Mihin olet matkalla Suomi?

Väkisinkin viimeaikainen uutisointi on herättänyt,vähintäänkin kummastusta ja kovasti ajatuksia siitä mihin tämä maa on menossa. Tuli tämä kotihoidontien uudistus. Kyllähän minä sen ymmärrän, että jokainen työikäinen aikuinen tarvitaan työmarkkinoille. Se tehdään nyt sen kustannuksella, että käytännössä tästä lähtien kaikki lapset pannaan kaksivuotiaana päiväkotiin. Ainakin kotona 3-vuotiaaksi hoidettavien määrä tulee radikaalisti vähentymään. Tämä johtuu ainoastaan siitä yksinkertaisesta matematiikasta, että toisen puolison ei yleensä ole mahdollista jäädä kotiin. Oli se sitten isä tai äiti. Jo aiemmin keskusteluun on tuotu yrittäjät, sateenkaariperheet, opiskelijat, pätkätyöläiset. Ja niin edelleen. Onko se sitten paha, jos kaksivuotias menee päiväkotiin? En tiedä. Toivottavasti joku on laskenut, montako uutta päiväkotia tarvitaan ja montako uutta hoitajaa, jotta laadukas päivähoito säilyy. Tai edes turvallinen. Tokihan tämä lisää päivähoidon työpaikkoja ja rakentamista. Hurjaa on, että vanhempia syyllistetään, että on arvovalinta jääkö uudessa mallissa kotiin vai laittaako lapsen hoitoon sitten, kun toinen vanhempi on osuutensa käyttänyt. Arvovalinta se sekin on, myydäänkö koti ja muutetaan vaatimattomampaan asuntoon ja karsitaan kulut? Kukahan sen omakotitalon vaan enää pystyy ostamaan, jos kaikki tekevät näitä arvovalintoja.

Voisiko joku muuten miettiä, mitä tehtäisiin sille asialle, että mol:ssa on valtavasti työpaikkoja avoinna, ja samalla ihmisiä on työttömänä. Tätä en ihan ymmärrä..

No sitten tuli tämä tiemaksuasia. Ilmeisesti ihmiset halutaan maaseudulta kaupunkiin asumaan. Ja ne jotka sinne maalle jäävät, niin pysykööt siellä tiloillaan tekemässä kaupunkilaisille ruokaa. Aika veikeä ajatus kyllä on se, että jokaiseen autoon tulee paikannin ja sitten kilahtaa lasku postilaatikkoon sen mukaan missä kukin on ajellut. Mitenkähän tässä otetaan huomioon työajot? Ei varmaan mitenkään. Entäs yrittäjät?

Hauskin, tai oikeammin tragikoomisin juttu oli tänään lehdestä lukemani uutinen siitä, että työpaikka pitää ottaa vastaan -tukien menetyksen uhalla tietysti- jos se sijaitsee korkeintaan kolmen tunnin matkan päässä kotoa. Voi herranen aika. Mitenkähän tällaisessa tapauksessa se lastenhoito järjestettäisiin? Ajatellaan vaikkapa yksinhuoltajaa, jonka työaika alkaisi seitsemältä. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää. Silloin ainoa vaihtoehto olisi muuttaa sinne työpaikan lähelle, oli sitten pätkätyö tai mikä. VIis lasten kouluista ja muista. Kivasti kannustetaan työhön. 

Loppukevennyksenä äimistelen vielä yhtä asiaa. Samaisesta Ilkasta luin myös siitä, että polkupyörä rinnastetaan autoon siinä mielessä että kuljettamisen aikana on kiellettyä puhua kännykkään ilman kädet vapaaksi jättävää apulaitetta. Kun voihan siinä jotain sattua. Olemmeko me oikeasti näin vieraantuneita normaalista elämästä ja olemisesta, että tallaisia asioita pitää ohjata ja määräyksiä asettaa?