Onko mulla astma vai mitä tää oikein on?!?!
Olen jo tosi pitkään kärsinyt keuhkoputkesta nousevasta limasta. Siis jatkuvasti on sellainen olo, että kurkussa on limaa ja kova tarve nieleskellä ja juoda vettä, mutta ei vaan mikään tunnu auttavan. Ajoittain kurkussa on sellainen olo kuin olisin huutanut ääneni käheäksi, siis sellainen jännä kipu. Ja ääni on usein käheänä/painuksissa. Toisinaan tuntuu myös että keuhkoputkea jotenkin vihloisi ja oikeassa keuhkossa tässä sisäsyrjällä tuntuisi kipua. Vinkuvaa hengitystä ei ole, mutta ajoittain tuntuu iltaisin sellaista "ahdistusta" (olen ajatellut että voisi johtua niskajumista, tulee yleensä makuuasennossa levossa). En ole mitenkään erityisen tukossa muuten, ei silmäoireita ei nuhaa. Mutta toi samperin keuhkoputken limaisuus on tosi häiritsevää! Mistä ihmeestä voi johtua?? ...Ja pitkällä kestolla tarkoitan nyt muutamaa vuotta...
Kommentit (7)
Mun mielestä kannattas mennä lääkäriin. Voi olla astma mut pahimmillaan syöpäkin. Kurkun käheys jo yksinään on syy mennä näytille, samoin hengenahdistus makuulla. Allergiaakin toi vois olla.
Mulla oli juuri kuvailemiesi kaltaisia oireita, kun yliherkistyin homeelle, kun jouduin työskentelemään pitkään (vuosia) homeisessa rakennuksessa.
Mulla on juuri samat oireet. Mulla on astma ja refluksitauti. Nuo oireet johtuu refluksista, ainakin mulla. Kokeile Rennietä tmv. että auttaako.
En polta tupakkaa, joskus nuorena on tullut pari askia poltettua (eli noin 15-20 vuotta sitten). Olen miettunyt että voisi johtua refluksistakin, mutta jotenkin tuntuu että tuo keuhkoputken vihlominen ja ajoittainen verenmaku suussa ei voisi johtua siitä. Olen pari vuotta sitten tehnyt PEF-seurannan ja myös spirometriassa olin, mutta niissä ei ollut mitään hälyyttävää. Oireet olivat tuolloin ihan samat. Muutosta ei ole tapahtunut, nyt ehkä vähän pahentuneet oireet.
Poltatko tupakkaa?