Facebook auttoi naista jäljittämään pahoinpitelijänsä Espoossa
ekijän henkilöllisyys paljastui Facebookin avulla.
Helsingin Sanomien mukaan nainen onnistui jäljittämään pahoinpitelijänsä Facebookin avulla vuosia vanhassa jutussa.
Espoon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina miehen puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä, joka oli tapahtunut vuonna 2009. Tuomittu oli teon sattuessa 15-vuotias.
HS:n mukaan pahoinpitelyn kohteeksi joutuneella naisella ei ollut tietoa pahoinpitelijän henkilöllisyydestä heti pahoinpitelyn jälkeen. Uhri oli nähnyt miehen myöhemmin vuonna 2009 kauppakeskus Sellossa ja kysellyt kavereiltaan, tunsivatko nämä miehen.
Miehen henkilöys paljastui lopulta Facebookin avulla. Eräs naisen tuttava kertoi tuntevansa saman etunimen omaavan miehen, ja miehen sukunimi paljastui Facebookin avulla.
Mies kiisti syytteen, mutta oikeus katsoi, että naisen heti pahoinpitelyn jälkeen poliisille kertomat tuntomerkit riittivät todistamaan tämän syyllisyyden.
Miehellä oli erityistuntomerkkejä, kuten arvet kädessä ja päässä. Myös hänen kertomansa etunimi ja asuinpaikka täsmäsivät.
Nainen oli tavannut miehen vuoden 2009 tammikuussa junassa illalla elokuvista tullessaan.
He olivat jääneet junasta Espoon keskustassa ja kävelleet yhdessä. Uhrin kertomuksen mukaan mies oli vokotellut seksiä ja uhrin kieltäydyttyä ottanut tätä päästä kiisti ja lyönyt asfalttiin. Uhri oli menettänyt tajuntansa pahoinpitelyn aikana.
HS:n mukaan oikeus tuomitsi miehen maksamaan uhrille yhteensä 1500 euroa korvauksia.
Huomioikaa kommentit!