Miksi en kestä sosialisoida lasten urheiluseuran tapahtumissa?

Ei sitä tarvitse olla kuin läsnä, ihan hyvääpäivääkirvesvartta-juttua heität eli pienet small talkit, ei siinä tarvitse olla se helikopteriäiti. Tiedän kyllä hyvin, mitä tarkoitat. Olen joutunut liikkumaan koripallopiireissä kahden lapseni kanssa yhteensä varmaan 15 vuoden ajan, välillä näki sellaisia lapsensa kautta eläviä tapauksia, että heikotti. Lapsen vuoksi kannattaa osallistua noihin juttuihin kyllä.

Nimenomaan eniten ahdistaa ne vimmalla osallistuvat vanhemmat, jotka ilman yhteisiä pelisääntöjä varmaan olisi niitä, jotka raivoten huutaisivat ohjeita... Nytkin raastaa hermoa kuunnella väkisin kannustukseksi puserrettua jatkuvaa komentoa katsomosta... Ja sitten nämä pelireissut kimppakyydeillä, eih, saunaillat jne. Ei vain pysty. Onneksi ainakin toistaiseksi on voinut myös kaivaa lompakkoa osittain jatkuvan osallistumisen sijaan. Ap

Tämän takia suuntasin lapseni sellaisee lajiin, jossa vanhempien osallistuminen on lähinnä taloudellista... Onneksi poika tykkää. Joudun olemaan töissä tosi sosiaalinen, joten ajatus pakkoseurustelusta yhdentekevien ihmisten kanssa on no no. Ei futista tai lätkää meille. Onneksi mieskin on samanlainen ihmisvihaaja...

Kilpailuhenki tulee kuvaan mukaan jo tosi pienillä, tai siis vanhemmilla :/ Aika totista porukkaa on seuraamassa harkkoja. Liikunnan ilo kaukana.

Parkour on ollut iloinen poikkeus, se on kehonhallintaa ja mukavaa hengailua kavereiden kanssa :)

Mä en koskaan halunnut sulautua tuohon joukkoon. En mistään ylemmyydentunteesta, vaan siitä ettei mulla riittänyt enää mitään paukkuja sellaiseen small talkiin porukassa, jossa jokainen selkeästi jo tunsi toinen toisensa jotain kautta.

Mä hoidin ajovuorot omalla vuorollani, mutta jätin muut puuhat täysin.

Pelit alkoi yleensä viideltä ja se tarkoitti sitä että mun piti lähteä töistä vähän aiemmin, ajaa kotiin, varmistaa että lapsella oli kaikki tarpeellinen mukana, viedä pienempi hoitoon mummolaan ja sit lähteä pelipaikalle. Olen yh ja mummolla ei ole ikinä ollutkaan ajokorttia.

Olin siniä vaiheessa kun päästiin kentän laidalle jo niin väsynyt siihen kiireeseen ettei kiinnostanut yhtään pätkää jutella ilmoista.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 21:33"]

Tämän takia suuntasin lapseni sellaisee lajiin, jossa vanhempien osallistuminen on lähinnä taloudellista... Onneksi poika tykkää. Joudun olemaan töissä tosi sosiaalinen, joten ajatus pakkoseurustelusta yhdentekevien ihmisten kanssa on no no. Ei futista tai lätkää meille. Onneksi mieskin on samanlainen ihmisvihaaja...

[/quote]

Mikä tämä laji on? Tosin täällä maalla on aika rajatusti vaihtoehtoja, joten voi olla ettei meidän ulottuvilla edes ole tämä... Ihan mega-kalliisiin yksilölajeihin meillä ei ole varaa. Ap

Mitä ihmettä ajattelit sosialisoida? Mitä välineitä aiot ottaa urheiluseurasta yhteiskunnan haltuun? :-)))

Tämä on todella kapea katsantokanta sitten: minulla on kokemusta kolmesta lajikulttuurista, kummastakin reilun vuosikymmenen ajalta. Vanhempi poika pelasi jääkiekkoa 7-vuotiaasta, se vanhempi kilpailuhenkisyys lasta kohtaan oli jotain ihan hirveää, enkä viihtynyt ikinä niissä ympyröissä. Jalkapallossa oli taas kaikenmaailman kotivalmentajia, jotka suorastaan raivosivat lapsille ja antoivat omia ohjeitaan. Ihan menettelevää, mutta ahdistavaa. Nuorempi poika harrasti judoa vajaan kymmenen vuotta ja siinä maailmassa ilmapiiri oli todella hyvä, ei ollut kovinkaan pahoja tekovalmetajia ja porukka oli reilua. Kustannuksetkin olivat pieniä. Mene ja tiedä, tämä nyt on oma näkemykseni pk-seudun poikien urheilupiireistä noiden lajien osalta.

[quote author="Vierailija" time="03.10.2013 klo 21:43"]

Mitä ihmettä ajattelit sosialisoida? Mitä välineitä aiot ottaa urheiluseurasta yhteiskunnan haltuun? :-)))

[/quote]

se on niin väsynyt illalla ettei jaksa sosialisoida, ihmettelinkin että kuinka pitkälle tämä ketju jatkuu ennenkuin joku toinenkin ihmettelee.

Ap:takin vanhana sosialistina naurattaa tuo sosialisoiminen :D

Joo, mutta nuo budolajit olikin hyvä idea, en tajua miksi niitä en ollutkaan tullut ajatelleksi, ja aika pienilläkin paikkakunnilla näyttäisi olevan tarjontaa niistä! Kiitos vinkistä!

Seuroissa on eroja. Meidän seurassa ei ole koskaan kukaan vanhempi taikka valmentaja huutanut lapsille itään negatiivista kentän laidalta eikä vanhemmilla ole lupa huudella mitään ohjeitakaan, pelkkää kannustavaa hyvä hyvä huutoa. Hyvin on toiminut näiden 6 vuoden ja 2 lapsen aikana. Ihan jopa pääkaupunkiseudulla.

Eroja on paljon ja riippuu ihan siitä, millaisia vanhempia on mukana seuratoiminnassa. Jalkapallossa on nykyään "kaikkien pitää saada pelata ja fair play" -juttuja. Lätkässäkään ei homma ole enää niin raadollista, mutta osa vanhemmista voi olla aika rasittavia hurmiossaan ja kaikkitietävyydessään, mutta niinhän se on muutenkin elämässä.