Lue keskustelun säännöt.
Irti parisuhdehelvetistä??! Apuja..
18.06.2013 |
Olen aikeissa erota (väkivaltaisesta) miehestäni, lasteni isästä..
Hieman taustaa...
Aloin seurustelemaan mieheni kanssa ollessani 16v, mies on 10 vuotta minua vanhempi. Suhteemme alusta asti mies on ollut taipuvainen kontrolloimaan menemisiäni, rahojani, ja oikeastaan vähän kaikkea elämässäni. Ja kaikki on aina minun syytäni.. joskus esimerkiksi olimme autolla kääntymässä vasemmalle risteyksestä, ja oikealta tulikin auto ja melkein pelti kolisi, oli se tietysti minun vikani, koska minä istuin pelkääjän paikalla ja hän ei nähnyt minun pääni takaa tulevaa autoa. Minun olisi myös pitänyt huomata ko. auto ja kertoa hänelle sen tulosta.. (Niin olisin varmasti tehnytkin, mutta kaivoin juuri jotain laukusta enkä keskittynyt liikenteeseen..) Tämä oli vain yksi esimerkki satojen muiden joukosta. Saan usein haukkuja niskaani, jos en tee mitä hän haluaa, miten hän haluaa ja milloin hän haluaa.. Yleensä olen laiska tai tyhmä. Tämä jatkuva mollaaminen on johtanut siihen, että en usko enää omiin kykyihini tehdä asioita, päätöksiä tai paljoa muutakaan.. joten en viitsi edes yrittää, koska en halua haukkuja, ja koska en yritä olen laiska, tyhmä ja saamaton. Mies tekee sitten ne useat asiat itse, samalla naljaillen ja maristen.
Väkivalta ei ole pelkästään henkistä. Hän on myös lyönyt minua useasti päähän (ei kasvoihin, sehän näkyisi..), vatsaan, käsivarsiin ja selkäänkin. Hän on kuristanut minua "kyynärotteella", lyönyt eri esineillä eri paikkoihin kehoa, milloin mihinkin. Useiten hän on repinyt tukasta samalla pakottaen minut kumaraan/polvilleen. Joskus hän painoi puukkoa selkääni vasten, paitaan tuli reikä, ihoon ei. Nämä tapaukset on käynyt kymmenen yhteisen vuotemme aikana, välillä useammin, välillä harvemmin. Ja hänestä tietysti minussa on vika, kun ärsytin. Näkemykseni normaalista parisuhteesta on hämärtynyt, olen jopa uskonut olevani kaiken pahan alku ja juuri, että on oma vikani että mies käy päälle. Meillä kaksi pientä lasta, lapset ovat myös jokusen kerran joutuneet näkemään kun isä riepottaa äitiä. Huutaminen ja huono ilmapiiri on meillä arkipäivää. En halua tällaista elämää lapsilleni, enkä itsellenikään. Ajauduin taannoin lukemaan artikkelin perheväkivallasta, ja se avasi silmiäni paljon. Kaikki perheväkivallan tyypilliset kriteerit täyttyivät.. Niinkuin myös silmäni, kyynelistä. Miten olenkaan ollut näin tyhmä ja alostunut kohtalooni näin kauan?!! Nyt suunnittelen eroa, koska minulla ei ole paikkaa minne mennä lasten kanssa, en pidä mitään "hengenhätä" kiirettä. (Nyt on rauhallinen vaihe menossa, ei fyysistä väkivaltaa, kun mies oikein yrittää hilitä itsensä riitatilanteissa, mutta en usko sen loppuneen, se on vaan tauolla) Pikkuhiljaa valmistelen eroa, häneltä salaa tietysti. Olen käynyt miehen (ja lapset on mukana myös) kanssa keskustelemassa psykologilla ahdistuneisuuteni vuoksi.. mutta koska mies ollut mukana, niin en ole voinut puhua avoimesti vaan on pohdittu mun lapsuuttani alkkisäitini kanssa. Nyt ensi tapaamiselle yritän uskaltautua menemään yksin (mies ei tykkää että käyn yksin missään, saatikka jonkun kanssa ilman häntä.) , ja puhumaan.. Kertoa tästä "perheidyllistä" ja mahdollisesti saada apua sitä kautta..
Nyt kovasti kaipailisin kohtalotovereita ja tukea..
Kommentit (32)
Jotenkin nyt liki parin kk:n fyysisen väkivallattomuuden jälkeen tuntuu hassulta yhtäkkiä lähteä.. Mutta silti aijon lähteä kyllä.. Jos mies olisi väkivaltainen myös lapsillemme, olisin varmasti lähtenyt jo aiemminkin. Mies joskus sanoi, että jos tulisi ero, niin hän käyttäisi kaikki keinot ja rahansa saadakseen lapset.. itse haluan myös ehdottomasti lapset, ja olen heistä valmis taistelemaan oikeudessa jos tarvis.. Itse tykkäisin ennemmin keskenään sopia asiat ilman ikäviä ja kalliita oikeudenkäyntejä, jotka ei tietysti olisi lapsillekkaan hyväksi.. Noh, katotaan miten hommat sitten menee.. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde. Hienoa, että olet alkanut tiedostaa tilannettasi. Mä en aikoinani ymmärtänyt ollenkaan, miten paha tilanne oli, vaan selitin asioita itselleni parhain päin vuosikausia.
Mies onneksi lähti. Erosta on 16 vuotta, ja elämäni kääntyi parempaa suuntaan.
Mahdollista huoltajuuskeskustelua varten sulla olis hyvä olla jotain todisteita, onko?
Jos kävisi niin, että mies saa raivokohtauksen ennen lähtöäsi ja hakkaa tai muuten pahoinpitelee, ota todisteet talteen. Valokuvia mustelmista, revityistä vaatteista, joku täysi-ikäinen todistaja. Kerro poliisille. Nämä helpottavat eron, huoltajuuden ja mahdollisen lähestymiskiellon saamista aikanaan. Älä kerro miehelle lähdöstäsi etukäteen, se voi olla vaarallista. Ota joku mukaan, kun haet loput tavarasi pois. Googlaa ensi- ja turvakotien liitto, sieltä saat lisää neuvoja. Tsemppiä ja rohkeutta, olet tehnyt upean päätöksen!
Paljon voimia! Kannattaa ehdottomasti lähteä. Ota tosiaan todisteet talteen väkivallasta, auttavat, jos huoltajuustaisteluihin mennään. Voi tosin olla, että miehesi ei lopulta halua lasten aiheuttamaa vaivaa, kunhan pelottelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/miten+voimme+auttaa/
Tuolta saa ajatteluapua, vinkkejä, rohkaisua, voi soittaa ihan vaikka nimettömänäkin. Tsemppiä!
https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/miten+voimme+auttaa/
Tuolta saa ajatteluapua, vinkkejä, rohkaisua, voi soittaa ihan vaikka nimettömänäkin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 12:53"]
Jotenkin nyt liki parin kk:n fyysisen väkivallattomuuden jälkeen tuntuu hassulta yhtäkkiä lähteä.. Mutta silti aijon lähteä kyllä.. Jos mies olisi väkivaltainen myös lapsillemme, olisin varmasti lähtenyt jo aiemminkin. Mies joskus sanoi, että jos tulisi ero, niin hän käyttäisi kaikki keinot ja rahansa saadakseen lapset.. itse haluan myös ehdottomasti lapset, ja olen heistä valmis taistelemaan oikeudessa jos tarvis.. Itse tykkäisin ennemmin keskenään sopia asiat ilman ikäviä ja kalliita oikeudenkäyntejä, jotka ei tietysti olisi lapsillekkaan hyväksi.. Noh, katotaan miten hommat sitten menee.. :/
[/quote]
Miten ajattelit sopia lasten asioista sopuisasti, kun ei muukaan puhuminen miehen kanssa oikein suju miehen nyrkinheiluttelun vuoksi?
Pakkaa tavarasi ja lapsesi ja lähde turvakotiin. Kannattaa lähteä vaivihkaa, jotta pääset lähtemään. Kerää kassiin sinulle tärkeitä asiapapereita, joita voit tarvita myöhemmin. Rupea sieltä käsin järjestelemään asioitasi kuntoon.
Miksi et ole voinut puhua psykologilla avoimesti kun mies on mukana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
moikka! täällä on melkein täydellinen kohtalotoveri..ihan samoja piirteitä on minun miehessäni. en pysty/uskalla tässä yleisesti alkaa puimaan meidän juttuja mutta jos haluat jutella niin voit kirjoittaa tänne: nkk00@outlook.com ..olisi kyllä kiva jutella sellaisen ihmisen kanssa joka oikeasti elää samassa tilanteessa. muut eivät vaan voi ymmärtää.
Mulla on yksi valokuva mustelmasta vatsassa kun sain nyrkistä. Mun äitini on nähnyt mun käsivarressa mustelman ja turvotuksen (sanoin kaatuneeni, talvi kun oli..). Kerran raskaana ollessani riideltiin pihalla ja mies riuhtaisi mua kädestä niin että kaaduin. Naapuri näki kun olin juuri kaatunut maahan ja tuli tarkistamaan että olin ok.. saman asian neuvolatäti otti puheeksi seuraavalla käynnillä, joku oli siis ilmoittanut tapahtuneesta. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei olisi mitään järkeä puhua psykologille kun mies on mukana. Ei se tuosta millään kevyellä parisuhdeterapialla muutu, vaarannat vain itsesi. Hyvä jos pääset yksin terapiaan ja pystyt kertomaan ulkopuoliselle, mutta älä kerro miehelle siitä.
Ja jatka niitä muuttovalmisteluja varovaisesti ja lähde heti kun pystyt. Turvakotiinkin voit mennä, he auttaa omaan asuntoon. Tuskin tulee sitä tilannetta, että eroatte sovussa ja sovitte kivasti kaikki lasten asiat ja kaikki menee hyvin loppuelämänne ajan, mutta ei se ole sinun valintasi. Et voi jäädä tuohon, se on miehesi valinta.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2013 klo 00:16"]
Miksi et ole voinut puhua psykologilla avoimesti kun mies on mukana?
[/quote]
Ole onnellinen, että olet saanut elää niin turvattua elämää, ettei sinun ole koskaan aikaisemmin tarvinnut eläytyä siihen, millaista on elää väkivallan uhrina. Ei kannata vaivata päätä sillä nytkään, jos ei oikein huvita.
Kun on tarpeeksi kauan joutunut alistetuksi, nöyryytetyksi ja pahoinpidellyksi, ei kohta enää uskalla hengittääkään ilman pahoinpitelijänsä lupaa. Puhumattakaan siitä, että avoimesti kyseenalaistaisi pahoinpitelijänsä oikeuden pahoinpitelyyn vaikkapa terapiassa. Voi olla, että pahoinpitelijä teeskentelee ymmärtäväistä ja ihanaa ihmistä muiden läsnäollessa, mutta kotona repeääkin sitten helvetti. Voi olla niinkin, että pahoinpitelijä aloittaa riehumisensa välittämättä ulkopuolisista silminnäkijöistä.
Jälkimmäinen tapaus olisi siitä hyvä, että olisi ainakin todistajia aggressiiviselle purkaukselle ja terapeutti voisi soittaa poliisit paikalle. Pahoin kuitenkin pelkään, että tuo ylempi toimintamalli on yleisempää pahoinpitelijöiden keskuudessa. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihan noin pahaa, mutta sinne päin... Oma kokemukseni on siis "vain" narsistisesta miehestä, lasteni isästä, joka aloitti kyykyttämiseni heti kun olin raskaana hänelle ja naimisissa. Siis ansassa. Alkoi mitätöinti, vähättely ja eri asteinen fyysinen väkivalta: Kun en tyytynyt siihen henkiseen väkivaltaan jota hän harjoitti, hän siirtyi fyysiseen; se oli enimmäkseen sitä, että mies pakotti minut alleen sänkyyn tms. "jotta kuuntelen järkeä", usein seurauksena mustelmat ranteissani. Kerran mies kuristi (olin raskaana) ja lopulta sitten löi. Kaiken väkivallan mies ehdottomasti kieltää, koska omasta mielestään hän ei koskaan käynyt minuun käsiksi.
Kahteen kertaan olin turvakodissa. Ekalla kerralla raskaana, toisella kerralla (taas raskaana) pienen lapsen kanssa. Kaikki mustelmani yms. dokumentoitiin siellä. Turvakodin vastaanotto oli ihan mahtava, eli sitä voin kyllä kaikille suositella. Ja sinne pääsee, vaikkei olisi fyysistä väkivaltaa kohdannutkaan - sen uhka ja/tai henkinen väkivalta riittää syyksi päästä sinne. Tosin työssäkäyvälle se ei ole sikäli hyvä vaihtoehto, että jokainen yö turvakodissa maksaa.
Minä erosin lasteni isästä kun muksut olivat aivan pieniä. Vanhemmalla lapsella on muistukuvia siitä, kun exä löi minua. Lapsi istui nimittäin aivan vieressä. Omien vanhempieni suhde oli riitainen ja myrskyisä, joten olen onnellinen että minun lasten ei enää tarvitse kokea samaa. Toivon vilpittömästi, että heillä ei ole mitään muistikuvia enää minun ja isänsä suhteesta, koska ne muistikuvat tuskin ovat hyviä...
Tsemppiä ap:lle. Lupaan, että elämäsi muuttuu paljon paremmaksi kun pääset irtautumaan väkivaltaisesta, vaarallisesta miehestäsi. Ota vastaan kaikki se apu, jota saat. Parhaan avun luultavasti saat omalta lähipiiriltäsi ja turvakodista.
Espanjassa naisen hakkaajat lähtevät suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Mikäli todisteita on.
Ellei ole, riittänee ehkä lähestymiskielto, niin äitiin, kuin lapsiin.
Tykkään tästä Espanjan mallista. Eipä tuo estä väkivaltaisia miehiä toimimasta, mutta nainen pääsee sentään kivuttomasti kusipäästä eroon.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 21:14"]
Mulla on yksi valokuva mustelmasta vatsassa kun sain nyrkistä. Mun äitini on nähnyt mun käsivarressa mustelman ja turvotuksen (sanoin kaatuneeni, talvi kun oli..). Kerran raskaana ollessani riideltiin pihalla ja mies riuhtaisi mua kädestä niin että kaaduin. Naapuri näki kun olin juuri kaatunut maahan ja tuli tarkistamaan että olin ok.. saman asian neuvolatäti otti puheeksi seuraavalla käynnillä, joku oli siis ilmoittanut tapahtuneesta. -Ap
[/quote]
Silloin et vielä älynnyt lähteä, mutta nyt olet onneksi tullut järkiisi. Toimi siis niin kuin sinuakin viisaammat neuvovat.
Useimmat nuoret naiset kai haaveilevat rakkaudesta ja onnellisesta parisuhteesta.
Mikä saa luopumaan siitä haaveesta ja jäämään miehen nyrkkeilysäkiksi?
Tätä kysyy vanha akka, jolle ajatuskin on täysin vieras. Ei sillä, kyllä alistusyrityksiä on minunkin kohdalleni sattunut. Silloin otin laukkuni ja suunnistin kohti uusia seikkailuja. Onko tosiaan miehen ja naisen käsitys parisuhteesta näin erilaiset: nainen haluaa pysyä parisuhteessa vaikka se olisi kuinka paha ja yrittää epätoivoisesti miellyttää miestä, mies taas pahoinpitelee sellaistakin naista, jota väittää rakastavansa?
Ei ole omaa kokemusta, mutta kaikki hakkaustarinat joita olen kuullut, alkaa samasta: henkisestä latistamisesta. Niin vähitellen, että saatetaan olla jo tosi pitkällä ennen ensimmäistäkään lyöntiä. Ja tää on tapahtunut sellaisillekin naisille, joista ei ois ikimaailmassa uskonut että tuohon suostuisivat. Psykopaatti osaa vetää oikeista naruista ja kiristää niitä hyvin hiljalleen.
Jotenkin nyt liki parin kk:n fyysisen väkivallattomuuden jälkeen tuntuu hassulta yhtäkkiä lähteä.. Mutta silti aijon lähteä kyllä.. Jos mies olisi väkivaltainen myös lapsillemme, olisin varmasti lähtenyt jo aiemminkin. Mies joskus sanoi, että jos tulisi ero, niin hän käyttäisi kaikki keinot ja rahansa saadakseen lapset.. itse haluan myös ehdottomasti lapset, ja olen heistä valmis taistelemaan oikeudessa jos tarvis.. Itse tykkäisin ennemmin keskenään sopia asiat ilman ikäviä ja kalliita oikeudenkäyntejä, jotka ei tietysti olisi lapsillekkaan hyväksi.. Noh, katotaan miten hommat sitten menee.. :/