Lue keskustelun säännöt.
Melko raskaaksi käy, tämä kuuntelijan osa..
06.10.2013 |
Eikä rajoitu ihan pelkkään kuuntelijaan kaikkien kohdalla, mutta... Olen varmaan monen mielestä sitten ihana ja luotettava ihminen, mutta kuormaa tuntuu nyt kasaantuvan.. Äitini soittelee päivittäin, yleensä normaaleja päivän asioita, mutta lisäksi huoliaan isän terveydestä ja käyttäytymisestä sekä omia ilmiselviä masennusoireitaan. Merkillistä käytöstä ,epäilen jopa bipo-oireita välillä.
Anopilla ja apella on joku kriisi meneillään, anoppi haluaa monesti jutella mun kanssani.
Kälyllä on myöskin miehensä kanssa pahemman laatuinen kriisi, johon liittyy heidän lapset ja kaikkien keskinäiset välit. Kälyllä ei ole ketään muuta kuin minä, kenen kanssa voi puhua, ei edes äidilleen (em. anoppini) voi kertoa, koska tämä ei ymmärrä.
Hyvä ystävä käy parhaillaan läpi syöpähoitoja, hänelle olen tukitolppana ja tsempparina.
Omiakin ongelmia on, mutta enhän minä ehdi niitä miettiäkään kun pää on kyllästetty muiden asioilla. Ei ole keinoa korrektisti sanoa toisen hädän hetkellä, että ooppa kuule nyt hiljaa... =0/ Ystävääni otan itse yleensä yhteyttä, muut tosiaan soittelee mulle.
Kommentit (4)
Itselleni ikuisen kuuntelijan osassa raskainta on se, ettei minulla ole normaaleja ystävyyssuhteita. Käytännössä kaikki ystävyyssuhteeni kääntyvät jossain vaiheessa siihen, että toinen osapuoli kertoo minulle elämänsä kriiseistä. Tämä on voinut tapahtua siten, että ystävä esimerkiksi eroaa ja alkaa sitten vuodattaa minulle asioitaan (eron syitä jne.). Olen tosin kuullut lapsuusajan traumoistakin, joiden tapahtumista on aikaa pitkästi.
Joka tapauksessa ystävyyssuhteet eivät tämän jälkeen ole koskaan ennallaan. Loppujen lopuksi se elämästään kertonut ystävä alkaa vetäytyä elämästäni. En tiedä, onko se sitten niin ahdistavaa olla sellaisen ystävä, joka tietää "liikaa". Kuitenkin menetän lopulta ystäväni, kun ystävyyssuhde alkaa tuntua minusta omituiselta. Joka kerta on käynyt niin, että minä olen se, joka pitää yhteyttä ystävään eikä toinen osapuoli pidä yhteyttä tai ehdota mitään oma-aloitteisesti. Kun asia alkaa vaivata minua, vähennän vähän yhteydenpitoa ja lopulta huomaan, ettemme ole missään tekemisissä toistemme kanssa. Se tuntuu pahalta, koska kaikki nämä tapaukset ovat olleet hyvin läheisiä ystäviä, joiden kanssa on ollut mukava olla. Olemme olleet niin läheisiä, että minulle on voinut kertoa niistä kipeimmistä asioista. Sitten yhtäkkiä olen ilman ystävää. En tajua, mistä tämä johtuu, mutta jos tietäisin, tekisin kaikkeni, ettei tämä toistuisi enää koskaan tulevaisuudessa. Pitääkö sitä alkaa erakoksi vai käskeä ihmisten pitää yksityisasiat omana tietonaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun on pitänyt opetella pitämään huoli omasta jaksamisestan. Piti opetella sanomaan ei. Piti opetella olemaan vastaamatta puhelimeen, kun en jaksanut kuunnella. Piti opetella olemaan terveen itsekäs. En tiedä, olenko vieläkään sitä oppinut kunnolla, mutta pidänpähän kuitenkin hiempan paremmin huolta itsestän ja rajoistani kuin aikaisemmin - kun kukaan muukaan ei niistä huolehdi.
Tsemppiä, ap! Luulen, että se onnistuu myös sinulle, kunhan hieman keräät voimia ensin.
Ota sellaisia pieniä irtiottoja kuten suljet puhelimen iltäpäiväksi ja käyt vaikka taidenäyttelyssä, lounaalla ja luontokävelyllä. Sitten palaat takaisin ihmisten ilmoille ja lupaat itsellesi että vaikka viikon päästä uudestaan.
3:lla oli hyvä ohje, jota komppaan. Se, joka kuuntelee toisia, tuntee tosi vaikeaksi olla vastaamatta. Siksi voisi tosiaan harjoitella vaikkapa iltapäiväksi puhelimen laittamisen äänettömälle. Voisi vaikka laittaa viestin: nyt en pysty juttelemaan, mutta palataanko asiaan huomenna.
Tiedän tunteen. Jos jotakin ominaisuuttaan yliviljelee (kuten empaattisuutta, ymmärtäväisyyttä, ystävällisyyttä, epäitsekkyyttä), maaperä ehtyy eikä pian anna enää kenellekään mitään.
Mutta taitolaji onkin, miten yliempaattinen kuuntelija alkaa huolehtia rajoistaan ja jaksamisestaan. Sitä opettelen itsekin.