Pelkopolille ennen raskautta vai vasta raskauden aikana?
Totuus nyt vain on se, etten pysty synnyttämään alakautta. Yksi pieleen mennyt yritys on taustalla ja uudestaan en aio yrittää. Toisen lapsen olen nyt kuitenkin päättänyt hankkia ja jotenkin se on tähän maailmaan saatettava. Kysymys kuuluu: kannattaako pilata raskausaika pelkopolilla ravaamiseen, epätietoisuuteen ja pakkokäännytykseen vai pitäisikö homma hoitaa jotenkin etukäteen alta pois? Voidaanko pelkopolilla luvata sektio jo ennen kuin on edes raskaana. Ja kyllä vain, olisin valmis kustantamaan koko sektion omasta kukkarosta mikäli se Suomessa olisi mahdollista!
Kommentit (11)
Ennen raskautta ei voida sopia sektiota, eikä sittää, eik sitä myöskään voida " luvata". Totuus tietysti on se, että sektion saa, pakko ei ole alakautta synnyttää, mutta varsinaiseen " lupaukseen" vaaditaan raskaus ja silloinkin sektiopäivä sovitaan vasta ihan loppuraskaudessa.
Suosittelen että menette pelkopolille heti, mutta ei kyllä ehkäistä tarvitse, jos sattuisitte tulemaan samaan aikaan raskaaksi. Alatiesynnytykseen ei pakoteta, mutta pelkopolilla kyllä edellytetään, että aidosti pohtii omaa tilannettaan. Jos sen jälkeen haluaa sektion, sen saa. Keskusteluista ei kuitenkaan kannata kieltäytyä. Jos ei asiasta pysty edes puhumaan, se on todennäköisesti sellainen mörkö, että saattaa häiritä äidin ja vauvan vuorovaikutustakin.
T: lastenlääkäri
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 21:12"]
Suosittelen että menette pelkopolille heti, mutta ei kyllä ehkäistä tarvitse, jos sattuisitte tulemaan samaan aikaan raskaaksi. Alatiesynnytykseen ei pakoteta, mutta pelkopolilla kyllä edellytetään, että aidosti pohtii omaa tilannettaan. Jos sen jälkeen haluaa sektion, sen saa. Keskusteluista ei kuitenkaan kannata kieltäytyä. Jos ei asiasta pysty edes puhumaan, se on todennäköisesti sellainen mörkö, että saattaa häiritä äidin ja vauvan vuorovaikutustakin.
T: lastenlääkäri
[/quote]
En ole ap, mutta tuli vain mieleeni hänen avauksensa otsikosta, että mahtaako ne ottaa pelkopolille äitiä, joka ei ole raskaana? Pitääkö lähettävän tahon olla tyyliin neuvolalääkäri?
Mä en kyllä usko, ettet saisi sektiota!
Kyllä sen sektion saa, mutta kannattaa mennä pelkopolille heti kun saa lähetteen. Pääsee käsittelemään sitä ahdistusta, se kuitenkin pimentää taivaan jo siinä vaiheessa kun vauvasta vasta haaveilee. Ei ne lupaa sitä sektiota etukäteen, mutta saa sen. Se on jotain politiikkaa ettei niitä lupailla.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 21:11"]
Ennen raskautta ei voida sopia sektiota, eikä sittää, eik sitä myöskään voida " luvata". Totuus tietysti on se, että sektion saa, pakko ei ole alakautta synnyttää, mutta varsinaiseen " lupaukseen" vaaditaan raskaus ja silloinkin sektiopäivä sovitaan vasta ihan loppuraskaudessa.
[/quote]
Eli pelkopolilla pitävät löysässä hirressä viimeiseen asti? En tiedä onko minusta siihen... Kamala ajatella että koko raskaus menisi tämän asian murehtimiseen :(
-ap
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 21:11"]
Ennen raskautta ei voida sopia sektiota, eikä sittää, eik sitä myöskään voida " luvata". Totuus tietysti on se, että sektion saa, pakko ei ole alakautta synnyttää, mutta varsinaiseen " lupaukseen" vaaditaan raskaus ja silloinkin sektiopäivä sovitaan vasta ihan loppuraskaudessa.
[/quote]
Eli pelkopolilla pitävät löysässä hirressä viimeiseen asti? En tiedä onko minusta siihen... Kamala ajatella että koko raskaus menisi tämän asian murehtimiseen :(
-ap
[/quote]
Mitään muuta tietä pelkosektioon Suomessa ei ole. Ja kyllä tosiaan se päätös tehtiin muistaakseni joskus viikolla 35 tai jotain sellaista. Loppupäässä. Se kuitenkin on aika paljon siitä kiinni, tai näin olen antanut itseni ymmärtää, että kuinka varma itse olet siitä mitä tahdot. Jos et voi kuvitellakkaan muuta synnytystapaa kuin sektio, niin todennäköisesti saat sen, mutta jos yhtään epäröit tarttuvat siihen heti.
Netissä kiertää myös keskusteluja virolaisesta yksityissairaalasta, jossa tehdään sektioita suomalaisille odottajille.
Ap on itse töissä leikkaussalissa ja tietää kyllä jotain näistä jutuista. Tästä syystä virolainen yksityissairaala ei oikein houkuttele... Ja toki olen tätä asiaa käsitellyt eri kannoilta ja pohtinut sektiion hyviä ja huonoja puolia. Kyse ei siis todellakaan ole "mut kun mä vaan haluun" -tasoisesta asiasta.
Eihän kukaan voi sektiota varmasti luvata tapahtuvaksi. Jos synnytys lähtee käyntiin ennen sovittua sektiopäivää lääkäri saattaa olla päivystysaikana kiinni toimenpiteessä tai synnytys etenee niin nopeasti, että sektioon ei ehditä tai sitä ei päivystyksenä tehdä.
Minä olin valmistautunut huolella: mukanani oli 16-sivuinen "väitöskirja" aiheesta "miksi minun pitäisi saada sektio". Vastaanväittäjä lääkärillä oli vain 3 sivullista ranskalaisia viivoja oman kantansa puolesta ja sektiota vastaan. Voitin väittelyn.
Minua ärsytti tuossa keskustelussa se, että lääkäri puhui minulle kuin ensisynnyttäjälle vaikka minulla oli kokemusta sekä alatiestä että sektiosta.
Erästä toista lääkäriä ärsytti se, että pidin sektiota parempana kokemuksena kuin alatietä. Oikeaoppinen vastaushan kuuluu "kyllä minä olisin mieluummin synnyttänyt alateitse"
Olen saanut yhteensä kolme pelkosektiota ja pidän sektiota parempana kuin alatietä.
Ainakaan meillä ei olisi resursseja pelkopolille hoitaa ei-raskaana olevia just-in-case-of...... t kätilö
Sama asia kiinnostaa myös minua. En todellakaan aio synnyttää alateitse, enkä myöskään kaipaa siihen mitään käännytysyrityksiä.