Avioero pienten lasten, asunto, auto- ym lainojen kanssa

Ensimmäinen kysymys; miksi eroatte?

Loppuihin löytyy kyllä ratkaisut, mutta onko ero ihan oikeasti välttämätön?

Yleensä ei kannata erota jos lapsi on alle kaksvee. Se vauva-arki on niin erilaista muuhun elämään nähden että vaikka nyt tuntuis toibottomalta niin se ei tarkota etteikö suhde olisi vuoden päästä taas ihan käyttökelpoinen. panostamistahan se tietysti vaatii niinkun parisuhde yleensä. eri asia tietty jos ukko on väkivaltainen tms

yhteishuoltajuus vain tarkoittaa että molemmat ovat huoltajia, se ei kerro tapaamistiheydestä mitään. alle kuusvuotiaille ei suositella mitään viikko-viikkosysteemiä vaan pienelle lapselle on parempi että on yksi pysyvä hoitaja vaikka se väistämättä tarkoittaa että se toinen sitten on vieraampi.

Kyllä ero jossain vaiheessa varmasti on edessä. Lähinnä mietin sitä onko henkisesti rankempaa odottaa vielä 2-3 vuotta, vai erota nyt. Sekä itseni että lasten kannalta. Tai no, sitähän ei voi etukäteen tietää....Riidellään aika paljon, myös lasten kuullen välillä ja en oikein voi elää itseni kanssa niin.

Meillä on ollut ongelmia koko avioliiton ajan. Luottamus ollut koetuksella moneen otteeseen ja viime aikoina miehestä paljastunut enemmän sellaisia piirteitä, joita olen pelännytkin, mutta en ole vaan pystynyt mitenkään osoittamaan. Mies ei ilmeisesti kaipaa parisuhdetta samalla tavalla kuin minä, on torjunut minut kaikilla mahdollisilla tavoilla jo useamman vuoden ajan. Samaan aikaan on hakenut seuraa muualta, tavannutkin muita naisia, siitä ei ole varmuutta onko harrastanut seksiä muiden kanssa, mutta mies on osoittanut kykenevänsä valehtelemaan päin naamaa ja näitä uusia valheita paljastuu jatkuvasti..

Tuntuu kamalalta huomata olevansa naimisissa ihmisen kanssa, jota ei edes tunne ja joka ei päästä lähelle. Itselleni avioliitto on tähän saakka merkinnyt todella paljon, ja olen itse käynyt terapiassa puhumassa meidän ongelmista (mies ei ole suostunut mukaan). Mies on hoitanut asioita kuulemma omalla tavallaan...

[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 22:36"]

Ensimmäinen kysymys; miksi eroatte?

Loppuihin löytyy kyllä ratkaisut, mutta onko ero ihan oikeasti välttämätön?

[/quote]

Hei, kuullostaa hyvin lähelle mun tarinaltani... Neuvo numero yksi on että älä odota liian kauan. Mä odotin. Tuollainen mies harvoin muuttuu. Neuvo numero kaksi; älä yritä muuttaa miestäsi, se on energian hukkaamista. Ja kolmas- sinuna odottaisin vielä vuoden pari- laittaisin itseni miehen osalta "pois päältä" ja valmistelisin käytännön ja tunnepuolen asioita eroon minkä lapsilta jaksan. Ja yksi asia vielä; OTA SELVÄÄ miten mikäkin asia menee eron sattuessa ja PIDÄ PUOLESI. Rehellinen ihminn on rehellinen, valheellinen on valheelinen. ja siinä välissä on valtava ero.

Olen samaa mieltä että ihminen on joko rehellinen tai sitten ei ole. Ehkä jonkun mielestä ajattelen mustavalkoisesti, mutta en pysty käsittämään miten voisin luottaa mieheeni kun hän ei pyynnöistä ja mahdollisuuksista huolimatta ole osannut olla rehellinen. On siis luvannut olla, mutta aina paljastunut jotain uutta... Arvomaailma on muutenkin erilainen, miehen mielestä muille naisten liehittely ja heille ehdottelu esim ei ole pettämistä, jos tilanne ei ole kuitenkaan johtanut seksiin. Samaan aikaan mies torjunut vaimonsa seksin suhteen täysin..

Terapiakaan ei varmaan auta, jos mies ei sielläkään ole rehellinen, tai on sitä mieltä ettei ole tehnyt mitään väärää. Miehelle ehkä kohtuuttoman kova pala jos menettää lapsensa nyt, joten ehkä 1-2 vuoden odottelu ei ole kaukaa haettua. Sitä vaan miettii omaa mielenterveyttään, miten jaksaa tässä tilanteessa.. Pitää neuvolassa avautua tilanteesta, pelottaa että jos pitkittyy masennun enkä jaksa hoitaa lapsia. Toisaalta on eroprosessikin varmasti äärettömän rankka.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 23:13"]

Hei, kuullostaa hyvin lähelle mun tarinaltani... Neuvo numero yksi on että älä odota liian kauan. Mä odotin. Tuollainen mies harvoin muuttuu. Neuvo numero kaksi; älä yritä muuttaa miestäsi, se on energian hukkaamista. Ja kolmas- sinuna odottaisin vielä vuoden pari- laittaisin itseni miehen osalta "pois päältä" ja valmistelisin käytännön ja tunnepuolen asioita eroon minkä lapsilta jaksan. Ja yksi asia vielä; OTA SELVÄÄ miten mikäkin asia menee eron sattuessa ja PIDÄ PUOLESI. Rehellinen ihminn on rehellinen, valheellinen on valheelinen. ja siinä välissä on valtava ero.

[/quote]

Suosittelen myös odottamaan vuoden tai kaksi. Ihan vain lasten, etenki vauvan, kiintymyssuhde isään lujittu toisella tapaa kuin jos asuisitte erillään. Miehen on ehkä helpompi myös jollain tasolla hylätä vauva kuin isompi lapsi. Lisäksi et ehkä nyt ole väsymykseltäsi parhaimmassa terässä pitämään avioerossa omia ja lasten puolta. Myöskin kaikki lastenhoitoapu on vielä tuossa vaiheessa tervetullutta miehen osalta. 

Kehotan irrottautumaan henkisesti miehestäsi. Muutu välipitämättömäksi siitä mitä hän tekee ja missä menee. Suhtaudu häneen vähän kuin väkiaikaiseen kämppikseen, joka välillä ärsyttää, mutta jota on pakko sietää ja kohdella hyvin käytöstapojen vuoksi. Keskity lasten kanssa olemiseen ja omaan arkeen ja mies sitten on jossain siellä taustalla. Keksikää kivaa lasten kanssa. Mies sitten voi osallistua tai olla osallistumatta, ihan sama sinulle. Panosta omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. 

Kaikessa hiljaisuudessa voit myös alkaa ottamaan rauhassa selvää asioista. Puhu erosta vasta kun tiedät milloin lähdet. Olet selvästi jo yrittänyt kaikkesi suhteenne eteen, nyt on miehen vuoro. Jos häntä ei kiinnosta, se kertoo jo riittävästi. 

Eroa vaan, ei se miksikään muutu jos pitkittää. Itselläni oli avioehto ja jäin asumaan omaani. Pienen lapsen kyseessä isä voi tulla tapaamaan lastaan kotiisi tai sitten joka toinen viikonloppu la-su iltapäivään. Pidä hyvät välit exxään. Ihan lapsen tähden.

Olen samaa mieltä kuin seiska, että ota henkinen ero miehestäsi nyt. Sen varsinaisen voit ottaa syksymmällä. Turha sun on yksin yrittää parisuhdettanne korjata, jos mies ei ota sitä vakavasti. Mutta lasten takia kehottaisin sinnittelemään siihen asti, että pienin on tarhakelpoinen. 9 kk ikäiset on tarhoissa aika hankalia hoitajille, kun ryhmässä voi aamulla olla 10 lasta ja toinen hoitaja sairaana. Käyt pankissa neuvottelemassa lainoista omalta kohdaltasi, voit selvittää tilannetta ja sitten kun olet valmis lähtemään, lähdet tai vaadit miestä lähtemään. Jos siitä tulee riitaa, niin voit oikeudesta hakea hänelle häädön. Kyllä eroon pääsee.

Itse lähdin suunnitellusti, meillä oli se tilanne että mies kärähti maksullisista naisista. Hyvin suunniteltu lähtö on paras lähtö. Paniikissa, tunnekuohussa ja kiireessä tulee tehtyä vain raivopäisiä toisinaan huonoja ratkaisuja.

"Meillä on ollut ongelmia koko avioliiton ajan. Luottamus ollut koetuksella moneen otteeseen ... Mies ei ilmeisesti kaipaa parisuhdetta samalla tavalla kuin minä, on torjunut minut kaikilla mahdollisilla tavoilla jo useamman vuoden ajan." Huoh, pakko tämä on taas kysyä. MIKSI, jos ongelmia on ollut koko ajan, olet halunnut tehdä tuon miehen kanssa lapsia??? Miksi?

Kiitos vastauksista. Mies sanoo nyt olevansa valmis vielä yrittämään terapiaa, koska ei halua erota, kun menettää silloin lapsensa. Ei tietenkään täysin, mutta olisihan se iso ero nykyiseen. En vaan jaksaisi itse enää hakata päätä seinään, kun olen mielestäni käsitellyt meidän suhdetta jo ihan tarpeeksi tässä vuosien varrella niin yksin, miehen kuin terapeutinkin kanssa (siitäkin on jo pari vuotta aikaa). Miehen kanssa käydyt lukuisat keskustelut osoittautuvat lähes merkityksettömiksi kun hän on ollut minulle alusta alkaen epärehellinen. Hänelle avioliittomme ei ole merkinnyt yhtä paljon kuin minulle. Hän ei ilmeisesti vaan ole kykeneväinen sellaiseen avioliittoon kun mitä minä toivon tai sitten minä en vaan riitä hänelle.

Ratkaisu on kuitenkin minun käsissäni, hän ei sitä aio tehdä. Toki menen terapiaan jos tässä nyt vielä yhdessä lasten takia jonkin aikaa ollaan. Onkohan jollain esim perheneuvolasta kokemusta erotilanteessa? Ollaanko siellä sitä mieltä että pitäisi jaksaa vaan yrittää lasten takia vai mitä?

Edellinen ap...

Kyllähän pienelläkin vauvalla voi olla yhteishuoltajuus, sehän ei ole sama asia kuin lapsen asumisjärjestely tai tapaamiset. Yhteishuoltajuushan tarkoittaa että päätätte lasta koskevista asioista yhdessä.

Ja kyllä lapsi voi mennä päivähoitoon jo pienenäkin, olisi varmaan hyvä jos voisit venyttää sitä vaikka sinne yksivuotispäivän paremmalle puolelle. Joskus on vain pakko mennä töihin, jos haluaa itsensä ja lapsensa elättää, ja siitä on turha moralisoida. Ei kaikilla ole varaa jäädä hoitovapaalle muutenkaan vaikkei eroa olisikaan. Eikä kaikki edes halua jäädä kotiin.

Niin ensimmäinen lapsi syntyi jo ennen avioliittoa. Olimme tosi rakastuneita molemmat. Rakastan miestäni (kaikesta huolimatta) varmaan yhä ja arki on sujunut pääsääntöisesti hyvin. Mieheni on hyvä isä lapsilleen, mutta on osoittautunut vähemmän hyväksi aviomieheksi... Ainakin minunlaiselle uskollisuutta arvostavalle naisellle. Hän on käyttänyt rakkauttani hyväksi ja luvannut aina kuut taivaalta, kuinka kaikki muuttuu vielä hyväksi, kun aiemmin olen ääneen miettinyt eroa. Tietysti halusin uskoa häntä. Toisen lapsen tekeminen oli riski, sen myönnän. Meillä meni hetkellisesti paremmin, mutta sen jälkeen paljastu taas uusi ihastus, jonka kanssa viestitellyt ahkerasti, muusta en voi tietää... AP

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 09:46"]"Meillä on ollut ongelmia koko avioliiton ajan. Luottamus ollut koetuksella moneen otteeseen ... Mies ei ilmeisesti kaipaa parisuhdetta samalla tavalla kuin minä, on torjunut minut kaikilla mahdollisilla tavoilla jo useamman vuoden ajan." Huoh, pakko tämä on taas kysyä. MIKSI, jos ongelmia on ollut koko ajan, olet halunnut tehdä tuon miehen kanssa lapsia??? Miksi?[/quote]

Ne ongelmat, joita tässä luettelit, on kaikki voitettavissa keskustelemalla ja terapialla. Minkä ihmeen takia haluat silti erota? Ruoho ei ole yhtään sen vihreämpää aidan toisella puolella. Toisen miehen kanssa on toiset ongelmat. Ongelmat eivät katoa pakenemalla.

Teillä on nyt perhe. Yrittäkää pitää se ehjänä. Turhia avioeroja on aivan liian paljon. 

Minä petin miestäni pikkulapsivaiheessa noin 10 vuotta sitten. Elämä oli suorastaan helvettiä sen ajan, kun lapset olivat pieniä. Kaikki oli pielessä ihan koko ajan. Mies ei pettänyt, mutta kyllä vilkuili aktiivisesti ympärilleen. Kun avioero oli ihan väistämätön asia ja olimme ihan pohjalla, tuli täydellinen pysähtyminen. Tajusimme, että olemme rikkomassa perhettä. Me itse, ei kukaan muu. Meillä on kolme lasta, joiden käsitystä avioliitosta ja rakkaudesta, keskinäisestä luottamuksesta olimme tuhoamassa.

Todella harva asia on niin ylitsepääsemättömän vaikea, ettei siitä pääsisi yhdessä eteenpäin. Avioliittoon kuuluu arki, siihen kuuluu huonot ja hyvät ajat. Huonoa voi ihan oikeasti kestää montakin vuotta, mutta kuinka monta onnellista vuotta sen jälkeen voikaan vielä tulla - kymmeniä vuosia!

Kriisien jälkeen liitto lujittui niin, etten enää kestäisi elämää ilman miestäni. Rakastan häntä enemmän kuin ikinä ja kiitän luojaani siitä, ettei erottu vaikeana aikana.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 12:12"]

Ne ongelmat, joita tässä luettelit, on kaikki voitettavissa keskustelemalla ja terapialla. Minkä ihmeen takia haluat silti erota? Ruoho ei ole yhtään sen vihreämpää aidan toisella puolella. Toisen miehen kanssa on toiset ongelmat. Ongelmat eivät katoa pakenemalla.

Teillä on nyt perhe. Yrittäkää pitää se ehjänä. Turhia avioeroja on aivan liian paljon. 

Minä petin miestäni pikkulapsivaiheessa noin 10 vuotta sitten. Elämä oli suorastaan helvettiä sen ajan, kun lapset olivat pieniä. Kaikki oli pielessä ihan koko ajan. Mies ei pettänyt, mutta kyllä vilkuili aktiivisesti ympärilleen. Kun avioero oli ihan väistämätön asia ja olimme ihan pohjalla, tuli täydellinen pysähtyminen. Tajusimme, että olemme rikkomassa perhettä. Me itse, ei kukaan muu. Meillä on kolme lasta, joiden käsitystä avioliitosta ja rakkaudesta, keskinäisestä luottamuksesta olimme tuhoamassa.

Todella harva asia on niin ylitsepääsemättömän vaikea, ettei siitä pääsisi yhdessä eteenpäin. Avioliittoon kuuluu arki, siihen kuuluu huonot ja hyvät ajat. Huonoa voi ihan oikeasti kestää montakin vuotta, mutta kuinka monta onnellista vuotta sen jälkeen voikaan vielä tulla - kymmeniä vuosia!

Kriisien jälkeen liitto lujittui niin, etten enää kestäisi elämää ilman miestäni. Rakastan häntä enemmän kuin ikinä ja kiitän luojaani siitä, ettei erottu vaikeana aikana.

[/quote]

Niin pikkulapsillehan on ihan ok että elämä on koko ajan helvettiä siellä kotona... Turha luulla etteivät lapset saa siitä osaansa. Mitä pienempiä sen syvemmälle.

Olen samaa mieltä että eroja on liikaa, mutta asia on myös niin että toiset ihmiset kykenevät kasvamaan, toiset eivät. Itse erosin, koska mies valehteli aina, enemmän ja vähemmän. Ei siinä mikään terapia auttanut. Toista ei voi muuttaa ellei hän halua muuttua ja sillä on kyllä suuri merkitys millainen henki siellä kotona on. Loppupelissä lapsen lämä tulee olemaan sitä millainen se kodin henki on ollut, ei sitä oliko kyseessä eroperhe vai ydinperhe.