siinä iässä, kun ystävät saavat lapsia

Itsellä on tilanne, jossa moni ystävistä on nyt lisääntynyt/ perheenlisäystä tulossa. Toisaalta jopa harmittaa, koska olemme mieheni kanssa 5vuotta yrittäneet lasta tuloksetta ja toiset tulevat raskaaksi ilman suunnitteluakin. Onneksi en kuitenkaan osaa olla katkera, vaan olen vilpittömästi onnellinen ystävieni puolesta ja tuen heitä kaikin tavoin. Usein tuntuu, että lapsettomana minä jään ulkopuolelle ja tunnen olevani riippakivi ja onhan minulle sanottukkin ettei minulle ole kiva puhua, kun en voi mitään mistään tietää kun en ole synnyttänyt. mielelläni kyllä kuuntelisin ja juttelisin ja auttaisin, mutta en halua väkisin tupata. Tähän mennessä olen menettänyt "vain" yhden ystävän lapsen vuoksi, ja vain sen takia, että koko ajan sain kuulla olevani lapseton enkä tiedä mitään mistään. onneksi muut ystävät ovat lähinnä kiitollisia avusta ja sanovat, että kanssani on helppo jutella myös lastenhoidosta yms. voiko joku tosiaan olla katkera siitä, että hyvälle ystävälle suodaan jotain niin ihanaa ja täydellistä? On itsellänikin toki iltoja, että itken itseni uneen, kun olo on niin toivoton ja itsesääli vie voiton, mutta seraava päivä on parempi. Minusta on ihanaa, että voin siltikin lapsettomana viettää aikaa, ystäväni kanssa kahvitellen ja samalla lapsen/lapsien kanssa leikkien. kiitos, olen avautunut! :)