Lue keskustelun säännöt.
Intohimoiset (koulutetut)lukijat, joiden lapsella lukihäiriö
08.07.2013 |
Onko ollut kova pala? Itselläni on ollut. Kirjallisuus eri muodoissaan ja sen kautta avautuvat uudet maisemat, näkökannat ja kurkistaminen toisenlaiseen elämään on ollut elämäni suola ja elämäntapa. Se, että lapseni tulee tuskin koskaan nauttimaan tästä lukemisesta ja sen tuomista eduista ottaa koville. Olenko ainoa?
(Koska tämä on av, niin painotan, että lapsellani on muita hyviä puolia ja lahjoja. Varmasti tulee elämässään menestymään, vaikka se saattaa olla hieman hankalaa ja vaativaa. )
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="08.07.2013 klo 21:09"]
Luen paljon (n. 3 kirjaa viikossa) ja lapsellani on lukihäiriö. Harmi vain etten osunut tuohon tarkempaan määritelmääsi kun en ole koulutettu.
[/quote]
Ehkäpä siitä syystä et osannut vastata ap:n kysymyksiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut vaikeaa. Uskon, että jokainen haluaisi jakaa itselleen tärkeät asiat ainakin jossain määrin lastensa kanssa. Meillä on kaksilukihäiriöistä. toinen rakastaa kyllä tarinoita ja kertomuksia, joten esim. äänikirjat ovat suosiossa. Toinen ei pidä edes niistä.
Miksi lapsi ei tule nauttimaan lukemisesta? Jos hän olisi minun, opettaisin tietenkin lapseni lukemaan. Anoppini oli lukihäiriöinen. Hänestä tuli suomen kielen vanhempi lehtori, jonka oppilaat kirjoittivat keskimääräistä huomattavasti parempia yo-kokeita.
On ollut kova pala. Sekä siksi, että ajattelen lapseni menettävän paljon niistä ihanista kokemuksista ja siitä ajanvietteesta ja rentoutumisesta, mitä lukeminen itselleni tuottaa, ETTÄ siksi, että näen sen vaikuttavan hänen koulumenestykseensä vuodesta toiseen ja taistelusta kolmanteen. Hän ei saa tietojensa eikä lahjakkuutensa muaksia arvosanoja, eikä siksimöskään niiden mukaista jatkokoulutusmahdollisuutta. Ja taisteltu on, mutta ei se ongelmaa ratkaise, eikä niitä kuuluisia myönnytyksiä ole olemassakaan. Jos johonkin kokeeseen saa lisäaikaa varttitunnin lopusta, se ostetaan kalliisti kun kokeentekopaikkaa ei ikinä tiedä etukäteen, sen kuulee kokeen muille jo alettua ja sitten sinne johonkin vaatekomeroon tai toista ainetta kovaan ääneen opiskelevan erityisluokan nurkkaan siirtymiseen ja muuhun sähläämiseen kuluu aikaa ja keskittymistä ei voi edes ajatella kun on noin monta sekoittavaa tekijää...
Olen itse lisensiaatti ja vasta vanhempana huomannut, että minulla on lievä lukihäiriö. Selventää, miksi olen joutunut opettelemaan sekä ruotsin että englannin ns luononmenetelmällä muuttamalla kyseisiin maihin hetkeksi.
Tahtia ei ole haitannut. Joskus luen sanat väärin ja palaan takaisin, mutta aikansa kun harjoittelee se alkaa sujua.
Epäilen, että lapsellani on sama ja sitä on varovasti alettu hoitaa harjoituksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.07.2013 klo 21:23"]
Miksi lapsi ei tule nauttimaan lukemisesta? Jos hän olisi minun, opettaisin tietenkin lapseni lukemaan. Anoppini oli lukihäiriöinen. Hänestä tuli suomen kielen vanhempi lehtori, jonka oppilaat kirjoittivat keskimääräistä huomattavasti parempia yo-kokeita.
[/quote]
öö, anopillasi ei taida olla kovin paha lukihäiriö. Moni pahemmin kuin lievästi lukihäiriäinen ei tule koskaan nauttimaan lukemisesta.
Ei ole ollut kova pala. Koulutettuna ihmisenä osaan etsiä tietoa, jonka mukaan lukihäiriö ei ole maailmanloppu. Sitäpaitsi ihmiset ovat yksilöllisiä. Olen hyväksynyt sen, että vaikka olenkin intohimoinen lukija, lapsillani on ja saa olla muita mielenkiinnon kohteita. Lapset eivät ole minun kloonejani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se harmittaa enemmän, että koulunkäynnissä on niin valtava työ.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2013 klo 22:58"]
se harmittaa enemmän, että koulunkäynnissä on niin valtava työ.
[/quote]
Todellakin mutta kun sisu on kova sillä pärjää
No 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kova pala. Ainahan se menee niin, että lapsi ei välttämättä ollenaan innostu ja nauti samoista asioista kuin vanhempansa. Isompi juttu mulle on ollut, etteivät lapseni ole innostuneet minkään instrumentin soittamisesta...se kun on ollut itselleni valtavan suuri ja iloa tuottava asia elämässäni. Tottakai olisin halunnut lapsilleni saman hyvän, mutta jos lapsi ei koe sitä samoin niin turha on väkisin tuputtaa.
Lukihäiriössä harmittaa eniten koulunkäynnin työläys, ja huolestuttaa miten lapsi tulee pärjäämään elämässään ja tulevissa opinnoissa (koulutie hänellä vasta alussa).
[quote author="Vierailija" time="08.07.2013 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="08.07.2013 klo 22:58"]
se harmittaa enemmän, että koulunkäynnissä on niin valtava työ.
[/quote]
Todellakin mutta kun sisu on kova sillä pärjää
No 7
[/quote]
Mutta jos sisu ei ole kova?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukihäiriöitäkin on erilaisia. Tyttärelläni se on aika vaikea ja vaikeuttaa näin kaikkea oppimista. Nyt viidennellä luokalla kun tulee mm. mantsa, bilsa ja hissa, niin tiedän illat koulun jälkeen olevan hankalia. Meillä ja koulussa on kokeiltu erilaisia oppimiskeinoja, mutta vaikeata on. Kun myös kirjoittaminen takkuaa, on kaikki hyvin työlästä. Tyttäreni tykkää kuunnella onneksi äänikirjoja ja tarinat jäävät lähes sana sanalta hänen muistiin. Celia-kirjasto on meillä toiminut hyvin.
Ja kyllä olin pettynyt, kun tilanne tuli meille ilmi. Sekä mieheni, että minä pidämme lukemisesta ja se on iso osa elämää. Onneksi äänikirjoja on nykyään saatavilla hyvin ja ne ovat laadukkaita.
Lapsellani on niin paha lukihäiriö, ettei hän ehkä koskaan opi kirjoittamaan luettavaa tekstiä ainakaan käsin. Kymmenvuotiaana hän lopultakin oppi lukemaan tyydyttävästi, ja nyt, vuotta myöhemmin hän on varsinainen himolukija - kirjoja lukee minkä kirjatosta jaksaa roudata - ja tietokoneen avulla jo saa jonkinlaista tekstiäkin aikaiseksi.
Itse olen lukionopettaja ja parhaista oppilaistani joillakin on ollut todella paha lukihäiriö. Haasteen voittaminen kasvattaa luontoa ja opettaa hyvät opiskelustrategiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kova paikka. Pojallani on lukivaikeuksien lisäksi tarkkaavaisuushäiriö eli koulunkäynti on hankalaa eikä hän koskaan tule kouluttautumaan pitkälle. Toivon vain, että hän löytäisi jonkin intohimon kohteen elämässään josta voisi tulla ammatti. Monenlaista harrastetta on kokeiltu, mikään ei kiinnosta kovin pitkää aikaa. Murehdin tätä asiaa paljon :(
Poika on nyt 13 v. Itse olen korkeakoulutettu ja rakastan kirjoja.
Luen paljon (n. 3 kirjaa viikossa) ja lapsellani on lukihäiriö. Harmi vain etten osunut tuohon tarkempaan määritelmääsi kun en ole koulutettu.