Kivaa. Lapsen kaverit tulee Hesasta leirille tuohon 50 kilsan päähän.
Ollaan asuttu täälläpäin aiemminkin, mutta muutimme Helsinkiin joksikin aikaa kun ajattelin tuolloin, että elämä olisi niin paljon helpompaa kun kaikki palvelut olisi heti vierssä.
Olihan se toisaalta niin ja julkisilla pärjäili tosi hyvin. Siellä korostui harrastusten tarve ja lasten hyvät ystävät (sellaisia oli huomattavasti vähemmän tai paremminkin lapset oli ok, mutta heidän vanhempansa eivät ja se teki asioista vaikeaa kun eivät välittäneet kotiintuloajoista tai muista).
Muutimme muista syistä takaisin kotikaupunkiimme, mutta vieläkin syrjemmälle reunalle.
Nyt pitää sanoa, että eron näiden paikkojen välillä on iso ja oikeasti rupesi säälittämään ne lapset, jotka eivät saa tätä kokea. Osa sitten pääsee edes kesälomalla luonnon lähelle, kuten lasten kaverit Helsingistä.
Aloin miettimään, että miksi koskaan tarvitsisi muuttaa palveluiden läheisyyteen
Kun riittää, että lähellä on kauppa(kaupassamme on posti), apteekki ja lääkäri kun ei omista autoa.
Jos omistaa auton niin kaiketi pieni kauppakin riittää.
Ei minun tarvitse ostaa joka päivä vaatteita tai muutakaan miksi mennä metrolla tmv.
Eli mitä ne palvelut on mistä ollaan valmiita maksamaan niinkin iso hinta ettei lapset pääse olemaan vapaasti ja lähellä luontoa?
Täällä ikkunoista ja pihoista siintää vain kaunista luontoa, järvi kolmella suunnalla näkyvätkauniisti kauempana. Koulu on 3minuutin kävelymatkan päässä, samoin kirjasto. Koululla järjestetään paljon ohjelmaa, kerhoja sekä kaikille asukkaille mahdollisuus kuntosaliin.
Uintimahdollisuuksista tuskin tarvitsee mainitakaan. Kauppaan pääsee 5 minuutin kävelyreittiä ja sieltä löytyy ne postin palvelut. On kampaamo ja eläinlääkäri, samoin kaikki lääkäripalvelut ihmisille ja apteekki. Taitaa sieltä löytyä jonkinlainen baarikin.
Kaupungin bussit kulkee koulun viereltä ja, vaikka matka keskustaan kestää 40minsaa, se ei haittaa. Keskustaan ei paljoakaan ole edes tarvetta mennä usein, matkalla voi rentoutua, itse lueskelen tai jutustelemme lasten kanssa. Sama aika menee helposti Helsingissäkin julkisilla jos pitää vaihdella kulkuneuvoja, eikä rentoutumisesta ole puhettakaan.
Autoa emme isona lapsiperheenä ole silti edes harkinneet.
Nyt kun olen eron näiden vaihtoehtojen välillä kokenut en vaihtaisi tätä mistään hinnasta pois.
Tyttärenikin, joka oli ennen muuttoa Helsinkiin kovin kiltti ja leikki keppareilla. Ikää oli tuolloin 11v.
Helsingissä hän alkoi haluta meikkejä, järjestivät diskoja kavereiden kanssa. Eivät tehneet mitään älytöntä, eikä liikkunut siinä pahimmassa seurassa, mutta silti olin mielissäni kun muutimme tänne, kuinka meikit unohtui kaappiin ja kepparit kaivettiin esiin, jotta pääsi naapurin tytön kanssa hyppimään.
Kyllä lasten pitää saada olla lapsia ja tähän vaikuttaa paljon asuinpaikka sekä kaverit. Koen, että olemme etuoikeutettuja kun asumme siellä minne muut suuntaavat lomalle.
Ehkä eläminen jossain Helsingin lähettyvillä, omakotitalossa voi olla mukava vaihtoehto myös. Siihen ei silti kaikilla ole varaa ja usein sellainen vaihtoehto vaatii kaksikin autoa talouteen.
En enään koskaan hehkuta ajatuksella Helsingistä tai kaupunkiasumisesta muutenkaan, mutta ne, jotka hehkuttaa, niin miksi?
Onko kokemusta myös päinvastaisesta asumisesta ja jos on niin miksi se ei ollut hyvä?
Kommentit (22)
Mitä kivaa on siinä leirissä, josta hehkutit? Mun lapset on purjehdusleirillä eikä ne kysele, missä on oopperatalo.
Tuo pointti lasten kasvattamisesta oli tosi hyvä. Luulen, että allekirjoitan sen täysin.
Mutta olethan varmaan kuullut, että pienillä paikkaunnilla on aika usein sisäänpäinlämpiävä, kaikkea erilaista ja eriilaisuutta kritisoiva yhden ainoan oikean elämäntyylin ilmapiiri. Jos ei siihen yhteen muottiin sovi, voi olla vaikeaa. Monet ovat kertoneet niistä kokemuksista myös täällä av:lla. Mutta jos on sellainen siiihen muottiin sopiva ihminen niin pienellä paikkakunnalla asuminen voi olla ihan jees. Työpaikkoja vaan ei ole ihan valtavasti tarjolla sellaisilla pienillä paikoilla, jotka ovat 40 minuutin ajomatkan päässä kaupungista, joten ap, sinulla oli todella onnea, jos sinulla on työtä siellä missä asut.
Me asumme pienen lammen rannalla. Lammen takana on peltoja, jossa ammuu lehmät. Peltojen takaa siintää meri. Toisaalla peltojen takana on metsä.Vierestä menee monta bussia. Lähikauppa on Prisma vajaan kilometrin päässä. Samassa yhteydessä on muita pikkukauppoja ja mm. apteekki. Vieressä on kirjasto. Vanhin menee lukioon bussilla ja metrolla, nuorempien koulu on 700m päässä. Tämä siis Helsingissä.
Käytiin juuri lasten serkkujen luona Kainuussa. Omat lapseni säälivät serkkuja, jotka asuvat 8km päässä kaikesta. Julkista liikennettä ei ole ja kaikkialle pitää mennä pyörällä. No kyllähän siellä itsekin pärjäsin, mutta hinguin koko ajan pois.
Mutta mistä käsitys, ettei Helsingissä olisi luontoa? Minä koen asuvani maalla kaupungissa.
Toi otsikko oli kyllä hämäävä ap, miten se kaverin leiri tuohon liittyy?
Me ollaan miehen kanssa molemmat kotoisin Espoosta, eikä siksi osata muuttaa mihinkään maalle, kun koko lapsuuden perhe asuu kans Espoossa molemmilla. Asumme siis Espoossa ja siellä harmittaa asuntojen hinnat ja harrastusten hinnat. Toisaalta asumme pienessä lähiössä, jossa tunnemme paljon ihmisiä esim. lasten koulun kautta. On kiva mennä vaikka koulun joulujuhlaan, kun siellä näkee paljon tuttuja.
Meillä on kesämökki, jonne ajamme nauttimaan luonnon rauhasta. Helsinkiin en haluaisi muuttaa, mutta toisaalta on kätevää, kun sinnekin pääsee helposti.
en nyt oikein ymmärrä ap:ta. Ymmärtääkseni ap:lla on palvelut lähellä, jos kerran voi kävellen mennä kouluun yms.
Olen ollut hoitamassa allergialapsia heidän kodissaan. ongelma on tuollaisella pienellä paikakunnalla, että näiden lasten ruoka täytyy käydä ostamassa monen kymmenen kilometrin päässä. Lähikauppaan ei suostuta tilaamaan näiden lasten ruokia. Tämä perhe on asunut kolmella pienellä paikkakunnalla ja jokaisessa kaupassa sama asia.
Joillakin täytyy olla sairaalaa turvallisuuden kannalta lähes vieressä.
Lisäksi niin kauan kun nämä pelkästään maaseudun iloja korostavat käyvät sitten siellä maaseudulla töissä sen sijaan, että kävivivät lähikaupungissa, niin asiahan on ihan hyvin. Tällöin voi ola iloinen niistä omista palveluista. Turha on myöskään talvella mennä lähikaupungin uimahalliin yms. jota ei ole itse verorahoin ollut kustantamassa...
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 12:15"]
Mä en tajunnut ap:n tekstistä mitään... olet siis tyytyväinen nykyiseen asuinpaikkaasi ja ihmettelet, miten joku voi asua Helsingissä, vai?
Et ilmeisesti ole kovin paljon lukenut, jos et tajunnut ap:n kirjoituksesta mitään.
Joku taas ei jaksanut lukea: miksi komentoitte, jos ette jaksa lukea?
Ihme touhua.
Onko lapset asialla?
Minä tajusin ihan kaiken ja olen samaa mieltä, vaikka en noin ihanassa paikassa asu, mutta melkein.
Mä en jaksa näitä. Mä olen asunut Helsingissä 16 vuotta ja viihdyn hyvin, monestakin eri syystä. Sitä paitsi Helsingissäkin on luontoa, ei sitä varten tarvi mihinkään "maalle" mennä.
Olen asunut myös muualla, pienelläkin paikkakunnalla, ja viihdyin sielläkin. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.
[/quote]
Minä taas en voisi kuvitellakaan asuvani ikinä muualla (Suomessa) kuin täällä synnyinkaupungissani Helsingissä. Miksi minun pitäisi muuttaa maalle? Onhan siellä kiva käydä, mutta kun täällä nyt vaan on kaikki mitä tarvitsen ja haluan: perhe, suku, työpaikka, kaverit, meri ja kesämökkikin.
MIssä ap ja ap:n mies (jos sitä on) käyvät töissä. Eestaas muuttojenne perusteella teette töitä kotonanne tai sitten työpaikat ovat sellaiset, joita löytyy joka niemestä, notkosta tai saarelmasta.
Kotona pystyy kyllä paljon vaikuttamaan lapsen arvomaailmaan ja antamaan valmiudet elää suuressa kaupungissakin. Minun lasteni kaverien vanhemmat kyllä välittävät lasten ulkonaolojoista. Enkä asu omakotialueella . jota ap sitten myös hehkutti, Alussa kehuit siis ihan muuta paikkaa kuin ison kaupungin läheisyyttää, seuraavaksi olit jo valmis muuttamaan Helsingnl ähelle, kunhan asunto on omakotitalo. Hieman oli sekavaa perusteiltaan tämä ap:n kirjoitus.
Ihmiset on erilaisia ja kaipaa eri asioita. Mä olen asunut melkein koko ikäni Helsingissä, jonkun aikaa myös pikkukaupungissa ja myös ihan maalla ja näistä Helsinki on mieluisin. Mä tykkään kun on vilinää ja elämää ympärillä ja siitä että on paljon mahdollisuuksia mistä valita. En mäkään jatkuvasti shoppaile, itse asiassa aika harvoin mutta silloinkin haluan ettei tarvitse mitään kauemmas suuntautuvaa reissua tehdä ja silti on valinnanvaraa oli haussa sitten mitä vaan. Tykkään käydä miehen kanssa keikoilla yms. tapahtumissa ja niitähän Helsingissä riittää. Ja tietty se että ne useammin käytettävät arkiset palvelut (apteekki, kauppa, terveyskeskus yms, kouluun 200 m) ovat lähellä on olennaista myös ja autottomalle perheelle toimiva julkinen liikenne.
Asun 20 min bussimatkan päässä Helsingin keskustasta, ikkunasta näkyy iso puisto ja parin kilsan säteellä on sekä uimahalli että uimaranta. Viikki on lähellä eli löytyy sekä maalaismaisemaa että luonnontilaisempaa. Ei Helsingissä asuminen tarkoita betoniviidakkoa (toki niitäkin paikkoja löytyy).
Pikkupaikoilla pahinta itsestäni on pienet piirit: kaikki tuntevat kaikki ja paine sopia joukkoon on isompi (etenkin monien pikkupaikoilta kotoisin olevien tuttujen mukaan). Monet heidtä ovat kokeneet ahdistavana sen ettei ketään samanhenkistä ole löytynyt ja ovat jääneet ulkopuolisiksi esim. koulussa kun vaate- ja musiikkimaku oli "väärä" ja harrastusmahdollisuuksissa ei ollut mitään mikä heitä olisi erityisesti kiinnostanut. Itse olen asunut muutaman vuoden poissa Helsingistä ja tosiaan samaa havaitsin, minua se ei tosin niin vahvasti häirinnyt kun tiesin että on väliaikaista ja oli tarpeeksi usein mahdollisuus käydä Helsingissä tuttuja tapaamassa. Ja ei, asenteeni ei ollut että Helsinki=hyvä, muut paikat=huono vaan lähdin ihan iloisella mielellä kokeilemaan muita asuinpaikkoja.
Mutta tosiaan ihmisten tarpeet ja halut vahtelevat, hyvähän se vaan on että on erilaisia asuinpaikkoja joista valita! Jos kaipaa enemmän omaa rauhaa ja tuntee olonsa kotoisammaksi maaseudulla tai pikkukaupungissa niin ei siinä ole mitään väärää eikä se ole mitenkään huonompi valinta. Mutta ei ole sekään jos haluaa asua isommassa kaupungissa oli se sitten Helsinki tai joku maailman metropoli.
siis mikä tämän kirjoituksen idea oli? luuletko ap että on edes mahdollista että KAIKKI asuvat maalla? katsos kun jonkun on pakko asua myös kaupungissa, ihan vaan senkin takia että työt ovat yleensä kaupunkien yhteydessä.
en vieläkään ymmärrä mitä yritit sanoa. olet maalainen ja nyt iloinen siitä että lapsistasikin tulee maalaisia eikä stadilaisia? ok, se on sun mielipide. erikoinen, mutta sulla on siihen oikeus. muilla on oikeus toisenlaisiin mielipiteisiin.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 12:25"]
Tuo pointti lasten kasvattamisesta oli tosi hyvä. Luulen, että allekirjoitan sen täysin.
Mutta olethan varmaan kuullut, että pienillä paikkaunnilla on aika usein sisäänpäinlämpiävä, kaikkea erilaista ja eriilaisuutta kritisoiva yhden ainoan oikean elämäntyylin ilmapiiri. Jos ei siihen yhteen muottiin sovi, voi olla vaikeaa. Monet ovat kertoneet niistä kokemuksista myös täällä av:lla. Mutta jos on sellainen siiihen muottiin sopiva ihminen niin pienellä paikkakunnalla asuminen voi olla ihan jees. Työpaikkoja vaan ei ole ihan valtavasti tarjolla sellaisilla pienillä paikoilla, jotka ovat 40 minuutin ajomatkan päässä kaupungista, joten ap, sinulla oli todella onnea, jos sinulla on työtä siellä missä asut.
[/quote]
Olen ihan samaa mieltä erilaisuuden vaikeudesta pienillä paikkakunnilla! Voi kun olisin osannut pukea tuon ajatuksen sanoiksi aamulla kun miehen kanssa maalle muuttamisesta puhuttiin. Yritin miehelle perustella miksi tulen aina olemaan kaupunkilainen (vaikka viihdyn luonnon keskellä ja omassa rauhassa paremmin kuin ihmisvilinässä). Tuo erilaisuuden pelko pienillä paikkakunnilla on se syy, miksi jo tämä nykyinen 60 000 asukkaan asuinkaupunkimme tuntuu minusta ahdistavan pieneltä.
Mutta onnea ap:lle että uskalsitte tehdä päätöksen lähteä sydämenne mukaan takaisin maalle! Jokaiselle on paikkansa, oli se sitten kaupungissa tai luonnon keskellä.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 12:25"]
Tuo pointti lasten kasvattamisesta oli tosi hyvä. Luulen, että allekirjoitan sen täysin.
Mutta olethan varmaan kuullut, että pienillä paikkaunnilla on aika usein sisäänpäinlämpiävä, kaikkea erilaista ja eriilaisuutta kritisoiva yhden ainoan oikean elämäntyylin ilmapiiri. Jos ei siihen yhteen muottiin sovi, voi olla vaikeaa. Monet ovat kertoneet niistä kokemuksista myös täällä av:lla. Mutta jos on sellainen siiihen muottiin sopiva ihminen niin pienellä paikkakunnalla asuminen voi olla ihan jees. Työpaikkoja vaan ei ole ihan valtavasti tarjolla sellaisilla pienillä paikoilla, jotka ovat 40 minuutin ajomatkan päässä kaupungista, joten ap, sinulla oli todella onnea, jos sinulla on työtä siellä missä asut.
[/quote]
Mä olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut maalla, pienessä kunnassa. Allerkirjoitan täysin tuon sisäänpäinlämpiävyyden ja erilaisuuden kritisoimisen. Joko olet samaa massaa kuin muut tai joudut ongelmiin. Eikä oikeasti tarvi olla edes mitenkään erikoinen, riittää kun teet jonkun vähän eri tavalla kuin muut. Olen tuolta pois päässyt ja takaisin en siihen ahdistavaan ilmapiiriin halua, riittää kun kerran pari vuodessa käy sitä katsomassa. Muistaa miksi sinne ei halua takaisin. Ei maalla asuminen mitään auvoa ole, eikä se takaa lasten kasvavan paremmassa paikassa tai voivan paremmin. Voi käydä jopa ihan päinvastoin, ne lapset voi voida huonommin.
No asutaan isossa kaupungissa, mutta järven rannallaja luonto on vaikka muille jakaa. Hiljaistakin on ja mulla upea puutarha. Olen aikoinaa asunut Keravalla ja kävin Helsingissä töissä. Ei muakaan sinne saisi. Asutaan Länsi-Suomessa. Poikani ui kilpaa niin uimahalli on pakko olla ja järvi ei riitä. Muutoin lähtisin vieläkin syrjempään.
Kyllä helsinkiläinen luontoon pääsee. Aina kun haluaa
Työpaikka määrää usein asuinpaikan. Onko teillä työpaikat siellä maalla? Kiva kun viihdytte.
Ihmeellinen otsikointi sulla.. Miten se liittyy aiheeseen?
Itse pidän ihmisvilinästä ja siitä tunteesta, että jotain tapahtuu koko ajan. En myöskään tykkää asua omakotitaloissa ja lähiöt ovat mielestäni ahdistavia.
Olen kotoisin pieneltä pohjoisen paikkakunnalta, joten kokemusta on :)
Kuka muuttaa Helsinkiin palveluiden perässä?? Hyvä esimerkki passit, joita haetaan muualta, kun Helsingissä ei ole aikoja. Moni joutuu valitsemaan asuinpaikkansa työn mukaan.
[quote author="Vierailija" time="29.06.2013 klo 12:07"]
Kuka muuttaa Helsinkiin palveluiden perässä?? Hyvä esimerkki passit, joita haetaan muualta, kun Helsingissä ei ole aikoja. Moni joutuu valitsemaan asuinpaikkansa työn mukaan.
[/quote]
Miten niin ei ole aikoja? Kyllä me saatiin passinhakuajat ihan helposti Helsingistä.