Voiko lasta sylittää liikaa?

Ei.

No ei! Tai mitä ajattelisit tulevan haitoiksi?

No miksi olisi?

Kamalia muistoja nuo varmaan lapsuudesta että pääsi syliin?

Meillä leikki-ikäiset siskokset on keksineet että positiivisella lähestymisellä saakin huomion ja jos ei ole tarkkana niin käyttää sitä hyväkseenkin. Esimerkkinä tänään käskin kiukuttelevan 4- vuotiaan huoneeseensa. Hän ei tykännyt ideasta ja huuteli "mä rakastan sua" ja odotteli että jos vaikka huutelen hänet syliin. :)

Mutta se että lapsi ihan normaalissa tilanteessa tulee syliin, niin eihän siihen ole mitään maksimi rajaa. Isoakin lasta voi pitää yhä kainalossa tai pitää jalkoja sylissä sohvalla.

Hauskempaa meidän karvattomien apinoiden kasassa on kyhnytellä kuin yksin värjöttää.

Noi on noita menneiden aikojen oppeja että "sylillä lapsi pilataan" tai muuta hullua.

Ainoa huono sylitys on minusta se kun vanhempi keskeyttää lapsen puuhat vain siksi että haluaa rutistella mukulaansa - vaikka toisaalta: muistan lapsuudesta senkin miten harmittelin kun äiti ja isä eivät ottaneet syliin erityisen spontaanisti. Kyllä meillä halattiin, mutta isompana ei enää kylliksi minun makuuni, ilmeisesti.

Nykyisten tutkimusten valossa lasta ei voi sylittää liikaa. Tietysti jos kantaa vauvaa aina paikasta toiseen, vauvan oman liikkumisen kehitys viivästyy, joten hyvä sitä lasta on silloin lattiallakin pitää. Sitten hän oppii kääntymään itse, konttaamaan ja kävelemään ja voimistamaan lihaksiaan. Ns. lohduttelu- ja hellimissylittelyä ei voi kuitenkaan olla koskaan liikaa. Päinvastoin, ne joita on lapsina sylitelty paljon, ovat myöhemmin parempia itsetunnoltaan ja avoimempia ja ystävällisempiä muita kohtaan.

Linkkiä ei ole tähän laittaa, mutta jossain tiedelehdessä oli tästä joskus artikkeli, ja se painui mieleen, kun muistelin, että minua ei milloinkaan kotona sylitelty. Isä katseli aina johonkin ohitseni ja mulkaisi vihaisesti, jos edes yritin tunkea lähelle, eikä äitikään kovin lämmin ihminen ollut. Ilmankos minusta tuli syrjään vetäytyvä ja hiljainen lapsi ja hyvin ujo nuori. Onneksi olen reipastunut aikuisena, kun olen muuta kautta saanut itsetuntoa kohennettua (harrastukset, opinnot, ihana mies). Nyt sylittelenkin omaa vauvaani ahkerasti, höpöttelen ja nauratan häntä ja tuhlaan rakkautta niin paljon kuin mahdollista.

Minusta ei. Muistan vaan, kun (liki 10v sitten..) olin vauvaikäisen totaali-yh ja meillä kävi perhetyöntekijä joskus auttelemassa, jotta pääsin joskus asioille ilman vauvaa. Hän kritisoi mua siitä, että "passivoin lasta pitämällä liikaa sylissä" - en tajunnut tuota kommenttia silloin, enkä edelleenkään. Lapsi on nyt jo koulussa, ja edelleen pidän varmaan jonkun mielestä "liikaa" sylissä ;D Mutta eipä tuo mitenkään passiivinen ole, ja onnellisia olemme.