Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko ainoa, joka EI kadu tehtyä aborttia tai tunne syyllisyyttä??
17.09.2013 |
Miksi aina sanotaan että abortti jää vaivaamaan ja siitä tuntee syyllisyyttä lopun ikää? Mielestäni en ole mikään kylmä tai muuten tunnevammainen ihminen, mutta en ole hetkeäkään katunut kahta tekemääni aborttia. Toisen tein 21 v. opiskelijana, toisen 31v. juuri eronneena, jonka elämä oli muuten vain sekaisin ja raskaaksi olin tullut suhteesta jolla ei ollut mitään tulevaisuutta.
Nykyään olen onneni kukkuloilla kun odotan esikoistani. Olen 36 v. akateemisesti koulutettu, hyväpalkkaisessa duunissa ja yhdessä elämäni rakkauden kanssa. Tuntuu että näin sen kuuluikin mennä, kolmas kerta elämässäni kun tulin raskaaksi, mutta juuri tämän lapsen oli tarkoitus syntyä. En ole hetkeäkään katunut aborttejani enkä tunne mitään syyllisyyttä niistä. Ne tehtiin kummatkin jo viikolla 8, en kokenut murhaavani lapseni vaan tekeväni oikean valinnan.
Olenko ainoa joka ajattelee näin vai onko minussa kenties jotakin vialla? "Kuuluisiko" minun jotenkin tuntea syyllisyyttä varsinkin nyt kun olen raskaana?
Kommentit (44)
Miten voisin ikinä katua aborttejani? Jos olisin pitänyt lapsen 21v. minulla ei olisi tätä nykyistä ihanaa miestäni, eikä tätä tulevaa lastani. Sama juttu jos olisin pitänyt lapsen 31v... Minulla ei välttämättä olisi nykyistä tutkintoanikaan eikä ammattiani, jos olisin 21 v. päättänyt toisin. Tuskin olisin pystynyt ikinä panostamaan sillä lailla pääsykokeisiin ja opintoihin, kun lapsettomana pystyin. t. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ainoa, en minäkään ole ikinä katunut aborttiani enkä usko, että tulen sitä koskaan katumaankaan. Joku voi vapaasti haukkua minua tunnekylmäksi minua lainkaan tuntematta, sillä mikään tunnekylmä ihminen en todellakaan ole.
AP:n kirjottamama voisi olla omaani, jos en olisi tehnyt aborttia yli 20 vuotta sitten, olisin ollut koko tämän ajan yksinhuoltaja ja tuskin olisin kyennyt siinä tilanteessa opiskelemaan mitään kovinkaan järjellistä. Kivittäkää nyt kaikki uskikset täysillä.
Ei varmasti kaikki kadu tai sure aborttiaan. Sinuna en kuitenkaan kuuluttaisi katumattomuuttasi ennen kuin olet pitänyt sylissä omaa vauvaa tai juhlinut ensimmäisiä synttäreitä, taluttanut ekaluokkalaisen ensimmäisenä päivänä kouluun tai katsellut sängyn vierestä nukkuvaa lastasi. Haikeus voi iskeä hetkenä minä hyvänsä. Jos en olisikaan...
Mutta haikeus voi yhtä lailla olla tulematta. On kuitenkin mielestäni kypsymätöntä kuvitella olevansa niin viisas, että tietää tarkalleen mitä ajattelee kahdenkymmenen vuoden päästä asiasta.
En tiedä. Tein abortin muutama vuosi sitten, 29-vuotiaana naimisissa olevana naisena. Elämäntilanne (työt) oli sellainen, että ajatus lapsen pitämisestä olisi ollut täysin mahdotonta. En tiedä, kadunko. Joskus tunnen haikeutta, toivoisin että vahinkoraskaus olisi tapahtunut vaikka muutamaa vuotta aiemmin, jolloin vauva olisi ollut tervetullut.
Täällä yksi, joka ei kadu. Se oli ainoa ja oikea päätös. En olisi pystynyt tai jaksanut silloin. Elämä myllersi ja moni asia oli huonosti.
Mulla oli lapsia jo ennen tuota aborttia ja sen jälkeen on myös tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu. Jos olisin pitänyt lapsen silloisen poikaystäväni kanssa, en olisi koskaan tavannut nykyistä aviomiestäni, elämäni rakkautta ja kolmen ihanan lapseni isää. Kun katson lapsiani, tunnen kiitollisuutta siitä, että olin tarpeeksi rohkea aikoinani tekemään abortin.
En minäkään katunut.. Nyt kahden lapsen äitinä, kun viimeisimmästä abortista on jo 7 vuotta aikaa on alkanut mietityttämään.. Abortoidut sikiöt oli kaikki eri miehille, ja olin tosi nuori. Nyt olen 24 vuotias ja molemmat lapset mitä olen synnyttänyt on ollut toivottuja ja samalle isälle, joka on elämäni rakkaus. Nyt, kun tiedän mitä lapsen saaminen on, en voisi enää kuvitellakaan tekeväni aborttia. Minulla oli hyvät syyt aborteille, enkä usko että olisin nyt näin hyvässä elämäntilanteessa, jos en abortteja olisi tehnyt. Toisaalta minua helpottaa se, etten itse ollut mielestäni vastuussa aborteistani, koska minua painostettiin niihin monelta taholta!
Toivotaan ap, että sulle ei käy samalla tavalla, että katumus iskee vasta vuosia lapsien saannin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein abortin 10v sitten, olimme miesystäväni kanssa seurustellut 6kk sillon .EN vain pystynyt pitämään lasta. Miesystäväni oli siskoni entinen aviomies ja kummipoikani isä.. Olimme yhdessä 3vuotta.. Lapsi vain ei olisi sopinut meille,en halunnut lasta saman miehen kanssa,kuin siskoni..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei kaduta, enkä edes mieti asiaa kuin joskus tällaisissa tilanteissa missä asiaa jotenkin puidaan.
Miksiköhän on automaattisena oletus, että naisen kuullu surra ja katua aborttia ja vuosikausia vielä tapahtuman jälkeen sirotella tuhkaa päälleen? Paljon on miehiä, jotka "raskauttavat" naisia ja lähtevät kävelämään, kun paniikki iskee tai ei vaan kiinnosta sitoutua tulevaan äitiin tai vauvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 10:57"]
Minua ei kaduta, enkä edes mieti asiaa kuin joskus tällaisissa tilanteissa missä asiaa jotenkin puidaan.
[/quote]
Sama täällä!
Mun ja lasteni elämä olisi ihan suossa, jos vielä vauvoja olisi talossa...
Täällä 1. Olin 19 vuotias, poikaystävä petti. Ja tämän kanssa lapsi vielä. Nähtiin n 5 v tämän jälkeen, oli naimisissa ja 2 lasta, eli perheen, mutta ei minun kanssaan. Oli sen luokan luuseri, että olisi varmaan hylännyt lapsen kokonaan.
Näen työpiireissä yhteistä tuttuamme n pari kertaa vuodessa, alan tapahtumissa ja me emme koskaan puhu tästä miehestä eikä hänen perheestään, ei minulle kuulu. Ainoastaan kertoi ohimennen miehen erosta ja lapset olivat tietty jääneet äidille. Vaihdoin heti puheenaihetta, minua ei kiinnosta mitä hänelle kuuluu ja mitä hänen elämänsä voi.
En kadu aborttia vaikka mennessäni naimisiin minulta löydettiin kropastani jotain, joka hankaloitti tulla raskaaksi. Useita vuosia myöhemmin saimme yhden lapsen emmekä enempää voi enää saadakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et. Mun tilanne on ehkä siinä mielessä eri että abortti tehtiin kun kävi ilmi että sikiöllä oli niin pahat kehityshäiriöt että ihme jos olisi edes täysiaikaiseksi selvinnyt. Abortti tehtiin, en ole koskaan katunut.
Et. Mun tilanne on ehkä siinä mielessä eri että abortti tehtiin kun kävi ilmi että sikiöllä oli niin pahat kehityshäiriöt että ihme jos olisi edes täysiaikaiseksi selvinnyt. Abortti tehtiin, en ole koskaan katunut.
Eiköhän ap ole vielä aikaa katua. Ehkäpä liian aikaisin hehkutat sitä ettet kadu.
Mitä se katuminen on?
Pitääkö pukeutua säkkiin, ripotella tuhkaa päälleen ja nyyhkiä iltaisin tyynyynsä? Tarviiko olla sitä mieltä, että teki väärin? Riittääkö kun kerran vuodesa tai kahdessa käy mielessä että miltäköhän tuntuisi jos ei olisi tehnyt niin? Laskevatko jotkut katumiseksi senkin, että joskus muistaa ollensa raskaana ja mielessä käy, että toisin olisi voinut käydä? Onko katumista jo se, että ei pidä aborttia tavoiteltavana elämänkokemuksena, vaan pienempänä pahana?
Useimmilla abortin tehneillä on ollut siihen joku sellainen syy, jonka takia tekisivät samaan tilanteeseen uudelleen joutuessaan edelleen saman ratkaisun. Tämä ei kuitenkaan yleensä tarkoita, että he toivoisivat pääsevänsä uudelleen samaan tilanteeseen tekemään samaa (tai yhtään mitään) ratkaisua. Useimmat ihmiset myös elävät loppuelämänsä sellaista elämää, josta mennyt abortti on osa, koska eihän kukaan voi pyyhkiä paloja menneisyyttään olemattomiinkaan.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 11:41"]
Eiköhän ap ole vielä aikaa katua. Ehkäpä liian aikaisin hehkutat sitä ettet kadu.
[/quote]
Kerro toki, mikä hyöty on surra vuosikausia sitten ollutta ja mennyttä, jota ei voi enää muuksi muuttaa? Irtoaako sillä taivaspaikka ja sädekehä kylkiäisenä?
En kadu. Mulla on nyt 4-vuotias ja olisi 2,5 vuotias jos en olisi tehnyt aborttia. Onneksi tajusin heti, etten millään jaksaisi kahta pientä. Nyt olen jo käynyt sterilisaatiossakin joten yksi lapsi on se minkä jaksan kasvattaa.
Alue: Aihe vapaa
mun äiti alkoi kärsiä asiasta yli viisikymppisenä, eikä vieläkään ole täysin sinut asian kanssa. Ehkä olet tunnekylmempi ja arvotat järkeä ja materiaa niin paljon, ettei se vaivaa sua koskaan, mut varmaksi ei voi kukaan tietää.