psykiatrini totesi, että

Terveyttä  ja rakkautta sinulle! Turpaan nimeen ole hilja tästä lähtien! 

No,eikös tuo psykiatri sitten aika oikeassa ole? 

Miten ns. normaali ihminen edes tapaa asunnottoman  narkomaanin ja alkaa seurustelemaan sellaisen kanssa? 

en tiedä. ja vielä huolestuttavampaa on, että en edes kelvannut sille. t.ap

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 08:19"]

lapsuudessani on mennyt jotain tosi pahasti pieleen. Tarvitsen miehen, jolla menee huonommin kuin mulla, koska itsetuntoni niin sairaalloisen huono. Viimeisin mieheni olikin asunnoton narkomaani.

[/quote]

nimenmaan silloin kun sun itsetunto on huono, sä tarviit ihan toisentyyppisen miehen. Et "itseäsi huonompaa" ( miten suhde edes voisi onnistua, jos puolisot ajattelevat toisistaan että se on minua huonompi?) vaan sellaisen, joka rakastaa sinua sinuna itsenäsi. Sellaisen, joka saa sinut näkemään, mitä hyvää sinussa on ja haluamaan kasvattaa sitä. Sellaisen, joka tukee, eikä vaikeuta elämää entisestään.

Outo psykiatri; ikään kuin laskee entisestään itsetuntoasi. Siis sinä ansaitset hänen mielestään vain jonkun surkimuksen??!

minäkin olen aina seurustellut "tarpeeksi huonon" miehen kanssa, normaalit eivät ole kelvanneet. En tosin usko, että minun kohdallani on kyse huonosta itsetunnosta vaan pikemminkin siitä, että valitsemalla vain kelvottomia poikaystäviä suojelen itseäni hylkäämisen tunteelta  - paskoista poikaystävistä eroon pääseminen kuin on vain helpotus.

Minullla kävi sillä tavalla hyvä tsägä, että löysin fiksun ja ihanana miehen, jonka ongelma oli alkoholismi (joka oli jo aika pahassa vaiheessa kun aloimme seurustelamaan, muuten tuskin olisin seurustelua edes kyennyt aloittamaan), mutta hän onnistuikin raitistumaan. Tällä tavalla sain hyvän miehen, kun eihän sitä siinä vaiheessa enää kun oli vuosia oltu yhdessä ja kestetty kaikki vaikeatkin ajat, enää jätät toista vaikka hänestä tulisikin kunnollinen.

Nyt mies ollut jo toistakymmentä vuotta raittiina ja elämä on sujunut hienosti (perhe, työ ym. asiat jo aikoja olleet kunnossa), minä tosin taistelen säännöllisesti oman ahdistukseni ja masennukseni kanssa, onneksi ne pysyvät välillä pitkiäkin aikoja poissa. Ja nyt olen itsekin aloittanut terapian, ajatuksena olisi päästä eroon niistä kokonaan. Terapiassa käsittelen mm.. sitä hylkäämisen pelkoa, joka minulla on kai jäänyt lapsuudesta, kun äiti sairastui vakavasti ja tavallaan joutui hylkäämään minut, vaikka minulla oli kyllä isä, ja äitikin parannuttuaan tuli takaisin, en vaan enää uskaltanut päästää häntä (tai ketään muutakaan) kovin lähelle.

siis psykiaitri sanoi, että tarvitse miehen, jolla menee huonommin kuin sulla?!?

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 08:19"]

lapsuudessani on mennyt jotain tosi pahasti pieleen. Tarvitsen miehen, jolla menee huonommin kuin mulla, koska itsetuntoni niin sairaalloisen huono. Viimeisin mieheni olikin asunnoton narkomaani.

[/quote]

Mun mielestä tuo on aika vahvasti sanottu. Tuollaisen analyysin äärelle kannattaa pysähtyä ja miettiä, että onko todella näin vai eikö ole. Vastauksen löytäminen auttaa sinua pääsemään asiassa eteenpäin ja toivon mukaan selkiyttää jotain asioita elämässäsi. Ota tuo väite nimenomaan haasteena, älä missään nimessä loukkauksena!

niin, kyllä mun mielestä on näin. mulla oli/on narsisti-isä, joka oli henkisesti väkivaltainen ja on sitä edelleen. mun lasteni isä onneksi täysjärkinen. on lasteni yksinhuoltaja. t.ap

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 08:30"]

en tiedä. ja vielä huolestuttavampaa on, että en edes kelvannut sille. t.ap

[/quote]'

Jos ko. mies on jättänyt sinut, ei liity yhtään sinun arvoosi ihmisenä. Suhteita solmitaan ja niitä puretaan, jotkut ovat yksin. Mutta itsensä arvottaminen toisten ihmisten kautta on väärä ajattelutapa, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia. Yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta, jos yrittää mukautua kaikkien muiden toiveisiin, on pelkkä kameleontti. Olennaista on se, että oppii itse tietämään, mikä on ja mitä haluaa muilta ihmisiltä, itseltään ja elämältään. Silloin voi muodostaa myös tasapainoisia ihmissuhteita (olettaen, että myös toinen osapuoli on tasapainoinen).

Parinhakemisessa aina on takana se että onko itsekään minkä "arvoinen".

Ei tavallinen mies lähde kaatamaan baarin kauneinta. Jos seuraatte käyttäytymistä niin sen näkee, ihmiset hakee kaltaistaan.

Mä taas luulen että kun suhteessa menee huonosti niin alkaa hakemaankin toisen vikoja. Vaikka joku käyttää aineita niin on sekin ollut hauska ja sinäkin olet sitä hulluna rakastanut. Sitten se petti ja jätti ja sun pitää ajatella että siinä on joku sinun vika ja haet syitä että olit sen kanssa ettei sattuisi mutta kyllä mä uskon että se satuttaa silti: kun narkkarikin jätti mutta minä taas ajattelen että eikö tuo nyt ole melko sata varmaa että niin kävisi?

Se että sää olet terapeutilla ja juttelet siellä niin ne on vaan sinun sanoja ja niistä tehty tulkinta ei tarkoita että sekään olisi totuus. Se on vaan sitä mitä sinä olet puhunut.

Tuskin sinä mitään kummosempaa seuraa löytäisit paikasta josta miestä olet saanut. Sinä nyt pidät hauskaa paikassa X. Ja varmaan ajattelet että normaali työssäkäyvä mies olisi tylsä.. Ehkä sinun koko elämäsi on sellainen ettei se kestäisi "normaalia".

Miksi sitten kaikki pitää olla terapian arvoista? SInä olet arvokas ihminen ja saat olla oma itsesi. Eläisit miten tahdot!

Hmm, vaihda psykiatria ja ala seurustelemaan tämän nykyisen, silloin jo entisen psykiatrisi kanssa.