon on turha vaatia valtiolta tukea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mut onhan sillä avopuoliso, joka tuskin voi tuosta vain muuttaa mukana.

Vierailija
8/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:50"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:43"]

Eihän tuossa nyt ap:n osoittamasta asiasta ole kyse, vaan siitä että kaikkia pitää kohdella samalla tavalla. Nyt heitä ei kohdella samalla tavalla. Siis tasa-arvokysymys. Lain pitää olla sama kaikille, olipa lapsia tai ei, olipa naimisissa tai ei ja olipa työpaikka missä tahansa ja palkka mitä tahansa.

[/quote]

Ei, kaikesta ei voi tehdä tasa-arvokysymystä. Tässä on tehty valinta ja se on oikeudenmukainen valinta. Lapsi voi kärsiä paikkakunnan vaihdosta paljonkin,  aikuinen ei.

[/quote]

Sinunko mielestä, verotuksen pitää perustua lapsiin ja lapsien mahdolliseen kärsimykseen? Naurettava ajatus. Verotuksen tulee perustua työhön ja välittömät työn tekimisestä aiheutuneet kustannukset tulisi saada edes jossain määrin vähentää, riippumatta perhetaustasta. Ei ole mitään järkeä asettaa eriarvoiseen asemaan perheellisiä ja perheettömiä tässä asiassa. Perheellisiä tuetaan muilla tavoin Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voishan sitä laittaa omat kirjat mökille ja kulkea valtion piikkiin sitten sinne.

Vierailija
10/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:54"]

Mut onhan sillä avopuoliso, joka tuskin voi tuosta vain muuttaa mukana.

[/quote]

Miksei voisi? Jos ei voi, niin molemmat ylläpitäköön omaa kotiaan ja suhatkoon etäsuhteessaan edestakaisin jos on pakko. Kahden aikuisen valinnat ei ole mitenkään järjettömän vaikeita toteuttaa. Jos haluaa tehdä vaikeimman kautta niin rahoittakoon vaikeutensa ihan itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on kakkosasunto Espanjassa. Vaadin, että saan vähentää verotuksessa kaksi lentoa viikossa ja molempien kotieni kaikki ylläpitokustannukset. Palkkani on vain 3 000 € kuussa, ei sillä tällaista elämää rahoiteta.

Vierailija
12/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:53"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:50"]

Ei ne ole mitään verovaroilla tukemista, vaan se on ihan eri asia että ne tulisi huomioida tulonhankkimisvähennyksinä. Minusta tuo mies on ihan oikeassa, jos pitää työssä käynnin takia pitää kahta asuntoa sekä matkustaa paljon niin kyllä ne pitäisi saada vähentää verotettavasta tulosta. Parempihan se on että hän sentään käy töissä eikä makaa kotona toimettomana. Työtekoa pitää ehdottomasti tukea. Kyllä hän veroja maksaa vaikka saisi välttämättömät työnteosta aiheutuneet kulut vähentääkkin.

[/quote]

Hänen ei ole mikään pakko pitää kahta asuntoa. Hänellä on työpaikka, joten vaihtoehto ei ole se, että irtisanoutuu ja jää Kainuun perukoille makaamaan työttömänä. Vaihtoehto on se, että muuttaa pysyvästi työpaikkakunnalleen. Jos haluaa käyttää rahansa kahden kodin ylläpitoon, niin se on ihan oma valinta, johon on turha vaatia valtiolta tukea.

[/quote]

Samalla logiikalla perheellisten ei olisi pakko pitää kahta asuntoa. Samoin tavoin perheellisillä on vaihtoehtona muuttaa pysyvästi toisen puolison työpaikkakunnalle.

Tässä on nyt kyseessä vain se, että mies A ja nainen B, eivät saa vähentää miehen työasuntoa verotuksessa. Jos mies A:lla ja nainen B:llä olisi lapsi niin tällöin he saisivat. En ymmärrä miten tuo ei sodi näköjään kenenkään muun oikeustajua vastaan kuin minun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toi kyseisen henkilön valitus kuulostaa ehkä osittain epäreilulta, mutta itse olen ollut monta kertaa tilanteessa, jossa esim. 3 kuukauden pätkätyön takia joudun ottamaan kakkosasunnon toiselta paikkakunnalta, jonne työmatkat kestäivät tunteja suuntaansa. Muuttokulut parin kuukauden takia olisivat isommat kuin nuo vuokrakulut, eikä töiden jatkosta ole mitään tietoa, joten ei pitkäaikaisesta ja hyvästä asunnosta kannata noin pienen ajan takia luopuakaan. 

Kuitenkin vuokrakulut ja esim. pari kertaa kuussa matkustaminen vakituiselle asunnolle vievät niin paljon rahaa, ettei palkasta meinaa jäädä mitään käteen. Tuntuisi reilulta, että jos työmatkakulut kerran saisi vähennettyä kuka tahansa, niin miksei sitten kakkosasuntoa? Jos ei muuten, niin edes lyhyemmissä työsuhteissa, joissa se muuttaminen ei vain olisi järkevää.

Vierailija
14/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokainen joka täällä valittaa että: "Mitäs pitää kahta asuntoa!" niin voi miettiä, että tuskin tämäkään Kari sitä toista asuntoa pitäisi ellei olisi pakko, tuskin se hänelle on mitään herkkua reissata joka viikko kauas kotoa ja maksaa siitä maltaita, ja kaikki vain sen vuoksi että voi tehdä töitä. Tämän pakollisen kakkosasunnon pitäminen työpaikkakunnalla on aina pois käytettävistä tuloista vaikka sen saisikin vähentää verotuksessa.

Järkyttävää että jotkut täällä ovat ihan kuin "kateellisia" että jolloin on pakollinen kuluerä työnteon vuoksi. Tuohan maksaa tuolla miehelle vaivaa ja rahaa työskennellä noin kaukaa kodistaan, niin olisi nyt kohtuullista että saisi vähentää edes työnteon aiheuttamat pakolliset kulut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 12:56"]

Voishan sitä laittaa omat kirjat mökille ja kulkea valtion piikkiin sitten sinne.

[/quote]

Ihan samaa ajattelin heti, että jonkin on raja vedetävä. Muutenhan jokainen voisi ostaa satojen kilometrien päästää euron tontin, jossa on jokin ulkohuussi, ja väittää asuvansa siellä. Sitten vain työmatkakuluja vähentämään ja todellisen talonsa kustannuksia.

Minä olen jo aiemminkin ihmetellyt, että mihin ihmeeseen perustuu se, että työmatkakuluja saa vähentää, vaikka tahallisesti rakentaisi talonsa 50 km:n päähän työpaikastaan. Miksi ei oleteta, että ihmisen tulisi hankkia kotinsa kohtuullisen läheltä työpaikkaa? Miksi yhteiskunnan pitää kustantaa ihmisten valintoja, joissa ei edes pyritä kohtuullisuuteen? Omalle vastuulle tuollaiset valinnat kuuluisi.

Vierailija
16/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei Kari muuta kokonaan sinne paikkakunnalle missä on työpaikkakin? Vaimo voi muuttaa mukana, taikka sitten Kari voi etsiä uuden naisen sieltä.

Vierailija
17/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 13:38"]

Jokainen joka täällä valittaa että: "Mitäs pitää kahta asuntoa!" niin voi miettiä, että tuskin tämäkään Kari sitä toista asuntoa pitäisi ellei olisi pakko, tuskin se hänelle on mitään herkkua reissata joka viikko kauas kotoa ja maksaa siitä maltaita, ja kaikki vain sen vuoksi että voi tehdä töitä. Tämän pakollisen kakkosasunnon pitäminen työpaikkakunnalla on aina pois käytettävistä tuloista vaikka sen saisikin vähentää verotuksessa.

Järkyttävää että jotkut täällä ovat ihan kuin "kateellisia" että jolloin on pakollinen kuluerä työnteon vuoksi. Tuohan maksaa tuolla miehelle vaivaa ja rahaa työskennellä noin kaukaa kodistaan, niin olisi nyt kohtuullista että saisi vähentää edes työnteon aiheuttamat pakolliset kulut.

[/quote]

Onko se Kainuun työpaikka siten todellakin Suomen ainoa hänelle sopiva pesti? Tuskin. Joten tuo kulu ei ole pakollinen, kun etsii työn lähempää.

Vierailija
18/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kainuusta ei sitten löytynyt yhtään halvempaa asuntoa?

Vierailija
19/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 13:48"]

Onko se Kainuun työpaikka siten todellakin Suomen ainoa hänelle sopiva pesti? Tuskin. Joten tuo kulu ei ole pakollinen, kun etsii työn lähempää.

[/quote]Tiedoksi vain, että työpaikan saaminen ei aina ole ihan helppoa ja yksinkertaista!!!!!

Vierailija
20/41 |
08.11.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 13:50"]

Kainuusta ei sitten löytynyt yhtään halvempaa asuntoa?

[/quote]

Tätä itsekin ihmettelen. Itse asun kainuussa ja minulla vuokra 350e ja vanhemmillani vuokra on myös alle 400e. Miten leveästi sitä pitää yksinäisen miehen asua, että saa tuhlattua 600e asumiseen?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi yhdeksän