Miksi ihmiset rääkyy hautajaisissa silimät päästänsä??

Jos et sitä ihan tosissaan ymmärrä, niin jotain häikkää on. Kuulostaa autistiselta.

Jos itse joudun omien lasteni hautajaisiin, niin taatusti joko huudan tai tai sitten lääkitsen itseni turraksi. En osaa edes kuvitella, miten voisin ajatella, että meillähän oli jo kivaa parikymmentä vuotta, eiköhän se riitä.

Ja jos jonkun suht vieraan ihmisen hautajaisiin joudun, niin oletettavasti omaiset saattavat loukkaantua, jos siellä oikein ilakoin.

Ortodoksien hautajaiset ovat kyllä tunnelmaltaan paljon valoisammat kuin luterilaisten.

Hautajaiset on ainakin itselleni sellainen paikka, että tunteet nousee voimakkaasti pintaan, eikä ne kaikki välttämättä liity juuri tähän tiettyyn kuolleeseen henkilöön. Siksi itkettää. En ole koskaan ajatellut että sen kuolleen pitäisi itkemällä tulla takaisin. Enemmän se itku liittyy ikävään joka on kuollutta/kuolleita kohtaan. Ei sitä voi vain päättää, että nyt olen iloinen siitä että se ihminen on ollut. Suru on käytävä läpi.

Tulee mieleen että oletko ap koskaan menettänyt läheistäsi ja voitko itse olla itkemättä hautajaisissa?

En käy hautajaisissa. En aio mennä vanhempieni hautajaisiinkaan. 

ensin itketään silmät päästä siunaustilaisuudessa ja muistotilaisuudessa kun saadaan lautasellinen lihasoppaa naaman eteen ei kukaan edes muista miksi yhteen on kokoonnuttu, oikeen nauru raikaa. näin se yleensä menee.

Mä näen tuon pointin. Mua saa itkeä, mutta kun kuoppa on luotu umpeen, ottakaa kahvia ja kakkua ja muistelkaa minua hyvällä. Nauraa saa.

No eihän se sureminen silti sitä tarkoita, että kokoajan vollotetaan. Välillä on pakko nauraakin ja miettiä muita asioita. Sitähän olisi jo mielisairas jos ei mieliala vaihtelisi hautajaisissakin.

Kun ukkini kuoli, ainoat jotka eivät itkeneet olivat mummini sekä ukin sotakaveri. Mummi oli niin raskaasti lääkitty, ettei hän tuntenut oikein mitään ja ukin sotakaveri taas sanoi myöhemmin että hän ei osaa enää itkeä kuolleita vaikka sydämeen sattuukin. 
Ukki tosin ei kuollut luonnollisesti, joten sekin vaikutti ihmisten suremiseen.

Ap, tämäkin mieltäsi vaivaava kysymys ratkeaa, kun oikeasti menetät jonkun läheisen ihmisen. Huoli pois, sekin päivä tulee nimittäin jokaiselle.

Tässä sitten toinen autistinen. En muuten varmasti ole. Olen aivan terve ihminen ja kohtaan työssäni satoja ihmisiä viikossa eli olen sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva. Minä en todella ymmärrä, mitä se tajuton itkeminen oikein on. Miksei voida iloita siitä hyvästä mitä on ollut. Olen ollut monissa sadoissa hautajaisissa työni puolesta ja läheisiä on kuollut suurin osa. En lapsenakaan ymmärtänyt kun aikuiset itkivät niin kovin. Kyllä minä itken useinkin, mutta en vanhan tai sairaan ihmisen kuolemaa. Ääritapaukset ovat ääritapauksia, mutta suurin osa hautajaisista on aivan luonnollisella tavalla  ja luonnollisista syistä kuolleita.

 Pakko puolustaa ketjun aloittajaa. Tämä sinun väitteesi ei pidä paikkaansa. Se päivä on tässä itselleni tullut jo useamman kerran. Me kaikki emme itke kuolemaa. Minä itken kun jotain eläintä vahingoitetaan tai ihmistä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.