Oletatko lastenhoitajan siivoavan päivän sotkuja?
Millaisia asioita oletat kotiin palkatun lastenhoitajan tekevän päivän jälkien korjaamiseksi? Minusta ei tarvitse tehdä lastenhoidon lisäksi muuta kuin pyyhkiä jos lattialle tulee pissaa/kakkaa/maitoa. Silti jotenkin yllättää, ettei hoitaja viitsi edes viedä ruokailun jälkeen likaisia astioita takaisin keittiöön.
Kommentit (14)
Oletan, että hoitajan jäljiltä kämppä ei ole aivan räjähtänyt. Päivän aikana leikityt lelut pitäisi suurimmaksi osaksi olla kerätty paikoilleen eikä lattia ole aivan lelujen peitossa. Ja ruokailun jälkeen astiat pitäisi korjata pöydästä ja pinota tiskipöydälle. Pissa/kakkasotkut pitää tietysti pyyhkiä.
Sen sijaan en odota, että hoitaja pyykkäisi, laittaisi tiskikonetta pyörimään, laittaisi ruokaa tai siivoaisi muuta kuin päivän aikana tulevaa lelusotkua.
Ihan sama onko henkilö palkattu vain hoitamaan lapsia, kyllä likaiset astiat kuuluvat keittiöön, eihän niitä jätetä pitkin taloa, ei edes ruokailutilan pöydälle.
Lelujakin olettaisin lastenhoitajan keräävän, jos ovat päivän aikana levinneet pitkin taloa, mutta muuten siivous on erikseen sovittava. Ruokakin pitäisi olla valmiiksi tehtynä, jos ei erikseen sovita muuta.
Olen ollut ennen omia lapsiani hoitamassa lapsia ja tein siellä kotityöt lastenhoidon yhteydessä. Eli jos ei ollut valmiina ruokaa, niin tein lounaan asiakkaan tarvikkeista, laitoin ruoan jälkeen astiat tiskikoneeseen ja siistin pöydät. Lasten nukkuessa mm. silitin vaatteita, imuroin kerran viikossa, pyyhin pölyt ja pesin vessat. Kävin tarvittaessa lasten kanssa myös kaupassa 1,5 km päässä. Saatoin joskus myös vanhempien yllätykseksi leipoa lasten kanssa mm. pullaa. Lapset olivat 2 ja 4 vuotiaat.
2 oliko sinulla mainttu nämä työsopimuksessa? Jotkuthan laittaa työpaikkailmoitukseen että haluavat henkilön joka hoitaa lapset ja kodin, sitten taas eri asia jos palkataan joku "vain" hoitamaan lapsia.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 15:28"]
2 oliko sinulla mainttu nämä työsopimuksessa? Jotkuthan laittaa työpaikkailmoitukseen että haluavat henkilön joka hoitaa lapset ja kodin, sitten taas eri asia jos palkataan joku "vain" hoitamaan lapsia.
[/quote] Teimme alussa sopimuksen, jossa oli vain lastenhoito, mutta päivitimme sopimusta muutaman viikon jälkeen. Sopimukseen tuli ruoanlaitto tarvittaessa 1-2 x vko ja kerran viikossa imurointi, ykkössijalla oli lastenhoito. Halusin tehdä kuitenkin enemmän, että sain aikani kulumaan lasten nukkuessa. :)
Jos hyödynnät kotitalousvähennystä palkatessasi lastenhoitajan kotiin, syyllistyt veropetokseen, mikäli lastenhoitaja on palkattu myös siivoamaan. Naapuri kärähti, tuli iso lasku.
Tavanomaiset sotkut voi toki siivota, mutta imurointi tai pyykkihuolto ei todellakaan enää sovi. Siis tätä verovähennystä ajatellen.
No minusta hoitajan kanssa voisi sopia pöydän siivoamisesta aterian jälkeen sekä lelujen keräämisestä yhdessä lasten kanssa, ulkovaatteet paikoilleen ulkoilun jälkeen. ihan senkin takia että lapset saisivat hyvää esimerkkiä jälkien siivoamisesta.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 15:46"]
Jos hyödynnät kotitalousvähennystä palkatessasi lastenhoitajan kotiin, syyllistyt veropetokseen, mikäli lastenhoitaja on palkattu myös siivoamaan. Naapuri kärähti, tuli iso lasku.
Tavanomaiset sotkut voi toki siivota, mutta imurointi tai pyykkihuolto ei todellakaan enää sovi. Siis tätä verovähennystä ajatellen.
[/quote]
Mitä tuo nyt on? Saahan siivouksestakin kotitalousvähennyksen. Miksi naapurisi ei saanut?
Te jätätte aamulla lastenhoitajalle siistin kodin. Ja lastenhoitaja jättää teille illalla samassa kunnossa olevan kodin. Pyykkikoriin on saattanut tulla lisää pyykkiä, ulkovaatteet ovat likaisempia kuin eilen ja roskiksissa on enemmän roskaa. Mutta muuten tiskipöytä on puhtaana, jos oli sitä aamullakin, ruokapöytä samoin. Lelut on kerättynä.
Minusta voi vähän ns. "siivota" JOS itse haluaa. Tarkoitan sitä, että jos esim. lasten vaatteissa tulee hiekkaa eteiseen, niin silloin on mielestäni ihan normaalia lakaista/imuroida hiekat pois. Samoin jos tekee ruokaa, niin laittaa tiskit koneeseen ja jos kone täyttyy niin laittaa koneen päälle ja pesee astiat (voi jättää koneeseen puhtaat). Samoin jos lapsi kaataa maidon lattialle, niin tietenkin putsaa sen, jos haluaa samalla voi sutaista ns. koko lattian keittiöstä.
Olettaisin että lastenhoitaja ainakin ripustaisi ulkovaatteet naulakkoon ja kantaisi tiskit tiskialtaaseen syömisen jälkeen. Ei siis minusta mitään siivoamista mutta elämän perustoimia. Senkin takia ettei taapero kiipeä pöydälle ja rupea heittelemään niitä sieltä alas. Ihan turvallisuuden kannalta hyvä.
Mun mielestä sellaisella lastenhoitajalla ei kyllä tee yhtään mitään, jonka jäljiltä tiskit on pitkin pöytiä.
Oletan, että lastenhoitaja siivoaa leikit yhdessä lasten kanssa ennenkuin menevät ulos.
[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 16:01"]
Te jätätte aamulla lastenhoitajalle siistin kodin. Ja lastenhoitaja jättää teille illalla samassa kunnossa olevan kodin. Pyykkikoriin on saattanut tulla lisää pyykkiä, ulkovaatteet ovat likaisempia kuin eilen ja roskiksissa on enemmän roskaa. Mutta muuten tiskipöytä on puhtaana, jos oli sitä aamullakin, ruokapöytä samoin. Lelut on kerättynä.
[/quote]
Minä olettaisin/toivoisin myös näin. En minä mitään kiiltävän puhdasta kotia odottaisi, eikä haittaisi jos esim. leluja on levällään, mutta kyllä hoitajalle mielestäni kuuluu pitää yllä sellaista perussiisteyttä, joka on jo olemassa ennen hoitajan tuloa. Siis astiat koneeseen ruuan jälkeen, ulkovaatteet niille kuuluville paikoille, päivän aikana mahdollisesti aiheutuneiden sotkujen siivoaminen. Minä en laskisi tälläistä "siivoamiseksi", josta pitäisi erikseen sopia työsopimuksessa. Siivoamiseksi laskisin sen, jos hoitajan jäljiltä talon pitäisi olla siistimpi kuin ennen hoitajan tuloa.
Mutta todellisuus on joskus ollut meillä(kin) toisenlainen... Kaiken huippu taisi olla kerran, kun työnantajan palkkaama hoitaja (lapset sairaina, työnantajallani tälläinen palvelu) ei ollut vaivautunut edes pyyhkimään puulattiaa, johon lapselta oli tullut pissa. Lasta ei ollut myöskään pessyt pissavahingon jäljiltä, vaan kintut haisivat pissalta. Pissaiset housut oli sentään ottanut lapselta pois jalasta, vai liekö silloin 2-v ottanut itse... Itse en ainakaan edes kehtaisi jättää lattiaa lainehtimaan kusta, jos olisin hoitamassa jonkun toisen lapsia!