Nyt pitää osata skarpata...

Ennen työskentelin ihastukseni kanssa viikoittain, nyt hänen ylennyttyä vain hyvin satunnaisesti. No, tuurailee alaistaan nyt ja tänään joudun sit pitkästä aikaa läheisiin tekemisiin hänen kanssaan.

Pitäisi osata olla tyyni ja rauhallinen, ettei kädet tärise ja ääni värise kun koko kroppaa kihelmöi niin ettei tiedä miten olisi. Muutenkin henkisesti rankkaa kun mun työt siirretään muualle (päätös tehty muualla ei yksikössämme) ja tunteet menee vuoristorataa.

Yritin luistaa tilanteesta sillä että olisin tehnyt homman ns. valmiiksi lähettänyt sen hänelle sähköpostilla ja olisi kuitannut onko ok vai ei. Tämä tyyli on käytössä nykyisin hänen alaisensa kanssa joka ei koskaa ehdi aiheeseen kunnolla keskittymään.. Ei auttanut, ilmoitti että kyllä hän voi tulla käymään ja katsotaan asia yhdessä.

Toisaalta hienoa nähdä pitkästä aikaa, mutta kun aiheuttaa tosiaan yhä edelleen sen että kehonhallinta mulla ei toimi ja punastun jne jne. että miten saan oltua edes lähellä normaalia. 

Miten voi olla että joku vuodesta toiseen aiheuttaa tuollaiset fiilikset? Tää on kestäny jo 4 vuotta. No, kohta loppuu kun työt loppuu ja toisaalta sekin on kestämätön ajatus.