Lue keskustelun säännöt.
Muita joilla "friikki" lapsi??
07.07.2013 |
Tarkoituksella hieman ehkä provosoiva otsikko mutta siltä nyt tuntuu, jälleen kerran:´(
Meiltä löytyy 4-luokalle menevä 10v poikalapsi joka on monin tavoin erikoinen "tapaus", mutta pk eikä koulu ei ole huomannut mitään erikoista joten omin avuin tässä ollaan ja elellään ja kipuillaan.
En edes tiedä mistä aloittaisin tai mitä kertoisin mutta pojalla on ihan omat juttunsa ja omituisuuksensa, esim linnut on mieletön pop ja ollut jo pitkään, niitä bongaillaan, ne tunnistetaan laulusta, ulkonäöstä jne ja niitä löytyy pehmoleluinakin ja niitä on kohdeltava "hyvin" tai muuten hän suuttuu.
Sosiaalisesti hän on erittäin arka, tulee toki toimeen, ja hyvin, muiden kanssa mutta eipä ole kiinnostusta vaihtaa esim puh.nroita kenenkään kanssa, ei nyt kesäksikään, olisi vain kotona ja vaatii isiä ja/tai isoveljeä seurakseen. Ja ei hae naapurin poikaa ulos, ei yksin. Isoveljen pitää olla mukana.
Harrastaa joukkuelajia mutta sinnekin meno ollut viim 1v yhtä vääntöä vaikka sitten joka kerta toteaakin että oli "ihan kivaa". Porukassa ennemmin sellainen sivussa olija ja sivustaseuraaja ja esim kaikkia ristiriitatilanteita välttelee täysin.
Koulu sujuu kiitettävästi, siellä käyttäytyy moitteetta, keskittyy tunneilla moitteetta, tietää paljon asioista, opettaja heitti että voisi siirtää 6-luokalle..
Kaverisuhteista on käyty juttelemassa kerran koulukuraattorin kanssa koska laitoin opettajalle asiasta alkuvuodesta viestiä, olemme huolissamme, mutta ei siitä ollut hyötyä, kuraattori lähinnä myhäili partaansa tuolilla lötköttäen niin että pelkäsin hänen valuvan lattialle siitä. Kehoitti toki ottamaan yhteyttä jos siltä tuntuu uudelleen mutta on yllättäen jäänyt..välitunneilla poika pyörii aina 2-3 saman pojan kanssa mutta ei heitäkään kaipaa koskaan vapaa-ajalla.
Lisäksi pojan pettymyksien sietokyky on olematonta ja sytytyslanka max1cm mittainen, niinpä skitsoaa ja räjähtelee päivittäin ja yleensä useamman kerran. Samalla on hirmu herkkä, rakastettava ja ihana, tottakai.
Mutta ei jaksaisi, isi ja veli tätä ja sitä, tai sitten äiti. Olisi ja menisi yksikseenkin edes joskus ja olisi edes joskus päivä jolloin ei hepuloi mutta ei niin ei.
En tajua, väsyttää. Nyttenkin tuli viestiä mieheltä että pääsispä alkavalla viikolla töihin mutta lomalla on. Ovat siis ulkoilemassa ja poika, taas, vain hepuloi ja kiukuttelee. Isoveljensäkin jo hermostui häneen. Kiva mennä itse töihin kun tietää tämän fiiliksen.
Kommentit (6)
Vähänhän tuo autismin kirjoon viittaa, mutta jos ongelmia ei ole koulussa, niin turha sitä kautta kysellä apuja. Meillä vähän samanlainen tapaus: ajattelin viedä kesän jälkeen yksityisesti paria tuttua ADHD ja Asperger-lasta hoitaneelle lastenpsykiatrille. Vaikka lapsi olisi koulussa kuin enkeli, pitää kotonakin käyttäytyä ja näitä ongelmia ei ihan pelkällä arkijärjellä ratkota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselläni tulee mieleen 18 v poikamme.aina ollut yksin, ei kärsi siitä. Sydäntä särkenyt monet kerrat kun vaan kotona nyhjää. Koulu mennyt ihan ok. Iän myötä raivokohtaukset kääntyneet nykyään aika tasainen luonne. Oma mielipide löytyy. Tavoitteita on elämäss, kitarasta nyt innostunut, festareilla yhden kaverin kanssa käynyt. Aikoinaan "puolipakolla" joukkuelajejakin harrasti, sen sosiaalisemmalsi ei muuttunut. Nuorisopsykiatrian tutkimusjaksolla ei mitään ilmennyt...omanlaisensa persoona.vaatii vanhemmilta enemmän pinnaa ja ymmärrystä, ehkä apua tunteiden käsittelyyn...tuon ikäisenä eivät yleensä osaa niitä sanoittaa
Kuulostaa ihan tavalliselta introvertilta, eikä mitenkään friikiltä. Parasta olisi kun voisitte hyväksyä hänet sellaisenaan ettekä väkisin yritä saamaan kavereita, harrastamaan joukkuejuttuja tms. Kaikki ei vaan niitä kaipaa, ja yleensä introvertit pärjäävät oikein hyvin elämässään, etsivät omanlaisensa ammatin ja elämäntavan.
Ja tätä kirjoittaa ääri-introvertti jonka lapsuuden suurin ahdistus oli, että varsinkin äiti yritti väkisin vääntää minua erilaiseksi kuin olen, ja teki ongelmaa tai jopa sairautta siitä että olen mikä olen. "Rohkaistiin" väkisin kaverien pariin, vaikka minä en pelännyt ihmisiä vaan en vaan kaivannut heidän seuraansa, pakotettiin joukkueharrastuksiin, teininä jopa painostettiin bileisiin ja muuhun vaikka olisin halunnut rauhassa lukea kotona.
Heti kun pääsin vanhempien kotoa pois, oli helpotus kun sai rauhassa olla mikä on. Ei minulla ole yhtään ystävää, mutta en ole koskaan niitä kaivannutkaan. En harrasta mitää kodin ulkopuolella, mutta en kaipaakaan sellaista. Sisäinen maailmani on niin värikäs, että minulla ei ole koskaan tylsää. Ammatikseni olen ottanut työn jossa saan olla rauhassa, eli koodaan tietokoneohjelmia. Elämäni on minusta hyvin onnellista, kun saan olla sellainen kuin olen ja pärjään ihan hyvin, tienaan ok tulot, voin ostaa ja tehdä mitä haluan, ja varsinkin olla tekemättä sitä mitä muut haluaa mutta minä en (esim. ei kiinnosta matkustelu, harrastaminen tms).
Pitää nyt vielä tarkentaa, etten pidä yksinviihtymistä tai erityisiä kiinnostuksen kohteita ongelmana, jälkimmäisistä voi kehittää jopa ammatin tai jos ei ihan ammattia, niin ainakin rakkaan harrastuksen. Räjähdysherkkyys on se ongelma, johon apua kannattaa hakea.
- 3
[quote author="Vierailija" time="07.07.2013 klo 13:08"]
itselläni tulee mieleen 18 v poikamme.aina ollut yksin, ei kärsi siitä. Sydäntä särkenyt monet kerrat kun vaan kotona nyhjää. Koulu mennyt ihan ok. Iän myötä raivokohtaukset kääntyneet nykyään aika tasainen luonne. Oma mielipide löytyy. Tavoitteita on elämäss, kitarasta nyt innostunut, festareilla yhden kaverin kanssa käynyt. Aikoinaan "puolipakolla" joukkuelajejakin harrasti, sen sosiaalisemmalsi ei muuttunut. Nuorisopsykiatrian tutkimusjaksolla ei mitään ilmennyt...omanlaisensa persoona.vaatii vanhemmilta enemmän pinnaa ja ymmärrystä, ehkä apua tunteiden käsittelyyn...tuon ikäisenä eivät yleensä osaa niitä sanoittaa
[/quote]
Kuvailit meidän poikamme, mutta meidän pojallemme annettiin lievä asperger-diagnoosi pienenä ja isona ei ole tarvittu enää mitään.
Pojallanne on omanlaisensa persoona, koettakaa hyväksyä hänet.
Koulussa ei ole ongelmia, ainoastaan kotona. Lapsi on haasteellisempi kuin veljensä ja sitä pitää vain sietää.
Meillä sama tilanne kaksi tyttöä ja toinen imee energiat, on tehnyt aina niin.