Mitä 10 vuotiaalle pojalle päälle yo-juhliin?
Kaikki vaatteet pieniä, enkä ajatellut ostaa kun ei ollut tiedossa mitään juhlia tänä kesänä. No, tulipa yllätyskutsu. Prkle... ja rahatkin vähissä.
Kommentit (12)
Kevätjuhliin ajattelin yhdet vanhat hieman liian pienet shortsit ja piké-paidan. Nää, nyt ei ole ihan juhla-vaatteita mutta vastaavanlaisia jokaisella kevätjuhlissa päällä.
Yo-juhlat vielä hienossa paikassa, että ei sinne shortsit päällä mennä.
ap
Siistit farkut tai muut housut ja kauluspaita kirppikseltä
Jos tulee yllätyskutsu, niin eipä voi kutsuja kovin läheinen olla.. Vai miten salassa piti lukionsa?
Eli jättäisin ne kekkerit väliin, kun tuntuu olevan tarpeeksi kaukainen ihminen.
Kuinka paljon on rahaa käyttää?
Huomasin, että Prismassa oli niin valkoisia kauluspaitoja ja mustia suoria housuja. Eivät parasta laatua, mutta välttäisivät pahemman puutteessa. Olivat noin 15 euroa kummatkin.
Kevätjuhliin pieniksi jääneissä sortseissa, hihi. Ihan hauska provo, mutta tässä vedit yli, ap.
No kai pojalla nyt edes farkut on. Siihen sitten kauluspaita, muutamalla eurolla kirppiseltä tai alesta.
Ajattelin ensin, että meille, kun kutsuttiin yksi uusi tuttavaperhe, mutta on miehet jo sen verran hyviä kavereita ja mies käy meilläkin, mutta meillä ei ole hieno paikka. Meille voisit ihan hyvin laittaa sen pikepaidan ja siisteimmät housut/farkut mitä kaapista löytyy. Ei lasten vaatteisiin kukaan täyspäinen kiinnitä niin paljon huomiota. Tuossa tuttavaperheessä on tuon ikäinen poika, mutta on tyttöjäkin. Miehet on hyviä kavereita, mutta olisi jotenkin ollut mautonta ollut mautonta kutsua vain mies. Mies tuntee pojankin ja on nähnyt monta kertaa. Tää on tapaus, että mies on eri paikkakunnalla paljon töissä, missä muut asuu. Jos tunnistit tästä itsesi, älä ota stressiä! Ei meidän sukulaisistakaan osa kovin hienosti tule pukeutumaan.
Jos se pikee-paita on siisti ja puhdas, niin se käy. Siistit housut sen kanssa. EI välttämättä tarvitse täyspitkät olla, jos on lämmin sää. - Meidän poika laittaa lyhythihaisen kauluspaidan ja siistit housut.
No osta Huutonetistä käytettynä mustat suorat housut ja siihen sopiva kauluspaita. Saat halvalla, ja siihen vielä juhlakengät tai vaikkapa purjehduskengät (monikäyttöisemmät). Juhlavaatteet kannattaa ehdottomasti ostaa käytettynä, koska niitä ei yleensä ole käytetty kuin muutaman kerran! Kaikki ostamani ovat olleet aina aivan kuin uusia. Ja kannattaa kokeilla ensin yllä, laita viestiä että saako tulla ensin kokeilemaan... Suosittelen.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 19:45"]
Jos tulee yllätyskutsu, niin eipä voi kutsuja kovin läheinen olla.. Vai miten salassa piti lukionsa?
Eli jättäisin ne kekkerit väliin, kun tuntuu olevan tarpeeksi kaukainen ihminen.
[/quote]
No meille tuli sellainen yllätyskutsu, että odotettiin perheen esikoisen lakkiasiin kutsua, mutta ei tullut. Seuraavan lapsen lakkiaisiin ei odotettu, mutta tuli kutsu. Vanhemmat on tunnettu jo ennen lasten syntymää ja kyläilty puolin ja toisin, tosin enemmän lasten ollessa pieniä. Eikä kaikki tuttavat eikä välttämättä edes sukulaisetkaan aina ole selvillä, millä luokalla se lapsi on. Nykyään kun lukion voi käydä 3, 3,5 tai 4 vuodessa ja sitten on näitä nelivuotisia ammattilukioita.
Milläs se poika menee kevätjuhliin?