Lue keskustelun säännöt.
Apua kaivataan kipeästi!
12.07.2013 |
Kaipaisin mielipiteitä tilanteeseeni, kiitos vastaajille jo etukäteen! :) Kysymys on varmaan vähän outo ja tyhmä, mutta olen kyllä oikeasti ihan tosissani. :D Tilanteeni on siis seuraava: Olen 23-vuotias yliopisto-opiskelija. Elämä on ihan kunnossa, opintoja vielä pari vuotta jäljellä, tämän jälkeen tiedossa varma ja kohtuullisen hyväpalkkainen ammatti. Miestä ei vaan ole. Eikä oikeen ole varsinaisia seurustelusuhteitakaan ollut. Mulla on aika kovat kriteerit miehille ja oon aika itsenäinen. Johtuu varmaan aika pitkälti siitä, että mun lapsuus oli aika vaikea lähipiirin miesten takia. Ei siitä sen enempää, mutta tarkoitan tällä vaan sitä, että mun on todella vaikea luottaa tai uskoa kehenkään. Kavereina toki on myös poikia.
Vauvakuume on kuitenkin kova, on ollut jo useamman vuoden. Oon opiskeluiden ohella tehnyt paljon työtä lasten kanssa, ja mulla on läheinen kummityttö. Nyt kuitenkin haluaisin sen oman lapsen. Mielestäni olisin nyt (ja olen ollut jo jonkin aikaa) valmis lapseen. Ikäkin olisi mielestäni hyvä nyt, en tahtoisi olla kovin vanha esikoisen saadessani.
Tapasin loppukeväästä yökerhossa miehen, johon vähän ihastuin. Mies oli juuri mulle sopiva: vähän mua vanhempi, tosi fiksu, samalla alalla ja samoista asioista kiinnostunut... Ei tavattu kun kaksi kertaa, koska mies halusi ainoastaan seksisuhteen, teki asian hyvin selväksi. Eilen illalla tää mies kuitenkin parin kuukauden jälkeen laittoi viestin ja kysyi tavattaisiinko kumminkin taas. Rivien välistä pystyi helposti lukemaan että tahtoi taas seksiä, vaikka olinkin kertonut, ettei mua kiinnosta pelkät panot.
No nyt siis jo lähestytään tämän elämäntilanteen kuvailun jälkeen varsinaista kysymystä! :) Aluksi ajattelin, että kieltäydyn. Olen kuitenkin alkanut tämän vuoden aikana pohtia, josko hankkiutuisin äidiksi vaikka yksin. Adoptiota olen miettinyt, mutta se on ikäiselleni sinkulle aika mahdoton vaihtoehto. Miehen yhteydenotosta mieleeni pulpahti, josko hankkiutuisin raskaaksi kyseisen miehen kanssa ja kasvattaisin lapsen yksin. Mies ei olisi aivan vieras (tietäisin, että lapseni saisi hyvät geenit), mutta kuitenkin tarpeeksi vieras, ettei minun tarvitsisi varmasti miestä raskautumisen jälkeen enää tavata. (Saisi hän toki lasta tavata, jos haluaisi. Mutta en usko, että haluaisi.)
Kysymys siis on: kehtaisinko mieheltä pyytä tälläista suoraan? Onko kellään kokemusta edes hiukan vastaavasta tilanteesta? Miten luulette miehen reagoivan? Olisiko mielestänne väärin, että hankkiutuisin raskaaksi miehelle tältä kysymättä? Onko joku toiminut näin? Miten olette sen tehneet?
Tulipa pitkä viesti! Kovasti kuitenkin toivoisin, että joku jaksaisi lukea ja vastata, kavereilleni en oikein kehtaa asiasta puhua... Kiitos avusta! :)
Kommentit (12)
Pelkäisin tauteja, joten kääntyisin mieluummin spermapankin puoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sitte et kyllä ikinä parisuhteeseen pääsekään jos sulla on jo valmiiks lapsi.
En suosittele miehen suostumuksella enkä etenkään salaa...
Malta vähän aikaa, tai mieti ainakin vuosi lisää kunnolla.
Mieleeni nousseita ajatuksia:
Musta on kummalista, ettet kehtaa jutella asiasta kavereittesi kanssa. MIkset? Kyllähän tilanne toteutuessaan tulee heidän tietoonsa.
Kysyit, onko väärin hankkiutua raskaaksi kertomatta miehelle suunnitelmasta. Joo, on väärin. Todella väärin.
Vaikka kerroitkin, että et halua olla kovin vanha esikoiden syntyessä jne. en oikein ymmärrä, miksi sulla on noin kova kiire. 26 ei ole olennaisesti vanhempi kuin 23. Silloin sulla kuitenkin olisi opinnot tehtynä. Kerroit valmistumiseesi menevän vielä muutama vuosi, mutta jos ole vastasyntyneen yksinhuoltaja, on hyvin todennäköistä, että opiskeluaika venyy. Pahimmassa tapauksessa et saa tutkintoa lainkaan.
Sä voi olla itsenäinen ja valikoiva miesten suhteen ja silti saada onnellisen parisuhteen. Se ei ehkä tule parikymppisenä, mutta on silti mahdollinen. Puhun kokemuksesta, mulla tosin oli suhteita aiemminkin, mutta kolahti ja kunnolla vasta lähempänä kolmeakymppiä. Jos nyt siis kuvittelet, että et voi saada parisuhdetta, jossa tulisit äidiksi, voit hyvinkin olla väärässä. Se on mahdollista, mutta siihen voi mennä hetki.
Summa summarum: Musta lisääntyminen tuon vakipanosi kanssa on huono idea.
Antaisin kuitenkin asialle hiukan aikaa. Olet niin nuori vielä. Paras olisi, että sinulla olisi omaa rahaa säästössä, kun lapsi tulee. Silloin on pelivaraa, jos tarvitset vaikka apua. Anna asian odottaa vaikka neljä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä odottaisin, ehdottomasti. 23 on tosi nuori ja tuntuu vain 23-vuotiaasta kypsältä ja aikuiselta. En sano tätä ilkeilymielessä, mutta niin se on. Saatat aivan hyvin, jopa erittäin todennäköisesti tavata 2, 3 tai 5 vuoden kuluttua miehen, jonka kanssa haluat perustaa perheen ja olla parisuhteessa. Niinhän käy monelle. Miksi nyt kiirehtiä äidiksi noin nuorena, kyllä tuo kuulostaa nyt ihan liioitellulta. Jos olisit 15 vuotta vanhempi, saattaisin ehkä ymmärtääkin, mutten nyt.
Lämmin kiitos vastauksista! :) onhan se totta, että mä olen nuori. Mutta kun jokainen päivä ilman sitä lasta tuntuu surulliselta odottamiselta... Valmiina ois lapselle kaikki vaatteista Vauva-lehden vuosikertoihin ;)
Mua ei jotenkin ole ikinä kauheasti innostanut tämmöinen "parikymppisen villi ja vapaa elämä". Biletyskin on vähän pakkopullaa - joutuu baareissa juoksemaan kun kaveritkin on siellä. Tai kai mun vaan pitäis hankkia erilaisia kavereita näiden (toki tosi rakkaiden ja tärkeiden) lisäksi. Mulle on usein sanottu, että oon henkisesti nelikymppinen :D vaikka toisaalta uskallan kyllä väittää, että oon kokenu elämässä tosi paljon enemmän kun mun ikäiset keskimäärin. Oon esim. teini-ikäisenä käytännössä yksin huolehtinu mun pienemmistä sisaruksista lähes vuoden. Mä uskon, että mä oon kyllä jollain tapaa kasvanut nopeemmin kun muut.
Ja toi miksen halua puhua kavereilleni, oli kyllä hyvä kysymys. En oikestaan tiedä. En mä sinänsä yhden yön juttuja häpeä, kyllä mun kaverit tostakin miehestä tietää. Ehkä tää lapsi-asia on mulle vähän liian kipeä, mieluummin esitän, etten perhettä vielä haluaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa kuin muutkin, älä ota kutsua vastaan. Ja alkaisiko fiksu mies edes ilman ehkäisyä olemaan vai meinasitko kortsusta pipetillä mehut ottaa? Jos miehelle tästä suunnitelmastasi taas kertoisit, voisi tunnelma vähän läsähtää... :-) Ei, en oikein näe sen olevan nyt hyvä juttu. Sitä paitsi, mistä tiedät, ettei se "tosi rakkaus" odota jo lähelläkin? Mikä olisi silloin suunnitelmasi ajatellen, että homma olisi kerrasta onnistunut? Miten selittäisit tämän hyväksikäytön? Miten selittäisit asian lapselle jos oletetaan, että tämä yhden yön juttusi mies ei olisi lapsesta kiinnostunut tai kertoisitko edes hänelle? Liikaa kysymyksiä mielestäni, liikaa jossittelua. Älä tee sitä, mieti nyt ainakin vuoden vaihteeseen ennenkuin lähdet liikenteeseen tämän enempää. :-)
No tää toteutus oli vielä vähän mietinnän alla ;D salaa raskautuminen taitaisi tosiaan olla hiukan vaikeaa (vaikka kuuleehan niitä tarinoita kumien puhkomisesta neulalla jne., mutta ei ne oikeasti taida kovin käyttökelpoisia olla :D). Niin ja eihän tommonen tietenkään olis ihan reilua miestä kohtaan. Eka ajatus siis oli, että kertosin lapsihaaveesta rehellisesti jo reilusti etukäteen, jotta mies ehtisi asian sulatella. Hän sais sitä kovasti haluamaansa seksiä niin kauan et mä saisin kovasti haaveilemani lapsen.
Sitä, miten asian lapselle tai mahdolliselle "tosi rakkaudelle" kertoisin, en todella ole ajatellut. Varmaan mä kertoisin lapselle vähän kaunistellun totuuden. Oon työni kautta nähnyt paljon yh-äitejä, ja eikä ne lapset oo kovin traumatisoituneita ollut. Kyllä mun mielestä yksikin oikeasti rakastava vanhempi riittää. Mulla olisi kuitenkin aika hyvä tukiverkko, vaikkei isä haluaisi kuvioissa millään lailla ollakaan. Tuolle mahdolliselle tosi rakkaudelle asian selittäminen saattaisi olla vähän vaikeampaa! Kai mä vaan toivoisin, että se sitten rakastais mua tästäkin huolimatta... Vaikka tällä hetkellä todella tuntuu, ettei se oikea ole lähelläkään näköpiirissä. Mua ei vaan jotenkin nappaa miesten kalastelu... Tuntuu, ettei oikeen mistään löydy sellaisia ihan tavallisia, rehellisiä, fiksuja luotettavia, vahvoja miehiä, jotka haluaisi perheen ja jotka välittäis musta just semmosena kun oon. Mutta no... ehkä semmoinenkin vielä joskus kävelee vastaan... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sun tosiaan kannattais käyttää enemmän energiaa ton vauvahaaveilun sijaan sen parisuhteen löytämiselle. Nettitreffit yms on kuitenkin olemassa, sieltä saattaisit löytää sen parisuhteen ehkä todennäköisemmin kuin baarireissuilta.
Älä tee lasta miehelle ilman hänen suostumustaan, se on todella väärin sekä miestä että syntyvää lasta kohtaa. Jokainen lapsi ansaitsee olla haluttu molempien vanhempien puolelta. Ja ainahan se parempi olisi, että lapsella olisi kunnollinen isäkin, vaikka yksinhuoltajanakin varmasti saisit lapsesta kasvatettua onnellisen ja hyvinvoivan ihmisen.
Mä en ymmärrä, miksi miestä pitäisi väkisin etsiä? Jos ei ole sopivaa jonka kanssa haluis seurustella, ei ole. Sopiva voi tulla myöhemmin, mutta jos haluaa lapsen, miksi sitä ei tekisi, vaikka sitten tommosen panon kanssa? Jos asia olisi alunperin jo suunniteltu ja puhuttu, ei se musta olisi mitenkään hankalaa. Itselläkin lapsia kahden eri miehen kanssa. Kyllä tää nykyinen mut kelpuutti, vaikka yksinhuoltajaäiti olinkin. Tsemppiä, mitä sitten päätätkin tehdä.
Mitä teit, jos saa kysyä? :) itsellä hiukan samanlainen tilanne päällä!